Die Another Day || Oleksi 3

5

~Olli~

Istun lattialla ja leikitään Tikrua. Hupsu on edelleen Joonaksella ja Nikolla hoidossa. Aleksi nukkuu patjalla, Alva sylissään. Nyt on iltapäivä ja molemmilla heillä on edelleen kuumetta, mutta minulle kuume ei ole noussut onneksi. Muita flunssan oireita kellään ei enää ole, kuin se kuume. Ja ainakaan vielä tänään emme kukaan myöskään ole enää oksentaneet, suunta on siis parempaan päin menossa onneksi, kunhan vielä kuumeilukin loppuisi. Hetken päästä Alva alkaa liikehtiä levottomasti ja herää, jolloin nappaan hänet Aleksin päältä syliini, varoen etten herätä rakasta ja komeaa miestäni. Ja arvatkaa mitä, Alella on nykyään septum.
(A/N Jätkät näyttää tässä tarinassa samalta ku in real life, ainakin mun päässä.)

Alva painaa päänsä vasten rintakehää ja kiertää suloiset pienet kätensä niskani taakse pitämään kiinni, ettei hän putoa. Ei hän kyllä ole putoamassa koskaan, en mä antais sellaisen tapahtua noin arvokkaalle asialle etenkään, en kyllä kenellekään muullekkaan, kuten Alelle, jos hän on sylissäni. "Itkä nältä ja taluun toittaa mummulle, papalle, Leonille ja Emille.", Alva yhtäkkiä toteaa. "Voidaan soittaa niille, kunhan Aleksi isiki herää, mut mitä jos mentäs tekee nyt iltaruokaa? Jos tehtäs ihan vaan pastaa ja kanaa, ei mitään hirveen mausteista, rasvasta tai muuten suolistoa ärysttävää ruokaa, nyt ku ollaan vasta parantumassa oksennustaudista.", totean prinsessalle, jonka nyökkää hymyillen.

Alva on meidän pieni apuri. Hän aina kokkaa ja leipoo meille leikkikeittiöllä ruokia ja meidän piti ostaa hänelle omat lelu siivousvälineetkin, jotta neitokainen voi siivota kanssamme yhtä aikaa taloa niillä. Alva rakastaa myös leipoa ja tehdä ruokaa yhdessä meidän kanssa ja maistella uusia asioita. Onhan se aina hieman sekoilua ja sotkuista puuha, eikä lopputuloskaan aina mikään täydellinen ole, mutta mitä väliä. Sotkut voi siivota ja minusta on tärkeää tämmöiset pienetkin yhteiset puuhat arjessa ja minusta yhdessä maistelu ja ruoan laitto pienestä pitäen, edistää lapsen syömistään oppimista kaikenlaisiin ruokiin ja auttaa tulevaisuuteen, kun osaa jotain perus ruoanlaitto taitojakin.

Nostin kanan sulamaan jo puolisen tuntia sitten, joten pääsemme suoraan ruoan laittoon. Laitan vedenkeittimeen vettä kiehumaan, sekä ihan hieman kattilaan ja sen liedelle. Laitan myös paistinpannun lämpenemään. Alva seisoo pienessä kehikossa, jonka isi hänelle rakensi. Alva yltää siitä kokkaamaan hyvin, eikä ole vaaraa että se kaatuisi tai tyttö putoaisi maahan. Leikkaan pastapussin auki ja annan Alvan kataa pussin sisällön kulhoon. Kiehuvaan veteen en uskalla hänen sitä suoraan antaa kaataa. Vesi on kiehunut, joten kaadan sen kattilaan. Lisään keitinveteen hieman suolaa ja pastat. Jos emme olis olleet kipeinä ja Alva ei olisi noin pieni, laittaisin suolaa enemmän, että ruoka maistuu joltain. Mutta ehkä ihan hyvä oppia syömään välillä vähemmän suolaa, se kun ei terveyden kannalta ole kovin hyvä asia.

Laitan uuniin ajastimen ja hämmennyn pastaa, kunnes vesi alkaa uudestaan kuplia. "Iti tato, tuplia.", Alva sanoo ja osoittaa kattilaan. "Joo, niin on. Näyttääkö ne kivalta?", kysyn. "Näyttää.", Alva vastaa. "Tiiätkö sä rakas mitä tarkoittaa, jos vesi kuplii?", kysyn. "En.", Alva vastaa. "Se tarkoittaa, että vesi kiehuu ja on yli 100 °c, eli pitää olla tosi varovainen, ettei tuu pipiä.", kerron. "Otei.", Alva vastaa. "Mitäs nyt tehdään?", kysyn. "Paittetaan tana.", Alva vastaa. "Just niin rakas.", kuiskaan ja laitan pannulle nokareen voita, jonka jälkeen kaadan maustamattomat kanan fileesuikaleet sekaan. "Nytkin pitää Alva olla varovainen, ettei osu pannuun tai ettei kuumaa rasvaa lennä päälle, koska silloinkin tulisi pipi.", kerron. "Otei iti.", Alva vastaa ja katsoo kiinnostuneena, kun kana alkaa hitaasti muuttaa väriään. Sekoittelen paiston lomassa myös pastaa välillä.

