Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

29. luku

x Ashton x

"Älä nyt viitsi", Michel sanoi epäluuloisena. "Oikeasti? Olette tunteneet liki kuukauden ja et vieläkään ole esitellyt häntä meille."
"Puhu vain omasta puolestasi", Calum sanoi nauraen.
Charlotten lähdön jälkeen olin soittanut Michaelille ja muille. He olivat olleet ymmärtäväisiä sen jälkeen, mitä tapahtui Charlotten isälle. Silti he olivat erittäin iloisia ilmoittaessani tulevani heidän mukaansa tänä iltana johonkin baariin, missä Michaelin ihannoima esiintyjä esiintyi tauon jälkeen. Minua ei sinänsä kiinnostanut tanssijat, halusin vain viettää iltaa ystävieni kanssa.

Joten tässä sitä oltiin, kävelemässä kohti baaritiskiä meluisassa baarissa. Paikka oli täynnä. Selvästi tämä ensiintyjä oli Michaelin lisäksi muillekin mieleen.

"Siis sinäkin olet nähnyt hänet jo?!" Michael huusi Calumille ja kääntyi sitten minun puoleeni. "Miksen minä ole nähnyt häntä?"
"Koska Ashton pelkää, että haluat panna häntä heti nähdessäsi hänet", Calum sanoi virnuillen tilatessaan meille juomat.
"En minä häntä panisi", Michael sanoi muka viattomana.
"Etpä, ja Calum tässä vihaa sisustamista ja suunnittelua", Luke sanoi nyökäten Calumiin.
Otin tuoppini pöydältä ja join kulauksen. Väki alkoi kerääntyä tilan keskellä olevan pitkän lavan luokse, joten uskoin esityksen alkavan pian.
"Ashton?"
Katsoin Michaeliin. Hän katsoi minuun muka loukkaantuneena, mutta pieni virne pilasi illuusion.
"He ovat oikeassa", sanoin hörpäten uuden kulauksen. "Ja tämän haluaisin pitää itselläni."
"Charlotte ei ole mikä tahansa tyttö", Luke muistutti Michaelia. "Oletko pitkään aikaan nähnyt Ashtonin kiinnostuneen yhdestä tytöstä näin pitkään?"
"Minä voin ottaa hänet sitten sinun jälkeesi", Michael tarjoutui, mutta vaikeni nopeasti mulkaistessani häntä.
Hän ei todellakaan koskisi Charlotteen. Olin tehnyt sen tytön takia paljon työtä ja halusin pitää hänet lähelläni, mutta en tietenkään voinut pakottaa häntä pysymään. Mutta siihen pystyin vaikuttamaan, että hän ei koskaan, ikinä, milloinkaan päätyisi Michaelin listalle.
"Pidä sinä vain esiintyjäsi, Charlotte on Ashin", Luke sanoi taputtaen Michaelia selkään nauraen.
"Ja seuraavaksi hän, jota kaikki ovat odottaneet!" kuului samassa kaijuttimista miesääni. "Pienen tauon jälkeen saanko esitellä: Charlie!"
"Hän on sitten minun", Michael sanoi silmäänsä vinkaten lavalle katsoen tuoppi kädessä. Hän keskittyi alkavaan esitykseen, mutta itse katsoin baaritiskin takana oleville hyllyille.
En pahemmin katsonut lavalle ensimmäisen kappaleen aikana. Kuulin paljon huutoa ja hädintuskin itse esiintyjää, mutta tunnistin kappaleen Rihannan Diamonds-kappaleeksi. Kappaleen loputtua tila rauhoittui hieman, joten kuulin vihdoin kunnolla tämän Charlien äänen. Olin ehkä nähnyt hänet aiemmin täällä, mutten ollut kiinnittänyt huomioa häneen. Charlie ei ollut mitään verrattuna Charlotteen.
Pääni kääntyi salamana lavan suuntaan etsimään tätä Charlieta kuullessani hänen puhuvan:
"Hyvää iltaa La Vogue!" nainen huusi ja yleisö vastasi. "Pahoittelen pientä poissaoloani, oli hieman asioita hoidettavana. Mutta nyt ei mietitä menneitä, vaan eletään hetkessä! Eikö niin?"
Yleisö huusi vastaukseksi uudelleen ja kuulin Shakiran Loca-kappaleen alkavan soimaan.
