Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

13. luku

x Charlotte x

Viikko kului rauhaisasti. Ashton ei pitänyt lupaustaan jättää Rifielaa rauhaan, mutta hän ei enää väijynyt minua. Hän suostui istumaan muiden tarjoilijoiden pöytiin ja viipyi ystävineen korkeintaan pari tuntia paikalla. Jokainen heistä tilasi aina jotain ja jokainen heistä antoi kunnon tipin. Silti minua häiritsi se, ettei Ashton pitänyt lupaustaan.
Lisäksi olin saanut La Voguesta lisävuoroja, joten en enää työskennellyt yhtä usein täällä. Viikossa oli tapahtunut paljon ja vielä enemmän puolessatoista viikossa. En tiennyt mitä Ashton yritti, mutta taatusti se, etten enää ollut joka ilta Rifiellassa sai hänet ärtyneeksi.
Viime perjantaina Ashtonin ystävä, Luke, oli tullut puheilleni. Hän yritti saada minut mukaansa, mutten ollut lähtenyt. Hän oli sanonut, että ystäväni Haylen oli pulassa ja olin siitä arvannut, että hän valehteli. Hayden ei tietääkseni ollut vaihtanut nimeään saati sukupuoltaan.
Oli torstai-ilta ja pääsin vuorostani aikaisemmin töistä Rifielalla. Olin tehnyt muutoksia työaikoihin ja nyt vuoroni olivat täällä päivisin ja illat olin La Voguella. Nostin laukkuni harteilleni ja menin nopeasti keittiöön Haydenin luokse.
"Tulethan illalla?" kysyin ja pysähdyin turvallisen välimatkan päähän hellasta. Tänään oli vuoroni esiintyä päätähtenä lavalla.
Hayden virnisti ja nyökkäsi. "Todellakin."
Virnistin takaisin ja suikkasin suukon hänen poskelleen lähtien takaovea kohti. Halusin välttää utelevat katseet, enkä ollut varma Ashtonin paikallaolosta.
Avasin takaoven ja pysähdyin seinään. Siinä hän oli. Takapihan pienellä parkkipaikalla R8 takanaan. Hän oli pukeutunut tummiin farkkuihin ja valkeaan t-paitaan ja hiukset sekaisin hän näytti suunnattoman seksikkäältä. Suljin suuni nopeasti samalla sulkien myös oven takanani.
"Hei", kuulin Ashtonin matalan äänen.
Nielaisin ja yhtäkkiä tunsin oloni hermostuneeksi. Miksi? En tiedä.
"Hei", sanoin hiljaa ja epäilin, ettei hän edes kuullut sitä.
Ashton suoristautui ja hänen vaaleat hiuksensa liikkuivat kevyen tuulen mukana. Tunsin kylmien väreiden kierivän ympäri kehoani kun pysyin portailla ollen hieman Ashtonia pidempi. Hän pysähtyi suoraan eteeni ja välillämme oli vain pari senttiä eroa.
Hänestä huokui tuohtumus ja ärtymys, mutta myös päättäväisyys. Hän ei kuitenkaan näyttänyt tunteita, vaikkakin hänen silmänsä kavalsivat hänet.
"Väistyisitkö?" kysyin, mutta katsoin silti suoraan hänen silmiinsä. En halunnut liikkua, mutta halusin silti liikkua. Ristiriitaiset tunteet velloivat sisälläni.
"Miksi sinä välttelet minua?"
Purin huultani yrittäen keksiä vastausta. Välttelinkö minä häntä? Ehkäpä. Normaalisti jätkä olisi jo parin viikon hiljaisuuden takia ymmärtänyt, ettei mitään ollut odotettavissa. Hänhän sai kaiken mitä halusi?
"Charlotte?"
"Miksi sinä väijyt minua?"
"En minä väijy."
"Lupasit jättää minut rauhaan ja olla tulematta tänne."
Näin syytöksen Asthonin silmissä. "Oletin, että halusit nähdä minut myöhemminkin."
"Kuten?"
Ashtonin kasvot tummuivat hieman hänen sanoessaan: "Ei kukaan ensin pane autossa ja sitten katoa."
Kohautin harteitani. Sitähän hän halusi? Vai halusiko? "Minä katosin."
"Niin katosit." Se oli toteamus, ei kysymys. En ottanut selvää oliko hän mielissään vai harmissaan katoamisestani.
"Mikset jätä minua rauhaan?"
Ashton pysyi hetken hiljaa ja näin hänen taistelevan sisäisesti. Hän halusi sanoa jotain, muttei tiennyt mitä. Hän ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä.
"Se ei silti vastaa kysymykseen miksi välttelet minua."
Virnistin. "Välttelen sinua samalla tavalla kuin sinä välttelet minun kysymyksiini vastaamista."
"Mikset ole enää iltavuoroja täällä?"
Siristin silmiäni hetken. "Ei ole sinun asiasi."
Lähdin ohittamaan Ashtonia, mutta hän tarttui käsivarteeni kiinni. Yritin riuhtaista itseäni irti, mutta hän vain kiristi otettaan.
"Päästä minusta irti."
"En ennen kuin kerrot, mikset halua olla kanssani."
Tunsin Ashtonin käden käsivarrellani ja siitä kimpoutui säteitä ympäri kehoani. Tunsin olevani jossain turvallisessa paikassa hänen lähellä. Ashtonin silmissä näkyi palava katse ja tiesin hänen tuntevan saman lämmön ja tunteen. Mutta miksi? Olin avaamassa suutani vastaväitteen sanoakseni, mutten saanut ääntäkään päästettyä hänen katseen muuttuessa varoittavaksi.
"Olemme eri maailmoista, Ashton", sanoin rauhallisesti katsoen kaikkialle muualle kuin hänen silmiinsä. "Sinä olet rikas bisnesmies, minä tarjoilija ja-" viihdyttäjä, jatkoin päässäni loppuun.
"Ja mikä?"
"En niin rikas", päätin lauseeni nopeasti. "Emme kuulu toistemme maailmoihin. Sait mitä halusit ja sillä se."
"Luuletko, että halusin vain panna sinua ja sitten kadota?"
"Tiedän sen olevan niin." Näin sen hänen katseessaan ensimmäisenä iltana ja näen sen vieläkin. Nyt hän vain haluaa vääntää veistä haavassa, sillä itse saatan vielä haaveilla jostain muustakin jos tämä vielä jatkuu.
Ashton pudistaa päätänsä pari kertaa ja näen päättäväisyyden palanneen hänen silmiinsä kun taas katson niihin. En pysty perääntymään enää. Hän on vanginnut minut luokseen liian taitavasti.
"Mitä sinä haluat minusta?"
Ashtonin ilme oli kuin kovuutta ja sekavuutta. Niistä ei ottanut selvää. "Haluan, ettet välttele minua."
"Miksi usutit ystäväsi kimppuuni viime viikolla?"
Ashton päästi irti kädestäni ja tohti näyttää jopa kiusaantuneelta. "Ei sillä ole enää mitään väliä."
Hymyilin ystävällisesti. "Kuten siis silläkään ei ole mitään väliä, että minä nyt lähden."
Ja sen sanottuani käänsin selkäni hänelle ja lähdin nopeasti pois jättäen taakseni hämmentyneen Ashtonin.

