Auringon peittävä tuhka

4. luku

♦

"Mitä siis haluat?"

"Täh?"

"Jotenkin en usko siihen, että tulit tänne vain kertoaksesi surkean elämäntarinasi."

Tämä oli äärimmäisen huono idea. Vilkaisen Dorjania murhaavasti.

"Sinä siis... uskot minua? Et heitä vettä päälle tai mitään?"

Hän huokaisee.

"Minulla on syyni epäillä sinua, mutta myös syyni uskoa sinua. Tämä on ensimmäinen kerta kahteen kuukauteen, kun näen sinua, mistä minä voin tietää, mitä olet puuhaillut?"

Kohautan olkiani.

"Minua on yritetty lähinnä tappaa. Sinä taidat olla ensimmäinen kohtaamani tuttu, joka ei ole yrittänyt räjäyttää minua."

"Tiedätkös... On ollut hyvin vaikeaa luottaa kehenkään lähiaikoina. Sitä toivoisi, että olisi vielä joku, joka ei yrittäisi manipuloida ja kieroilla sinulta nirriä pihalle. Mutta sitä se sota kai on, kehenkään ei vain voi täysin luottaa."

"Sinä tiedät minut."

"Ja silti vedätit kuin pässiä narussa."

"En ollut silloin vielä täysin varma mitä haluan."

"No, mitä sinä sitten nyt haluat?"

"Haluan lopettaa tämän sodan. Haluan, että tulidemonit ja ihmiset voivat elää rinnatusten ilman, että toisen tarvitsee pelätä toista."

"Ymmärrät varmaan, että tuo kuulostaa mahdottomalta?"

Nyökkään. Ymmärrän sen täydellisesti, mutta sillä ei tässä tilanteessa ole mitään väliä.

"Ei minulla tässä maailmassa ole oikeastaan ketään kenen vuoksi selvitä hengissä."

"Miksi sinä sitten taistelet? Etkö voisi olla vain itsekäs ja ajatella, että sinulla ei ole ketään kenen vuoksi taistella ja jäädä kotiin nukkumaan?"

"En minä sanonut, ettei minulla ole ketään kenen vuoksi taistella. Minulla ei vain ole ketään kenen vuoksi selvitä hengissä."

♦

Kerään Inkan kanssa munia. Hänen olonsa on selkeästi kohentunut näiden muutamien päivien aikana. Hän ei enää vietä koko päivää sängyssään, osallistuu töihin ja saattaa välillä jopa innostua juttelemaan jotain typerää. Tai opettamaan Darwinille temppuja. Kaiken sen harmauden keskellä nuo pienet asiat tuntuvat ihan mielettömän hyvältä.

Sitten muistan vauvan ja Evelynin sanat. En ole halunnut ajatella mitään Evelyniin liittyvää painajaisieni takia.

Aionko minä ottaa asian puheeksi? Jos Inka ei aio itse tehdä mitään asian eteen?

Minun on puhuttava hänelle. Minun on kerrottava mitä tiedän, olisi pitänyt kertoa jo heti ensimmäisenä iltana. Kerään nopeasti pesärivin munat ja kävelen sitten Inkan luo, joka työskentelee parin rivin päässä. Inka hymyilee minulle nopeasti tullessani hänen vierelleen.

"Minä tiedän miten saamme tietää kenen vauva on", sanon nopeasti.

Inka säpsähtää ja melkein tiputtaa kädessään pitämän munan.

"Miten ihmeessä?"

"Kävin Evelynin luona."

Inkan silmät laajenevat.