Die Another Day || Oleksi 3

11

~Olli~

Olemme olleet nyt muutaman päivän vain kotona ja suunnittelleet poikamme ristiäisiä, pitäisimme ne jo melko pian. Tänään olemme kuitenkin menossa käymään vihdoin vanhemmillamme. Fiona ei ole vieläkään puhunut sanaakaan, mutta ei se haittaa. En yhtään ihmettele asiaa, koska häntä on jo eskarissa ja päiväkodissa kiusattua ja isä on ollut mitä on, mutta jospa hän ajan kanssa rohkaistuu puhumaan. Fiona on todella taitava piirtämään, mutta kirjoittaminen ei vielä suju. Kommunikointi tapahtuukin välillämme piirtämällä, eleillä ja ilmeillä, sekä kuvien kautta, toki sekin on vielä hyvin vähäistä. Saimme Fionan mukana kansion, jossa on paljon erilaisia kuvia, joita voimme käyttää kommunikoinnissa hänen kanssaan apuna.

"Rakkaat lapsoset, lähetään käymään mummolla ja papalla!", huikkaan. "Too, mummulaan!", Alva huutaa ja lopettaa heti siihen paikkaan leikkinsä Fionan kanssa. Minusta on ihana, että vaikka Fiona ei puhukkaan ja on todella ujo ja ikäero Alvan ja Fionan välillä on 4v, he pystyvät yhdessä leikkimään, piirtämään ja pelaamaan. Aleksi lähtee pukemaan poikaamme ja minä annan Alvallä hänen vaatteensa. Fiona on ehtinyt jo kadota johonkin tässä vaiheessa. Lähden etsimään tyttöä ja löydän hänet omasta huoneestaan peiton alta pikku mytyssä. Istun sängylle ja silitän varovasti peiton läpi tytön selkää, kuulen kuinka hän pidättelee itkuaan peiton alla. "Sä saat kyllä itkeä, siinä ei oo mitään väärää.", kuiskaan tytölle, joka alkaakin sen jälkeen itkemään kunnolla. Voi toista.

Jatkan tytön silittelyä ja puhelen rauhoittavasti, kunnes hän nousee istumaan ja tuo kasvonsa samalla näkyviin. "Saanko mä Fiona halata sua?", kysyn kuiskaten. Tyttöä aprikoi hetken, kunnes nyökkää ja siirtyy ite syliini istumaan ja kiertää kätensä ympärilleni. Halaan itse häntä takaisin, kunnes Fiona päästää irti minusta. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä tällaisissa tilanteissa, kun tyttö ei puhu vielä ja olisi hyvä tietää miksi on paha mieli.
"Fiona, isi ei tiedä mikä sulla on, eikä voi kun arvailla, niin tästä lähtee.", totean ja jatkan "Sattuuko sua johonkin?" Fiona pudistaa päätään. "Hmm... Pelottaako sua joku?" Fiona nyökkää. "Mummulaan menoko?", kuiskaan. Fiona taas nyökkää.

"Voi rakas, ei sulla oo mitään pelättävää.", kuiskaan, jonka jälkeen kuulen oven aukeavan. "Onko täällä kaikki okei?", Aleksi kysyy, poitsu sylissään. "On, Fionaa vaan pelottaa mummulaan meneminen?", kerron. "Mä tiedän mikä voi auttaa.", Aleksi kuiskaa.

"Fiona rakas, mä ymmärrän tosi hyvin miltä susta tuntuu, koska mä oon kokenut pienenä samoja asioita. Mäki oon asunut lastenkodissa ja sieltä päätynyt osaksi Ollin perhettä. Se oli tosi pelottavaa ja olin aluksi kans todella hiljainen. Mä olin sillon ite kuitenkin jo 13 vuotias. Vielä pelottavampaa oli tavata uusia sukulaisia, mutta kannattavaa. Mä koin ensimmäistä kertaa että musta välitettiin ja pidettiin huolta. Sun nykyinen mummu ja pappa on mun ja Ollin äiti ja isi ja niiden 2 lasta on meidän sisaruksia. Ne on aivan ihania ihmisiä ja rakastaa lapsia yli kaiken. Musta tuli osa niiden perhettä, joten mä tiedän että ne rakastaa sua, niinku olisit niiden oma lapsi.", Aleksi kertoo.

Tajusin vasta nyt tuon asian, että totta, Aleksi on kokenut samoja asioita, kuin Fiona. Vaikka eri iässä ja eri syiden takia ja vaikka olikin vain sijaislapsi, eikö adoptio lapsi alkuun. Fiona nyökkää ja kuivaa paidan hihaan kyyneleitään. "Oisitko sä valmis lähtemään?", kysyn. Fiona nyökkää. "Mennään sit pukemaan.", totean ja nousen ylös Fiona sylissäni.

