Auringon peittävä tuhka

27. luku

A/N: Oho, uusi luku tulikin vielä tämän vuoden puolella! Tämä ja seuraavat luvut ovat olleet hyvin vaikeita, mutta samaan aikaan on ollut mahtavaa viimein päästä kirjoittamaan näistä tapahtumista. Toivottavasti pidätte juonenkäänteistä ja kiitos taas äänistä ja kommenteista! <3 Hyvää uutta vuotta!

♦

Tämän on pakko olla painajaista. Aivan pakko. Uniini on ennenkin tunkeutunut vainoamaan isäni hahmo. Haluan sulkea silmäni ja herätä, mutta tiedän, etten voi. Pahimmat painajaiseni ovat aina totta.

Tunnen Veran tuijotuksen kasvoillani esitellessäni hänet isälleni. Hän haluaa selityksen, jota minulla ei ole. Yritän pysyä rauhallisena, pitää itseni kasassa. Isän pitäisi olla kuollut. Minä näin hänen kuolevan, omin silmin.

Siinä hän kuitenkin on, eikä hän näytä vanhenneen päivääkään.

"Kutsukaa minua toki herra Mylleriksi."

Minua oksettaa. Vaikka samaan aikaan minua pelottaa, olen aivan mielettömän vihainen.

"Sinun pitäisi olla kuollut", sanon niin vihaisena kuin kykenen. Isä katsoo minua nenänvarttaan pitkin.

"Mutta en ole - eikö olekin hassua?"

"Mutta-"

"Mitä sinä yrität, väittää vastaan?" Julma nauru kohoaa hänen huuliltaan. "Sinä olet aina ollut surkea siinä."

"Miten sinä tiesit, että olemme tulossa?" Vera sähähtää vieressäni ennen kuin ehdin estää häntä.

Isä naurahtaa, taas.

"Olen iloinen, että kysyit, ihmisenkuvotus. Minulle oli suuri ongelma se, etten millään voinut saada Alecia tulemaan tänne, joten tarvitsin apua. Eikä apukaan ensin riittänyt, vaan tarvitsin jotain jonka avulla varmistaisin rakkaan poikani tulon. Tottakai ensin suunnittelin, että tapaisimme vasta Brysselissä, mutta tulonne kesti niin jumalattoman kauan, että päätin tulla vastaan."

"Miksi sinä halusit, että minä tulen tänne?"

Isä hymyilee kuin olisi ylpeä minusta, kuin olisin tärkein asia hänelle maailmassa.

"Minä haluan sinut rinnalleni, kun aloitan uuden aikakauden."

♦

Tätä en osannut odottaa. Minulla oli teoriani, minulla oli mahdollisia lopputuloksia. Mutta tämä. Tätä minä en osannut kuvitella villeimmissä unissanikaan.

Oliko Alec valehdellut isänsä elossaolosta? En usko. Hän näyttää niin järkyttyneeltä, että hän ei ikimaailmassa olisi uskonut kohtaavansa isäänsä uudestaan.

"Minkä uuden aikakauden?"

"Aikakauden! Ilman ihmisiä!" Hän levittää kätensä.

"Miten sinä sen ajattelit tehdä?" Alec kysyy yhteenpuristettujan hampaidensa välistä.

Myllerin hymyn hulluus on vertaansa vailla. Hän näyttää pelottavan paljon samalta kuin Alec. Ainoa ero ovat rypyt ja asteen verran haalistuneet, kiharat hiukset.

"Nyt minulla ei ole aikaa selittää. Kuulet vielä kaiken." Myller köhähtää. "Herra Ahola!"

Katseeni ampaisee suoraan Jariin, joka on huomaamattani seisonut hiukan sivummalla muista. Miehen katse kohoaa maasta kuin salamaniskusta. Hetken verran vain tuijotan ryhmämme johtajaa, katson kuinka hän vakain askelin astelee Myllerin viereen. He kättelevät.