Pian ruoka on valmista ja kaadan pastan siivilään, jolloin saa helposti kuuman veden niistä pois. Kun vesi on kaadettu pois, kippaan pastat takaisin kattilaan ja kanan sekaan, sekoittaen sen hyvin sekaisin. Vaalean ja tylsän näköinen ruoka, mutta tällä mennään näin toipumis vaiheessa. Katamme Alvan kanssa pöydän ja laitan Alvan syöttötuoliin ja ruokalapun kiinni. Laitan Alvalle ruoan jäähtymään lautasella ja kuppiin valmiiksi vettä. Näen koko ajan Alvan, kun käyn pikaisesti herättämässä Aleksin syömään. Saan Aleksin hereille ja menemme keittiöön, jossa annan Alvalle hänen ruokalautasen ja muovikupin. Nokkamuki olisi hyvä, että sotkua ei tule. Mutta normi kuppi muuten, koska se opettaa lasta juomaan oikeen. Syömisen jälkeen siivoamme yhdessä keittiöön ja menemme patjavuoreen ruokalevolle ja katsomaan Pikku Kakkosta. Pikku Kakkosen jälkeen Alva haluaa taas soittaa mummulle ja muille, joten kaivan puhelimen eteen ja soitan videopuhelun äidilleni.

Pian kuvaruutuun ilmestyy äitin ja Emilien kasvot. "Moi, mitäs sinne kuuluu?", äiti kysyy. "Moi, ihan hyvää. Ei mitään ihmeellistä tai no joo ollaan me parantumassa just oksennustaudista ja Alva ja Aleksi on lisäksi vielä kuumessa, mut muuten kaikki ok. Mites teillä menee?", vastaan. "Ihan hyvin menee kans, Leon just huusi et sil on asiaa teille. Ja paranemisia teille.", äiti kertoo. "Voisitte kaikki tulla puheluun, kun Alva halus soittaa teille kaikille. Mäki asetan tän niin, että me näytään kaikki.", totean. "Okei. Meilläki", äiti vastaan ja lähtee siirtymään muualle. Pian olemme kaikki kuvaruudussa ja Alva ja Emilie puhua pälpättävät innoissaan. Kunnes kyllästyvät ja lähtevät omille teilleen. Me jäämme vielä juttelemaan aikuisten asioita. Tai siis on Leon vielä puhelussa mukana.

"Mulla ois teille asiaa.", Leon toteaa varovasti. "Kerro vaan, ei me sua syödä.", Aleksi tokaisee. "Mä oon alkanut kesällä seurustelemaan yhen tyypin kanssa, joka tulee mun kaa samalle 7 luokalle. Mut ollaan jo tunnettu vuosi, ku tavattiin edellisenä kesänä uimarannalla.", Leon kertoo. "Hei ihanaa.", vastaan. "Onnea.", Aleksi vastaa. "Kukas tää onnekas on?", Aleksi jatkaa. "Lila Koski.", Leon vastaa. "Oi, teidän nimet passaa kans hyvin yhteen.", Aleksi toteaa. "Totta, Lila ja Leon kuulostaa hyvältä.", vastaan ja Leon naurahtaa.

"Itiiit!", kuulo huuto. "Tota me taidetaan mennä kattoo, mitä asiaa Alvalla on. Oli kiva jutella, pitää tulla käymään ku ollaan parannuttu. Rakastetaan teitä.", totean. "Mekin teitä.", äiti vastaan. "Heippa.", sanomme vielä jokainen, kunnes suljen puhelun ja lähdemme Aleksin kanssa katsomaan mitä asiaa meidän pikku prinsessalla meille oikeen on. Toivottavasti taas joku kiva esitys tai "ruokaa".

__________

Sanoja: 926

🩷

"Hän on prinsessa,
mutta hän ei tarvitse pelastajaa,
sillä hän kantaa itse miekkansa.

Hän on leijona,
eikä mikään voima maailmassa
saa häntä luopumaan toivosta.

Ei ole sellaista kylmää tai pimeää, joka voisi sammuttaa hänen tultansa."

-Tomi Parkkisen runot-