---

Menemme ovelle, johon Alva on juossut ensimmäisenä kurottelemaan ovikelloon. Ei hän kyllä yllä, mutta ei tarvikkaan, sillä mummu tulee juuri avaamaan meille ulko-oven ja kaappaa Alvan isoon halaukseen kanssaan. Menemme muutkin ovelle ja Fiona piilottelee jalkojemme takana, joten annan vauvamme äidille, joka alkaa heti leperrellä pienokaiselle. "Fionaa vähän pelottaa ja se ei vieläkään puhu, niin älä sit äiti heti hyökkää halimaan sitä.", totean. "Hyvä ku sanoitte, en tietenkään.", äiti vastaa. "Mut tulkaahan peremmälle, siellä ois lohikeittoa tarjolla, ku on jo ruoka-aika.", äiti toteaa. "Mahtavaa, mennään siis ensin syömään.", Aleksi vastaa ja tervehtii isiä ja Emilieä, jotka ovat tulleet ovelle. Missähän Leon on?

Pääsemme juuri keittiöön, kun ovi kolahtaa ja Leon tulee kuulemma treeneistä kotiin ja syömään kanssamme. "Moi Leon.", totean ja saan muminaa vastaukseksi. "Miten on mennyt eka viikko 7lk?", Aleksi kysyy. "Ihan ok.", Leon mumisee. Mikäs tuolla pojalla on, yleensä hän on aina innoissaan puhumassa kanssamme. "Leon, ota se huppu ja pipo pois päästä ruokapöydässä ja sit ruoan jälkeen on sun tiskivuoro.", äiti toteaa. "Voi vittu, en tee sitä hommaa ja joo joo.", Leon tuhahtaa ja vetää pipon ja hupun pois päästään kiukuissaan. Saamme syötyä ja päätän jäädä luutuamaan pöytää ja juttelemaan Leonin kanssa, tosin poika vain mököttää, eikä halua siivota.

Poitsu alkaa itkeä, joten nappaan pojan isältäni ja menen vaihtamaan hänen haisevan vaipan ja syöttämään hänet. Kun saan poitsun hoidettua, vien hänet isille, sillä haluan edelleen yrittää jutella Leonin kanssa. Menen yläkertaan ja koputan Leonin oveen. "Ei saa tulla!", Leon huutaa oven läpi. "Miksi ei?", kysyn. "En haluu nähä teitä nyt!", kuuluu vastaus. "Mikset?", kysyn. "Siksi, ei kuulu sulle!", Leon vastaa. "Kyllä se vaan Leon kuuluu, kun sä oot mun pikkuveli ja meillä on ollut aina tosi läheiset välit ja nyt sä käyttäydyt aivan oudosti.", totean. "Voi voi, ei silti kuulu sulle, enkä halua nyt puhua!", Leon huutaa. Huokaisen ja poistun ovelta, en mä viitsi toisen huoneeseen mennä ilman lupaa. Palaan alas ja saan heti kysymyksen "Miksi Leon huusi?" Kerron tilanteen ja Aleksi aikoo käydä myös kokeilemassa, saako mennä peremmälle.

Jonkun ajan päästä Aleksi tulee alas ja viittoo minut luokseen puhumaan eteiseen rauhassa. "Saitko sä Leonista mitään irti?", kysyn. "Sain.", Aleksi vastaa. "Mitä?", kysyn. "Mä luulen et se on vähän mustasukkainen. Se kerto et siitä tuntuu, et me ei enää välitetä siitä, ku se on yläkoulussa ja meillä on omat lapset aina mukana. Se kerto et kaipaa meidän kolmenkeskeistä aikaa ja etenkin meidän kaa studio käyntejä.", Aleksi kertoo. "Ja sitä taitaa vähän stressata tää muutos ja murrosikä varmasti on kans.", Aleksi jatkaa. "Totta, vitsi mä on idiootti. Miten mä en tajunnut tuota ite? Mut meidän pitää puhua asiasta muille ja kutsua Leon studiolle. Ja sit kun Fiona alkaa olla sujut täällä olemiseen ja vauva on isompi, voidaan tuoda ne tänne hoitoon ja ottaa Leon meidän kaa tekemään jotain kivaa.", ehdotan. "Joo, todellakin.", Aleksi vastaa. "Kunhan se vaan alkaa taas puhumaan munkin kanssa.", huokaisen. "Kyllä se alkaa, en tiiä miksi se nyt sitä ei tehnyt, mutta kyllä se vielä suaki rakastaa.", Aleksi sanoo ja halaa minua.

Nyökkään ja menemme olohuoneeseen, jossa Alva ja Emi leikkivät Dubloilla, poitsu nukkuu äidin sylissä; joka katsoo televisiota, isi torkkuu keinutuolissa ja Fiona piirtää pöydän ääressä. Istahdamme sohvalle ja alamme jutella äidin kanssa. Tai no minä uppoan omiin ajatuksiini...

__________

Sanoja: 1049

Uhma Leon 😍

Ihanaa, autopaikka ongelma on ehkä saatu vihdoin hoidettua, ainakin etenemään ja tein tänään maailman parasta yhden hengen porkkanakakkua 😋❤️

Mun pitäs huomenna taas jaksaa kauhee 9-16.30 koulupäivä palvelujärjestelmän ja sos. turvan opiskelua, ehkä siitä taas jotenkin selviää...

Ja ainiin, sain vihdoin tähänkin uuden taustakuvan piirrettyä valmiiksi, kuten näkyy 🩷