Auringon peittävä tuhka

8. luku

♦

"No? Onko nyt hyvä mieli?"

Dorjan ei vastaa vaan istuu katse seinään suunnattuna. Nojaan seinään ja yritän selvitä järkyttävästä jomotuksesta päässäni, mutta vaikka kuinka yritän estää ärsyyntymistä nousemasta pintaan, pelkkä Dorjanin selän katsominen saa vereni kiehumaan.

"Järjestit meidät pulaan", sano. Silloin Dorjan kääntyy.

"Ai minä vai? Kuka se lähti ulos talosta ja huuteli päättömyyksiä?"

En voi kieltää, etten olisi tehnyt sitä.

"Se oli sinun ideasi."

"Sekö, että lähdet juoksentelemaan kaduille?"

"Ei, kun alkoholin hankkiminen."

"No en minä arvannut, että sinä lähtisit tuosta vain tapattamaan itseäsi."

Huokaisen.

"En minäkään."

Hiljaisuus välillämme pitenee. Tunnen Dorjanin tiiviin katseen ja tiedän täsmälleen mitä hän haluaa.

"No anteeksi", mutisen ja Dorjan virnistää.

"Anteeksipyyntö hyväksytty."

"Nyt lähdetään helvettiin täältä."

"Paremmin et voi sitä ilmaista."

♦

Tiedän mitä minun tulee tehdä.

En halua,

                  en voi.

Mutta on pakko.

En voi tietää, milloin Alhava pistää suunnitelmansa täytäntöön. En voi ottaa riskiä. Mitä minä teen, jos saan Evelynin ulos? Vien hänet Inkan kotiin?

En ikinä.

Juoksen rappuset takaisin alas. Evelyn kurtistaa kulmiaan..

"Mitä unohtui? Perutko koko jutun?" Evelyn sanoo kyynisesti. En vastaa, vaan painan nappeja, jotka saavat kaltereissa liikkuvan nesteen palaamaan takaisin säiliöön. Evelynin suu loksahtaa taas auki.

"Mi-mitä sinä-"

"Tuli suunnitelman muutos. Alhava aikoo tappaa sinut."

"Ja sinä et anna sen tapahtua?"

"En todellakaan."

"Tässähän tulee melkein rakastettu olo."

Katson Evelynin vaatetusta, joka ei todellakaan ole kummoinen. Hän tulee palamaan elävältä pelkissä sukissaan.

"Sinun täytyy ottaa minun kenkäni", sanon ja alan aukoa nauhoja saappaistani. Sydämeni jyskyttää kauhusta. Olenko todellakin tekemässä tämän? Päästämässä Evelynin, kaiken pahan alun ja juuren, ulos sellistään?

"Muista sitten, että jos yritätkään mitään temppuja, niin et nää poikaasi enää koskaan. Minun kanssani sinulla on edes mahdollisuus."

"Enpä tiedä siitä mahdollisuudesta", Evelyn tuhahtaa ojentaessani varovasti kengän kylmän kalterin läpi.

Viimein kalterit ovat tarpeeksi lämpimät, jotta Evelyn voi tarttua niihin. Hän sulkee silmänsä ja näen, kuinka kalterit alkavat hohtaa kuumuudesta, joka leviää hänen kämmenistään.