Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

17. luku

x Charlotte x

Ashton ohjasi minut sohvalle ja hävisi keittiöön hetkeksi. Hän palasi viinilasi kädessään ja ojensi sitä minulle. Hänen silmissään näkyi hivenen hermostuneisuutta, mutta se ei näkynyt hänen teoissaan.
"Näytät kauniilta", Ashton sanoi istuutuessaan vierelleni hivenen liian lähelle, mutta tarpeeksi kauas tietääkseni, että hän ei halunnut vaikuttaa liian tungettelevalta. "Kyllä sinä muulloinkin näytät kauniilta. En minä sitä. Nyt vain..."
Virnistin hänen sekoilulleen. Se oli tavallaan suloista, mutta se ei ollut se Ashton, joksi hänet kuvittelin.
"Kiitos", sanoin ja siemaisin hieman lasista. Uutiset olivat loppuneet ja sieltä tuli jokin saippuasarja. "Sinulla on upea asunto."
"Kiitos."
Istuimme hetken hiljaisuudessa ja tunsin kiusaantuneisuuden ympäröivän meidät. Yritin katsella ympäri olohuonetta, mutta tunsin Asthonin katseen itsessäni. Tunsin ihoni lämpenevän ja pistelevän, mutten voinut välittää siitä. En saanut välittää siitä. Muistin Luken sanat: "Et sitten pane häntä tänään".
"Olen iloinen, että tulit tänne", Ashton sanoi lopulta ja kääntyi katsomaan minua. "Luke-"
"Hän vei minut vain shoppailemaan", toistin aiemmat sanani ja kohautin harteitani. "Vai sanotko, ettet haluaisi nähdä minua tämän mekon kanssa?"
Ashton katsoi vartaloani lumoutuneena, mutta pudisti sitten päätään kuin selvittääkseen ajatuksensa. "Pidän noista vaatteista, mutta ne eivät näytä sinulta."
Kohotin kulmaani. Sanoiko hän, että vaatteeni olivat halppiksia? Ne olivatkin, koska minulla ei ollut varaa mihinkään muuhun. Mistä tulikin mieleeni...
Vedin laukustani esille Ashtonin puhelimen ja heitin sen hänen syliinsä. Ashton sävähti hieman, mutta katsoi heti minuun takaisin.
"Miksi jätit sen minulle?" kysyin vastustaen lujasti tahtoa ristiä käsivarteni.
Ashton näytti jokseenkin hämmentyneeltä, mutta hän alkoi saamaan valtaansa takaisin. "Koska halusin, että saan sinuun tarvittaessa yhteyden."
"Etkä ajatellut soittaa tallennetusta numerosta?"
Ashton avasi suunsa, mutta sulki sen pian. Hän laittoi puhelimen sohvapöydälle ja katsoi minuun kuin olisin kunnon arvoitus.
"Miksei sinulla ole puhelinta?"
Uskalsinko kertoa? Purin huultani arvioidessani tilannetta. Ashton oli tehnyt selväksi, ettei ollut ainakaan vielä jättämässä minua rauhaan. En päästäisi tätä vakavaksi, joten ei tästä kai olisi paljoa harmia. Eihän?
"Isäni on sairas. Minulla menee suurin osa palkoistani hänen lääkkeisiinsä." Ja ruokaan ja ylipäätään meidän elättämiseen.
Ashtonin kasvoille tuli myötätuntoinen ilme ja hän asetti käteni käsiensä väliin. Hän puristi hellästi ja katsoi minua silmiin.
"Voit aina kysyä minulta-"
"Ei", sanoin heti kieltäen hänen ehdoituksensa. "En ota rahaa sinulta."
Ashton kohotti kulmaansa. "Mutta Lukelta otat?"
Pudistini päätäni miettien mitä sanoa. Laskin viinilasin pöydälle puhelimen viereen. "Tämä- No- Se on eri asia! Minä en pukeudu puhelimeen."
Ashtonin silmissä välähti jokin, mutten halunnut kysyä hänen ideastaan. Nousin seisomaan ottaen laukkuni sohvatyynyn päältä. Lähdin kävelemään kohti hissille vievää käytävää.
"Tulin palauttamaan tuon, joten voin nyt lähteä."
Ashton nousi seisomaan hämmentyneenä. "Et sinä vielä voi lähteä."
Käännähdin ympäri ja levitin käsiäni. "Ashton, milloin ymmärrät meidän olevan eri maailmoista? Emme sovi yhteen."
