Auringon peittävä tuhka

23. luku

♦

Seisomme ulkona, tunnen jännityksen huokuvan ryhmästä. Mitä asiaa Evelynillä oli Veralle?

Dorjan tulee vierelleni.

"Mahtaa tuntua pahalle, että Vera luottaa enemmän Evelyniin kuin sinuun."

"Äh, turpa kiinni." Miksi Dorjanin täytyy aina kääntää veistä haavassa?

"Miten Veraan voi edes luottaa, jos hän luottaa Evelyniin? He ovat molemmat valehtelevia, kieroilevia lehmiä, joten ei ihme, että he tulevat hyvin toim-"

"Turpa. Kiinni."

Hengitän syvään.

"Minä en voi muuttaa sitä mitä tunnen, onko selvä? Sinä et sitä ymmärrä ja tuskin tulet koskaan ymmärtämään, joten ole hyvä äläkä puhu minulle, jos sieltä ei tule mitään muuta, kuin Veran halveksumista.."

Tunnen Dorjanin jännittyvän, mutta tällä hetkellä se ei tuota kuin suurta tyydytystä.

"Tiedän paremmin kuin arvaatkaan."

♦

Tuijotan Evelyniä uskomatta korviani.

"Mitä sinä-"

"Kuulit ja ymmärsit aivan oikein", Evelyn sanoo. "Ja sinut tuntien, et tule ottamaan sitä hyvällä. Ennen kuin menet kertomaan muille kuka olen, toivon vain, että annat minun lähteä."

Viimein sisäistän asian.

"Sanotko sinä, että rikot sopimuksemme tuosta vain ilman mitään?" Yritän pitää ääneni tyynenä. "Mitä helvettiä sinä oikein horiset? Johtuuko tämä jostain, että uskot, ettet saa poikaasi takaisin vai mitä?"

"Tiesin, ettet suhtautuisi tähän suopeasti", Evelyn tuhahtaa.

"Suopeasti? Suopeasti? Mitä odotit? Mitä... miksi..." En enää edes tiedä mitä sanoa. "Minä pidän oman osani sopimuksesta ja niin pidät sinäkin!"

Evelyn huokaisee syvään ja haroo hiuksiaan.

"Ainoa asia, josta välitin, oli poikani. Pitkän aikaa. Kun tein sopimuksen, minulle oli aivan sama mitä sinulle tai kenellekään muulle tässä ryhmässä käy. Minulle oli aivan sama tulisitko hulluksi. Mutta nyt... en tiedä mikä minuun on iskenyt, mutta yhtäkkiä ajatus siitä, että antaisin muistosi takaisin... En pysty siihen. En aio tehdä sitä sanot sinä mitä tahansa."

"Mitä helvettiä? Miksi?"

"Jos saisit muistosi takaisin, tulisit hulluksi."

"Miten niin muka?" En kykene peittämään hysteriaa äänessäni. Tässä ei ole enää mitään järkeä.

"Mieti nyt. Et muista mitään mitä on tapahtunut elämässäsi. Mitä oletat käyvän, kun yhtäkkiä kaikki ryöppyää niskaasi? Joudut käsittelemään jokaikisen elämäsi aikana tekemän virheen uudelleen, joudut käsittelemään joka ikisen pettymyksen, ilon ja surun tunteen."

"Mistä sinä tiedät, etten kestä sitä?"

"Olen nähnyt monien saavan muistonsa takaisin ja on aina vain ajan kysymys milloin he sekoavat. Ja ehkä... ehkä he eivät olisi seonneet, jos kaikkien muistojen päälle ei heitettäisi sitä, miltä tuntuu menettää kaikki muistonsa."

"Miten niin?"

"Kipu, jonka silloin koit, tekee hulluksi. Mielesi muistamattomuus suojelee sinua siltä, mutta kehosi muistaa sen. Heti kun muistat kivun, kehosikin muistaa sen. Vähitellen se ajaa hulluuteen."