Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

47. luku

x Charlotte x

Aurinko tuntui paahtavalta, mutten välittänyt siitä. Makasin keskellä suurta rantaa ihmismassan seassa. Suuri sininen meri avautui edessäni. Loikoilin pyyhkeelläni valkeissa bikineissä ja nautin hetkestä. Olin kiertänyt ympäriinsä. Olin viikko sitten tullut Espanjaan ja huomenna lähtisin Norjaan hetkeksi.
"Miss Char!" kuului huuto kauempaa. Huuto kuului lähempää ja lähempää.
Nousin istumaan nähdäkseni laihan ruskeahiuksisen nuoren pojan juoksevan luokseni.
"Miss Char!" poika sanoi pysähtyessään hengästyneenä vierelleni.
"Jaw, mikä hätänä?" kysyi ojentaen vesipulloa pojalle.
Poika otti sen vastaan ja joi nopeasti muutaman kulauksen. Sen jälkeen hän katsoi minua isoillaa ruskeilla silmillä.
"Joku mies vieras tulla ja kysyä sinä", poika sanoi huonolla englannilla espanjan aksentti äänessään. "Kihara mies, hotellimies, se rikas mies."
Tunsin jännittyväni. Ei hän voinut tarkoittaa Ashtonia. Ei Ashton tulisi tänne. Ashton oli vapautunut kuukausi sitten, mutta ei hän mitenkään voinut olla nyt täällä. Olin kuullut hänen olevan Intiassa eli todella, todella kaukana Espanjasta.
"Mies kysyä sinä. Hän olla vihainen."
"Jaw", sanoin nousten seisomaan ja katsoen väkimassaa. Ashton ei koskaan voisi löytää minua täältä. "Hoida hänet pois kaupungista. Sano, että lähdin Egyptiin."
Jaw nyökkäsi ja lähti juoksujalkaa pois. Olin tavannut pojan heti tänne tultuani. Hän oli juoksupoikani, hoiti asioitani hyvin, vaikka olikin vasta 12-vuotias. Lähdin kävelemään kohti merta. Meri oli täynnä väkeä, sieltä minua ei ainakaan löytäisi. Vesi oli lämmintä osuessa jalkoihini ja upposin mielelläni sen sekaan.
Seitsemässä kuukaudessa oli tapahtunut paljon. Olin kiertänyt kaikkialla ja tutustunut uusiin kulttuureihin, etsinyt uutta elämää. Olin kadonnut maailmankirjoilta ja syntynyt uudelleen kuin uutena ihmisenä. En ollut läheskään sama ihminen kuin vuosi sitten ennen tätä kaikkea.
Sukelsin veden syvyyksiin antaen ajatusteni haihtua. Olin turvassa täällä. Ja mitä sitten, jos Ashton olisi täällä? Hän ei voinut tehdä minulle mitään? Minulla ei ollut enää mitään, mikä olisi kuulunut hänelle.
Muutaman tunnin kuluttua kuljin rannalla etsien vapaata paikkaa. En ottanut riskiä kiinni jäämisestä, mutta olin varautunut jo siihen. Olin haudannut tunteeni ja ne myös pysyivät haudattuina. Olin seurannut uutisia, tietenkin olin. Ashton oli velkaa minulle tuhanssia 'korvauksena' tapostaan, mutta se ei minua liikuttanut. Mitä enemmän olin ajatellut asiaa, sitä enemmän olin antanut hänelle anteeksi. Ei hän tarkoituksella ollut tappanut isääni. Hän ei edes tiennyt särkylääkkeistä, joten ei hän mitenkään voinut tappaa isääni. Se oli vain jonkinlainen yhteenveto.
"Charlotte?" kuului kysymys takaani. Pysähdyin noepasti. "Charlotte!"
Nielaisin kuullessani Calumin äänen. En tiennyt hänenkin tulleen. Luulin Ashtonin tuoneen vain Luken mukanaan. Mitä Calum täällä teki?!
Käännyin ja kohtasin ystäväni pitkän ajan jälkeen. Hymyilin toispuolista hymyä ja naurahdin. Calum oli pukeutunut mustiin shortseihin ja valkeaan t-paitaan, sekä isoihin aurinkolaseihin. Hän oli vanhentunut hieman, mutta ei paljoa. Calum syöksyi halaamaan minua ja otti minut tiukkaan syleilyynsä.