Ashton laski lasinsa omani viereen ja nousi seisomaan. Hän asteli nopeasti luokseni jääden seisomaan vajaan metrin päähän. En ottanut hänestä selkoa. Hän saattoi olla vihainen, mutta samalla taas haavoittuvainen. Miksi juuri minä sain hänet kontolleni?
"Tule edes syömään", hän sanoi vetoavasti ja nyökkäsi keittiöön päin. Vai oliko siellä ruokasali? En tiedä.
"Minun pitää mennä#, sanoin huokaisten syvään ja käännyin lähteäkseni.
Ashton tarttui käteeni ja käänsi minut nopealla riuhtaisulla ympäri itseensä päin. Ilman muuta sanomista hänen huulensa löysivät omani ja maistoin hänessä hienoisen viinin maun. En tajunnut edes vastanneeni suudelmaan, ennen kuin käteni lennähtivät hänen niskaansa ja tunsin tarvetta hengittää paremmin.
Intohimo kasvoi sisälläni ja vedin Ashtonia lähemmäs itseäni. Miksi teinkään tätä? Minunhan piti lähteä?
Yhtäkkiä Ashton irtautui suudelmasta ja hengitti raskaasti katsoen minua suoraan silmiin. Näin intohimon ja villin puolen niissä. Ashton nielaisi hitaasti ja siirsi kätensä kämmenelleni.
"Tule syömään", hän totesi hiljaa matalalla äänellä. "Kiltti."
Huokaisten pudistin päätäni ja myönnyin. "Mutta sinun on jätettävä minut rauhaan, oikeasti."
Ashton ei sanonut siihen mitään, mutta hän lähti johdattamaan minua keittiöön. Selvisi, että keittiö muodostui vain parista pöydästä ja tuolista keittiötasanteen lisäksi. Pöydälle oli aseteltu tarjottimella kalaa, sekä pieniä keitettyjä perunoita kattilassa. Salaatti oli sievässä ruskeassa kulhossa ja jopa pari kynttilää paloi pöydällä. Ashton todellakkin oli panostanut, kuten Luke oli kertonut.
Ashton saattoi minut pöydän päähän ja veti tuolia kauemmas, jotta pääsisin istumaan. Tunsin mekkoni nousevan reidelläni istuutuessani, mutta toivoin, ettei Ashton sitä huomannut. Hän istuutui minua vastapäätäni ja nyökkäsi perunoihin ja kalaan päin.
Otin pienen palan kalaa ja muutaman pienen perunan, sekä salaattia lautaselle. Kohotin Ashtonille kulmaa kuin kysyen olisiko hän nyt tyytyväinen. Ashton virnisti ottaen itsekin ruokaa.
"Pahoittelen, jos se on hieman kylmää", hän sanoi ja vilkaisi minua nopeasti. "Aikataulu vähän venähti ja tämä tuli lämpimästä hieman ennen kuin tulit."
"Se on ruokaa, se käy hyvin", sanoin paloittaessani perunasta ja kalasta palasia ja syöden ne. Tunsin pienoista pistelyä suussani, mutten välittänyt siitä.
"Puhuit 'palkoistasi' äsken", Ashton aloitti itsekin jo syöden. "Mitä tarkoitit sillä?"
Nielaisin uuden suullisen ja katsoin Ashtonia. "Minulla on ohella toinen työ."
"Anteeksi, mitä?"
Nielaisin ja yskäisin yrittäen saada ääntäni palaamaan sen kadottua hetkeksi. "Minulla-"
Yskänpuuska alkoi ja jouduin työntymään kauemmas pöydästä. Tunsin, miten minun oli vaikeampi hengittää. Yskä muuttui yrityksiksi haukkoa henkeä.
"Charlotte?" Ashton kysyi ja nousi seisomaan. Hän tuli luokseni ja kyykistyi eteeni. "Oletko kunnossa?"
Pudistin päätäni, sillä minun oli yhä vaikeampi hengittää. Käteni lennähti kaulalleni ja yritin raapia sitä saadakseni henkeä jotenkin, vaikka tiesin sen olevan hyödytöntä.
"Paska", Ashton sihahti ja nousi seisomaan.
Hän tarttui minua kädestä ja auttoi minut seisomaan. Kuljimme eteistä kohti, mutta loppu olikin sekavaa. Aikani meni yrittäessä pysyä tajuissani ja saada happea, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.

// muistakaa kommentoida ja äänestää :)