Auringon peittävä tuhka

12. luku

♦

En tiedä mitä tuntea.

Hän vihaa minua, vihaa niin syvästi.

Odotinko, että hän antaisi noin vain anteeksi?

En.

Odotin ehkä hiukan jotain. Jotain leppymistä.

Edes hitusen ymmärrystä.

Halua kuunnella.

♦

En nuku silmäystäkään koko yönä. Kun Dorjan nousee ja alkaa herätellä porukkaa, yritän nousta kuin olisin nukkunut pitkään ja hartaasti, jotta kukaan ei kyselisi. Pakkaan alustan Eeron tunkiessa leipää ahnaasti suuhunsa. Huomaan Alecin vilkuilevan minua ja tiedän hänen näkevän lävitseni, on aina nähnyt.

Dorjan antaa meille jokaiselle valkoisen kokopuvun.

"Tällaisia ovat tulidemonien talviuniformut. Kyllähän tulidemoni aina tulidemonin tuntee, mutta näillä meillä on edes mahdollisuus päästä huomaamatta rautatieasemalle."

Kaikki pukeutuvat hiljaisuudessa. Puku tuntuu kuumalta ja hiostavalta ja se on lahkeista hiukan liian pitkä, mutta se on pientä, sillä Eero hukkuu omaan pukuunsa.

"Ei olisi vaikka edes numeroa pienempää?" Eero kysyy repiessään lahkeita ylöspäin.

"Emme odottaneet natiaista mukaan", Dorjan sanoo kylmästi ja katson häntä niin murhaavasti kuin kykenen. Valitettavasti en keksi mitään nokkelaa vastahyökkäystä, sillä ajatukseni vellovat unisina.

"Myö voijaan leikata enimmät pois", Sakke sanoo ja ottaa veitsen esille. "Ei tarvihe sitte hötäkässä ruveta helemoja kohottelemmaan."

Eero ottaa asun pois ja Sakke repii hihat ja lahkeet lyhyemmiksi.

"Keskiosalle ei ny voi oikei mittään, mutta tää auttaa ees vähä."

"Kiitos", Eero sanoo ja hymyilee vaisusti. Kun hän on viimein saanut puvun päälleen, Dorjan alkaa puhua.

"Rautatieasema on alle kilometrin päässä, joten matka ei ole pitkä. Juna lähtee noin vartin minuutin päästä, joten ehdimme hyvin jos kaikki menee kuten pitää", hän silmäilee meitä vakavana. "Kyseessä on tavarajuna. Kun reitti on selvä, hyppäämme kyytiin kolmeen eri vaunuun. Jäämme pois seuraavan kerran kun juna pysähtyy. Kysyttävää?"

Kukaan ei taaskaan sano mitään ja lähdemme asunnosta Dorjanin ja Alecin johdolla. Ulkona on pilkkopimeää ja ainoastaan kuu valaisee kulkuamme pikkupakkasessa. Tunnen jännityksen kuplivan suonissani.

"Pysy lähelläni", sanon Eerolle, joka kävelee takanani katse maahan luotuna. Hän nyökkää tiukasti. Yritän vakuuttaa itselleni, että hän kyllä selviää, vaikka tiedänkin sen olevan valhe. Vaikka hän selviäisi fyysisesti, jokin hänessä varmasti tulee kuolemaan henkisesti.

Evelyn ilmestyy vierelleni yhtäkkiä. En ole puhunut hänelle eilisen jälkeen, sillä hän on pysynyt visusti sivussa huppu päässään.

"Et sanonut, että Alec olisi täällä", hän sanoo vihaisesti.

"En tiennyt."

Evelyn tuhahtaa.

"Kuinka romanttista. Jopa kohtalo halajaa teitä yhteen."

Pyöräytän silmiäni. "Eipäs, vaan Jari."

"Alec pilaa varmasti kaiken."

"En anna niin käydä", sanon tiukasti. Alec ei sekoita suunnitelmiani.