Auringon peittävä tuhka

11. luku

A/N: Hei ja anteeksi, että olette joutuneet odottamaan jatkoa! Tämän luvun kirjoittaminen oli vain niin vaikeaa (vaikkakin hyvällä tavalla vaikeaa). Toivottavasti tykkäätte luvusta, sillä Veran ja Alecin kohtaaminen aiheutti kauheat paineet ja toivon täyttäneeni edes puolet odotuksistanne! Kiitos kaikista kommenteista ja äänistänne <3, olette ihania ja nyt päästän teidät luvun pariin!

♦

Hänen katseensa.

♦

Tämä ei ole todellista, ei vain voi olla. Mitä Alec tekee täällä? Yritän peruuttaa, mutta törmään Otsoon enkä pääse enää minnekään.

"Tulkaa, näytätte hiukan kärsineiltä", tuntematon mies sanoo ja antaa tilaa, jotta pääsemme sisään. En todellakaan halua sinne, jokainen soluni huutaa vastaan. Otso kävelee ohitseni, sitten Tomi ja Pam.

Alecin katse on täynnä uteliaisuutta, mutta hän näyttää jännittyneeltä.

Kaikkien näiden kuukausien jälkeen... hänen tummat silmänsä, musta tukkansa, joka on entistä sotkuisampi. Terävät poskipäät. Huulten kaari.

En pysty tähän. Peräänyn raivokkaasti, välittämättä ihmisistä takanani. Alec liikahtaa kohti, haluan pakoon, pois, en kestä nähdä häntä.

"Vera, mitä-" Niilo ynähtää, mutta ahtaudun hänen ohitseen välittämättä. "Vera!"

En pysähdy. Juoksen rappuset alas ja saavutan viileän iltailman.

Alec. Alec on täällä. Juoksen päämäärättömästi, haluan mahdollisimman kauas. Kuulen huutoa takaani, mutta en pysähdy. Tunnen kuumien kyyneleiden valuvan poskilleni, raivon ja surun aaltoillessa kehossani.

Minä oletin, tosissani luulin, etten enää koskaan näkisi Alecia. Kaiken sen jälkeen mitä sanoin...

Ja nyt kun näin hänet suoraan edessäni... en vain kyennyt siihen, kohtaamaan häntä kylmän tyynesti. Miten voisin? Yritän hengittää, mutta kauhea, selittämätön tunne raapii sisuskalujani.

"Vera!" kuuluu huuto, mutta en reagoi. En, ennen kuin tunnistan äänen lähteen. Sekainen kauhu, pelko ja suru hidastaa minua, vaikka yritän saada juostua kovempaa. Tunnen käden olkapäälläni. Rivakan nykäisyn. Kohtaan Alecin tummat silmät.

Hetken vain tuijotamme toisiamme. Sydämeni hakkaa niin kovaa, että sattuu. Olen aivan hänen lähellään, tunnen hänestä hohkaavan lämmön.

Sitten tajuan taas mitä hän on tehnyt.

"Mene pois!" huudan ja tyrkkäisen häntä rintaan.

"Vera-"

"Älä koske minuun!"

"Minä-"

Alecin lause keskeytyy, kun varoittamatta Niilo tyrkkää Alecia voimalla. Alec kompuroi, mutta saa pidettyä tasapainon. Hän ehtii kohottamaan katseensa, kun Niilo viskaa hänet voimalla maahan.

En kykene kuin tuijottamaan.

"Älä koske häneen!" Niilo huutaa Alecin noustessa lumesta. Hänen kasvoissaan on pieniä punaisia pisteitä polttavasta lumesta.

Niilo juoksee hänen kimppuunsa ja lyö osuen poskeen. Alec karjaisee, lyö takaisin, mutta Niilo ehtii väistää.

"Älä sinä puutu tähän!" Alec huutaa.