"Charlotte", sanoin purren hampaita yhteen. Tunnistaisin tuon äänen missä tahansa.
Nainen lavalla oli pukeutunut korkeisiin korkoihin, erittäin lyhyisiin shortseihin ja rintaliiveiltä näyttävään lyhyeeseen korrsettiin. Hänellä oli valkea peruukki päässään, luultavasti yksityisyyttä suojaamassa.
Ajatukseni löivät lukkoon, mutta samalla ne laukkasivat ympäriinsä. Charlotte oli Charlie. Charlie oli Charlotte. Minun tarjoilijattareni oli nyt lavalla puolialastomana tanssimassa laumalle miehiä. Minun Charlotteni. Charlotte, joka ei pelännyt hypätä syliini omasta tahdostaan, mutta joka oli tarkka selustastaan.
Charlotte, joka oli menettänyt isänsä vain viikko sitten.
Charlotte, joka ei ollut uskaltanut kertoa minulle tästä lähtiessään ulos.
"Mitä?" Luke kysyi katsoen minua ihmeissään ja sitten ympärillemme etsien Charlottea sieltä, tai niin ainakin luulin.
"Lavalla", sanoin ja hengitin syvään.
Yritä nyt vittu rauhoittua, ajattelin puristaessani nyrkkini yhteen nähdessäni jonkun miehen olevan Charlien -siis Charlotten- tanssin kohteena.
Luke henkäisi tunnistaessaan Charlotten. Hän tönäisi Calumia ja selitti asian nopeasti. Sitten hän otti minua käsivarresta kiinni ja lähti viemään ulos, kohti ovea.
"Mitä sinä teet?" kysyin Lukelta laittaen vastaan. "Minä en jätä häntä tuonne."
"Et voi hypätä lavalle ja kantaa häntä pois."
"Ihan varmasti voin!"
"Ash, tämä on hänen työpaikkansa", Luke huusi korvaani taustametelin ylitse. "Et voi kieltää sitä häneltä."
"Hän tanssi sen miehen sylissä!" huudahdin pysähtyen keskelle väentungosta.
"Sinut heitetään ulos, jos hyppäät lavalle."
"Hommaa minut takahuoneeseen sitten, sinulla on virkamerkkisi."
Pystyin ajattelemaan vain sitä, että halusin Charlotten takaisin kotiini. Char ei kuulunut tänne, hän oli vain minun silmälleni iloa.
"Et voi olla noin mustasukkainen todellakaan", Luke sanoi päin naamaani ja näytti vakavalta. Hän oli tosissaan. "Et voi viedä häneltä tätä, eikä se johdu pelkästään hänen isästään. Katso nyt häntä, hän on onnellinen tuolla lavalla."
"Hän olisi onnellinen minun kanssani", sanoin hiljaa, mutta Luke kuuli sen. Taustalla kuulin Charlotten vaihtavan laulusta toiseen.
"Lopettaisitko sinä konsertit, jos hän pyytäisi? Tai myisit hotellisi ja yrityksesi, minkä jälkeen jäisit vain Charlotten elätettäväksi?"
Purin hampaani yhteen. Hänellä oli pointti. En halunnut kenenkään elättävän minua, en kokonaan. Pidin työstäni ja musiikista. En voisi pyytää Charlottea lopettamaan täällä vain sen takia, että halusin hänet itselleni. Mutta minun oli puhuttava hänen kanssaan noista tansseista. En halunnut joka ilta pelätä, kenen kanssa hän sillä kertaa tanssisi. Minä voisin luopua ärsyttävistä gaalailloista, kunhan saisin pitää Charlotten itselläni.
"Milloin sinusta tuli tuommoinen?" Luke kysyi hämmentyneenä. "Et sinä ennen ole ollut viemässä ketään lavalta esityksen aikana."
Katsoin ympärilleni. Selvästi Char oli lopettamassa esitystään, sillä väki oli vielä lähempänä lavaa kuin hetki sitten. Kaikki halusivat nähdä hänet. Mitä minä tekisin? En oikeasti voinut hakea häntä ja raahata autoon, tiesin sen. Luke oli ollut viisas viedessään minut kauemmas lavasta.
"Etkö sinä siis tiennyt tästä?"
Pudistin päätäni katsoen tarkasti Charlotteen ja miten hän nyt pyöräytteli lanteitaan lavalla. Vasta aamulla hän oli ollut sängyssä kanssani ja vajaassa kahdessatoista tunnissa kaikki olivat kääntyneet ympäri.