Nauroin tuntiessani hänet vierelläni.
"Minulla on ollut ikävä sinua", sanoin tuntien kyynelten nousevan silmiini. Minulla oli oikeasti ollut ikävä häntä. Calum ja Hayden olivat läheisimmät ystäväni, mutten ollut pitänyt heihin mitään yhteyttä erinäisiä postikortteja lukuunottamatta.
Calum siirtyi kauemmas, mutta piti minua käsivarsista kiinni yhä. Hän katsoi minua ensin silmiin, mutta sitten vatsaani.
"Mitä- mitä sinulle on tapahtunut?"
Nielaisin kohauttaen harteitani nopeasti. "Keskenmeno, viikko lähtöni jälkeen."
Calumin kasvoille nousi haikea ilme, mutta hän yritti peittää sitä. "Miten olet voinut?"
Tunsin jonkin vaikeuttavan hengitystäni, mutten välittänyt siitä. En voinut. Olin ollut murtunut saadessani tietää keskenmenosta, mutta olin hyväksynyt sen. Näin oli paremmin.
"Olen kuin uudesti syntynyt", vastasin luottaen sanoihini.
Calumin silmissä kävi surullinen häivähdys hänen sanoessaan: "Tiedät, että minun on vietävä sinut hänen luokseen."
Purin huultani pitäen maskini yllä. Tiesin sen. Calum saisi kuulla, jos hän päästäisi minut vapaalle. Ja tiesin myös Ashtonin kohtaamisen olevan edessä joskus, se oli välttämätöntä. Nyökkäsin vetäessäni pyyhkeen ympärilleni. Olin ruskettunut sievoisesti tämän lomani aikana ja olin oppinut nauttimaan vartalostani, mutta en halunnut järkyttää Ashtonia heti.
Calum otti minua käsipuolesta ja alkoi kertaamaan kuulumisia. Hän vältti sopivasti Ashton-aiheet, mutta mitä lähemmäs hotellia tulimme, sitä enemmän tiesin meidän olevan pakko puhua siitä.
"Miten hän voi?" kysyin tunteettomasti. Ainakin vielä näytti hyvältä. En vielä halunnut hypätä hänen kaulaansa.
Calum ohjasi minut hissiin, minkä jälkeen hän huokaisi raskaasti. "Hänestä ei ota selkoa. Hän tietää, että sinä ilmiannoit hänet ja no hän murtui, mutta linna teki hänelle muutoksen."
"Eli pitäisikö minun juosta karkuun hänen yrittäessä tappaa minut, vai pitäisikö minun odottaa hänen haukkuvan minut?"
Calum kohautti harteitaan, eikä vastannut minulle. Astuimme ulos hissistä kuudennessa kerroksessa ja lähdimme kävelemään käytävillä eteenpäin. Calum pysähtyi huoneen 605 eteen ja avasi oven avainkortilla. Nielaisin. Oma huoneeni oli samassa hotellissa, vaikkakin vain yhdeksännessä kerroksessa.
Astuimme sisälle ja hätkähdin nähdessäni Michaelin tulevan meitä vastaan. Hänen vaaleat hiuksensa olivat hieman pidemmät kuin viime kerralla kun näimme, mutta muuten hän näytti samalta. Michael pysähtyi ja virnisti minulle tietäväsi.
"Pitkästä aikaa", hän tervehti minua. "Näytät hyvältä."
Virnistin hänelle heittäen aurinkolasini häntä kohti. Onnekseni hän sai kopin niistä. "Sinäkin näytät hyvältä. Kenties yhdet tämän jälkeen?"
"Onnea vain", Michael nauroi ja nyökkäsi peremmälle. "Calum, alakerrassa on sitä sälää Haydenille."
"Ei se ole sälää vaan keräilykokoelman jatketta!" Calum protestoi lähtiessään Michaelin kanssa huoneesta. "Onnea, Char!"
Oven sulkeutuessa kuulin hänet ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Hän oli muuttunut, hänen äänensä oli matalempi ja hieman kovempi. Calum oli ollut oikeassa, linna oli muuttanut häntä.