*****

"Charlie lavalle!"
Katsoin peiliin viimeisen kerran ja varmistin, että peruukkini oli kunnolla. Vaaleanpunaiset suorat hiukset korostivat hempeää meikkiäni ja pidin siitä, miten esiintymisasuni oli tällä kertaa valkea nyöritoppi ja mustanahkaiset lyhyet shortsit.
Lähdin peilin edestä ja suuntasin askeleeni lavalle vievälle käytävälle.
"Ja seuraavaksi esiintyy illan päätähti, Charlie!"
Kuulin musiikin lähtevän soimaan ja laskin hitaasti viiteen, kunnes astuin seinämän takaa lavalle ja kuulin taputukset ja huudot suoraan edessäni. Astelin lanne heiluen keskelle lavaa, jossa mikrofoniteline oli ja tartuin mikkiin. Aloin hitaasti laulamaan sanoja ja annoin musiikin viedä minut mukanani, kunnes näin sen yhden ihmisen, ketä en olisi uskonut näkeväni täällä.
Punapäisen Michaelin vieressä lavan reunalla istui kolme muuta miestä, joista yhden tunnistin Lukeksi. Hän oli pukeutunut tummaan pukuun, enkä tiedä edes miksi. Se kuitenkin teki hänestä paljon komeamman kuin mitä hän ehkä muuten olisi.
Kolmas oli mies, jota en halunnut nähdä täällä, en nyt.
Ashton nosti katseeni minuun ja katsoi suoraan silmiini. Hän näytti uupuneelta ja tiesin, että häntä vaivasi jokin. Mutta enemmän minua häiritsi se, etten tiennyt tunnistiko hän minua. Täällä olin Charlie, mutta vain työntekijät tiesivät kuka oikeasti olin. Jos Ashton tunnistaisi minut nyt, olisin ongelmissa.

1P