"Hän on alaikäinen tänne, joten hän ei ehkä virallisesti työskentele. Voin tutkia lisää asiaa, mutta sen takia paikka joutuisi ongelmiin", Luke ehdotti katsellessaan ympärilleen. "Alaikäisiä sisällä, talo ylitäynnä..."
Pudistin päätäni. "Tämä on Charlotten asia, hän kertoo tästä, kun on valmis."
"Entä Michael?"
Purin hampaani taas yhteen. Michael oli sanonut Charlien olevan hänen. Hän oli kertonut jonkun esiintyjän olleen temperamenttinen tapaus ja jotenkin nyt tiesin sen olevan Charlotte. Hänen piti tietää, että Charlie oli minun.
Kuin tilauksesta, Michael ja Calum saapuivat luoksemme. Selvästi esitys oli ohitse ja väki alkoi tulvia baaritiskille.
"Mihin te katositte?" Michael kysyi kulmia kurtistaen. "Ei Charlie niin huono ole."
Luke ja Calum katsoivat varottavasti Michaelia, mutta loin häneen pistävän katseen.
"Hän oli mahtava", sanoin painokkaasti. Niin painokkaasti, että Michael hätkähti hieman taaemmas meistä.
"Mitä sinä tarkoitat?" hän kysyi, mutta loi sitten pelivirneensä. "Hän on minun, jos muistat."
"Mike", Calum aloitti huokaisten, mutta Luke ennätti ensin.
"Hän on Ashtonin."
Michael loi minuun vuorostaan pistävän katseen. "Minä olen käynyt täällä useammin kuin sinä!"
"Mike, sinä et nyt auta asiaa", Calum sanoi.
Tunsin, miten Luke tarttui käsivarteeni ja veti hieman taaemmas. He tiesivät, että tappelin helposti. Hän ei tiennyt mitä tekisin seuraavaksi. Hänellä eikä kellään heistä ollut tietoa, minkälainen olin ihastuneena. Edes minulla ei ollut kunnon tietoa siitä.
Silloin se iski minuun ja jännityin kauttaaltani. Olin ihastunut Charlotteen? Tyttöön, joka aluksi leikki minulla ja joka sittemmin oli haamu kotonani. Char, joka oli menettänyt takiani niin paljon.
Luke luuli minun aikovan lyödä Michaelia, mutta se ei ollut aikomukseni. Olin järkyttynyt siitä, miten tuo tyttö oli saanut minut satimeensa, muttei välittänyt minusta niinkään paljoa.
"Charlie on Charlotte", Calum selitti Michaelille minun ajatellessani. Näin sivusilmälläni Michaelin hämmentyneen ja liki järkyttyneen ilmeen.
Käännyin katsomaan lavaa nähdäkseni Charlotten istuvan sillä. Hän hymyili leveästi jutellessaan muutamalle miehelle, jotka söivät häntä katseillaan. Käännyin ulko-ovea kohti ja nielaisin raskaasti. Minun oli päästävä täältä pois, jotten tekisi mitään.
"Michael, olisin iloinen, jos et koskisi Charlotteen", sanoin nopeasti vilkaisten taas tyttöön, joka istui yhä lavan reunalla. Halusin ottaa hänet juuri siinä, mutten voinut tehdä sitä hänelle. "Mennään meille? En- en kestä nähdä Charlottea tuossa asussa."
"Mutta-"
"Hän tulee muutaman tunnin päästä kotiin", sanoin Michaelille nopeasti. Tiesin hänen haluavan nähdä tytön, joka oli saanut minut koukkuun. En edes ensin huomannut sanoneeni 'koti', sillä se oli minun kotini, ei Charlotten, vaikka olisin halunnut hänet sinne.
Michael kohautti harteitaan ja lähti ulko-ovea kohti Calum perässään. Käännyin vielä kerran katsomaan Charlottea. Hän loisti istuessaan siinä, vaalea perukki päässään vähäpukeisena. Halusin mennä hakemaan hänet, mutten voinut. En ollut niitä, jotka veivät toiselta elämänsä. Halusin hänen olevan iloinen ja jos tämä oli hintana, minun piti maksaa se.
Käännyin ja seurasin Lukea pois baarista.

//tiedätte mitä tehdä ;)