Auringon peittävä tuhka

33. luku

♦

Elän päivät sumussa. On kuitenkin pätkiä, jolloin ajatukseni kirkastuvat ja tiedän mitä olen tekemässä. Yhtenä selvänä hetkenä saan varastettua avaimen, mutta en luota itseeni niin paljon, että yrittäisin karata. Sumu voi palata koska vain.

Pidän avainta taskussa ja toivon, etten mene paljastamaan itseäni Myllerille. Ehkä edes pillereiden vaikutuksen alaisena en ole täysin lojaali isälleni.

Päivät kuluvat, kun yhtäkkiä Vera ilmestyy paikalle. Myller puhuu hänelle, Vera hermostuu. Kun hän syöksyy pöydän yli Myllerin kimppuun, en epäröi tarttuessani häntä paidan rintamuksesta ja heittäessni hänet pöydältä lattialle. Nostan tytön lattialta ja isken kirjahyllyä vasten kädet hänen kaulallaan.

"Alec!" Vera pihisee ja läiskii käsiäni hyödyttömästi. "Alec, päästä irti!"

"Minun tehtäväni on suojella isääni."

"Sinun isäsi... tappaa meidät kaikki!" Tiukennan otettani ihan vain, jotta hän olisi hiljaa. "Ilman tunteitakin sinun pitäisi olla järkevä!"

"On loogista olla voittajien puolella."

"Sinä teet elämäsi suurimman virheen."

"Sinuun rakastuminen oli elämäni suurin virhe." Se tulee jostain syvältä, jostain sumun toiselta puolelta. Viskaan Veran huoneen toiselle laidalle ja kaikki kirkastuu. Mitä minä teen? Vera haukkoo henkeään lattialla ja yrittää nousta ylös. Minä melkein kuristin hänet.

Nyt on toimittava. Nyt tai ei koskaan. Marssin Veran luo ja kaivan avaimen taskustani. Tungen avaimen hänen nyrkkiinsä ja katson hänen sinisiin, kyynelistä märkiin silmiinsä.

"Lähtekää", kuiskaan niin hiljaa kuin kykenen. Myller ei saa kuulla. Toivon hänen ajattelevan, että uhkailen Veraa.

"Mutta- sinä-", Vera ämpyilee.

"Ilman minua. Minua ei voi enää pelastaa." En haluaisi jättää häntä. En haluaisi jäädä Myllerin orjaksi, mutta en voi muuta. Näin minä hyvitän pahat tekoni.

"Alec!" Myller huudahtaa tyytyväisen kuuloisena. "Riittänee jo. Neiti Halla on luultavimmin oppinut läksynsä."

Nousen ja kävelen takaisin Myllerin viereen. Hän ei saa huomata, että olen hereillä.

"Poistu. Seuraavalla kerralla, et pääse yhtä vähällä."

Katson, kun Vera häviää ovesta, kevyesti nilkuttaen, kädet nyrkissä. Tämä on todennäköisesti viimeinen kerta, kun ikinä näen hänet.

Hyvästi.

♦

"Mitä he tekivät sinulle?" Niilo kysyy päästessäni takaisin bunkkereille. Hän nousee ja koskettaa poskeani ja tunnen yllättäen kipua. En ollut tajunnutkaan saamiani kolhuja, sillä ainoa matkalla ajattelemani asia oli avain nyrkissäni.

"Alec-"

"Alec teki tämän?"

"Tiesin!" Kasperi huudahtaa turhankin voitoriemuisen kuuloisena. "Tiesin, että hän on isänsä puolella!"

"Ei!" kivahdan ja avaan nyrkkini, jossa makaa pieni ruosteinen avain. "Alec sai annettua minulle tämän."

"Kuinka?" Pam kysyy.

"No, hän joutui suojelemaan isäänsä minulta ja samalla hän antoi minulle avaimen, jolla pääsemme vapauteen."

"Oletko aivan varma, että Myller ei käskenyt hänen antaa sinulle avainta?" Kasperi kysyy. Alan olla tosissani täynnä hänen asennettaan.