Auringon peittävä tuhka

39. luku

A/N: Tänään se loppuu, tavalla tai toisella.

♦

"Sotilaita on iha liikoo ja niitä vuan lappaa sissään koko ajan lissee", Sakke sanoo vältettyämme taas yhden kohtaamisen sotilaiden kanssa. Huokaisen syvään.

"Onko ideoita?" Dorjan murahtaa, mutta Sakke vain mutristelee suutaan vastaukseksi. Myöskään Mette tai Niilo ei anna mieltä ylentäviä ideoita.

Kävelemme käytävää pitkin. Pidän aseen koko ajan koholla, jotta ehdin iskeä mahdollisimman nopeasti vihollisen ilmestyessä.

"Ovatkohan muut kunnossa?" Niilon kysyy heikosti, saamatta keneltäkään vastausta.

En todellakaan halua tietää ketkä ovat elossa ja ketkä eivät.

Entä jos Vera makaa jossain hengettömänä?

Pudistelen päätäni karkottaakseni pelottavat ajatukset.

"Meijän olis jollain keinolla suatava tukittuu reitti ylempiin kerroksiin", Sakke sanoo.

Saan idean.

"Emmekö me kulkeneet äsken kartan ohi?"

Muut kohottavat kulmiaan, mutta ohitan heidät kiireen vilkkaa. Minun on pakko tarkistaa voisiko ideani olla ratkaisu.

Löydän kartan ja osoitan olet tässä - merkkiä, joka näyttää meidän olevan kolmannessa kerroksessa.

"Eli?" Mette kohottaa kulmiaan.

"Katsokaa", kuljetan sormeani kartalla. "Neloskerrokseen on vain yksi sisäänkäynti."

Dorjan kasvot kirkastuvat hänen tajutessaan pointtini.

"Eli kun suljemme yhden sisäänkäynnin, Myller jää meidän kanssamme."

"Tai me Myllerin kanssa", Niilo sanoo väliin ilmeisen kauhuissaan.

"Voisimme räjäyttää kulkureitin umpeen jollakin", sanon jättäen Niilon kommentin oman onnensa nojaan. Nyt ei ole aikaa pelolle.

"Vapaustaistelijoillahan oli pommeja", Sakke sanoo.

"Me totesimme ne käyttökelvottomiksi kun kävimme katsomassa onko kukaan hengissä", Mette sanoo.

"Ehkä saisimme auton osista jotain aikaiseksi?" Dorjan ehdottaa.

"Mennään sitten alas", sanon. "Ja toivotaan, ettei törmätä yllätyksiin."

Suunnistamme takaisin alas ja joudumme muutamaan nujakkaan tulidemoneiden kanssa. Alhaalla ei kuitenkaan ole ketään: ainoastaan rakennuksen ulkopuolella näkyvät partioivat sotilaat. Sakke avaa toisen auton konepellin ja alkaa Dorjanin kanssa keräämään tarvittavia osia. He keskustelevat hiljaa ja penkovat moottoria. Seisomme Meten ja Niilon kanssa vahdissa.

"Oletko valmis tappamaan Myllerin?" Mette kysyy tuijottaessaan auton kokoisia aukkoja ikkunoissa. "Oman isäsi?"

"Myllerin - kyllä. Oma isäni kuoli jo vuosia sitten."

"Toivon, että tuo on totta. Siinä kohtaa kun saamme tilaisuutemme, ei ole vapaa epäröintiin."

Huokaisen turhautuneena.

"En aio epäröidä, okei? Minulla ei ole yhtään syytä osoittaa hänelle minkäänlaista armoa."

"Paitsi, että hän on isäsi. Verisiteet voivat olla yllättävän vahvoja", Mette sanoo kohauttaen olkiaan.