"Mene sinä ostoskeskukseen, minä kierrän kahviloita läpi", kuulin Ashtonin sanovan perempää asunnosta. "Tarkkaile kuitenkin lentokenttiä, bussiasemia ja rautateitä kaiken varalta. Satamatkaan eivät ole poissuljettuja."
"Hänet nähtiin rannalla aamulla", Luken ääni kertoi. "Hän voi olla siellä yhä."
"Hänellä on varmasti sisäpiiriläisiä. Hän on lähtenyt sieltä jo. Ei hän uskalla olla samassa paikassa kauaa. Hän lähti heti liikkeelle kuultuaan meidän tulleen."
Suoristin selkäni, nostin leuan pystyyn ja astelin eteisestä olohuoneeseen nähden Ashtonin ja Luken sohvapöydän ympärillä. Luke oli pukeutunut Calumin tavoin valkeaan paitaan ja shortseihin, mutta Ashton oli pelkillä shortseilla. Hän oli treenannut, linnassa oli varmasti sali. Hänen hiuksensa olivat pidemmät kuin viimeksi, mutta silti sopivan lyhyet ja kiharat. Hän näytti vanhemmalta, aikuismaisemmalta.
"Saanen epäillä väitettäsi", sanoin saaden molempien katseet itseeni. En kuitenkaan hätkähtänyt, vaan pidin ylpeyteni. Tämä reissu oli opettanut minulle paljon, esimerkiksi miten helposti olin aiemmin pelästynyt. Nyt ei ollut sitä pelkoa. "Tapoihini ei kuulu paeta ongelmia."
Luke vilkaisi minusta Ashtoniin ja takaisin minuun. "Charlotte", hän sanoi tervehdykseksi. "Mitä sinä täällä teet?"
"Kuulin, että olette kaupungissa. Calum ajatteli raahata minut tervehtimään teitä", sanoin kuin se ei olisi suurikaan uutinen.
Luke kääntyi Ashtonin puoleen ja tiesin miksi. Ashton hengitti raskaasti ja vain seisoi katsomassa minua. Hänen rintansa kohosi ja laski hengityksen mukana. Hän ei ollut odottanut minun vain astelevan tänne, tiesin sen.
"Minulla ei ole kauaa aikaa olla täällä", sanoin katsoen huonetta ympäri aikani kuluksi. Oli pommin aika. "Oliko teillä asiaakin?" Kuin vahingossa tiputin pyyhkeen lattialle seisten pelkissä bikineissä heidän edessään. Asetin käsivarteni lanteilleni ja vaihdoin painoa jalalta toiselle.
Ashton henkäisi lujaa horjahtaen. Näin Luken astuvan hänen vierelleen kuin suojellakseen häntä, mutta oikeasti hän vain antoi Ashtonille tukipuun, mihin hän tarttuikin. En ollut osannut odottaa ihan tämmöistä reaktioa, mutta mikäs siinä.
"Minulla alkaa olla kiire, tapaaminen odottaa", sanoin astuen askeleen taaemmas. "Jos teille ei ollut kerran mitään sanottavaa, niin nähdään taas joskus."
"Seis."
Pysähdyin Ashtonin sanaan, en sen merkitykseen vaan sen sävyyn. Se oli kasa pidättäytynyttä tuskaa, pettymystä, surua ja ikävää. Käännyin Ashtonin suuntaan kohottaen kulmaani.
"Missä- missä hän on?"
"Hän on kuollut", sanoin tunteettomana. "Keskenmeno."
Minusta tuntui kuin Ashton ei olisi hengittänyt. Hän vain katsoi minuun, pitkään ja hiljaa.
"Jos haluat huutaa minulle, sen kun huudat. Minulla oli hetken kaikki mitä halusin, enemmänkin. Isäni kuoli, mutta minulla oli vielä sinut." Katsoin Ashtonia silmiin tuntien pulssini kohoavan suuttuessani enemmän. "Sinä olisit voinut kertoa minulle isästäni! Se ei ollut sinun vikasi."
"Ja silti sinä laitoit minut linnaan!" Ashton huusi vuorostaan. Hän oli päässyt järkytyksestä yli ja nyt valtasi viha. Hän astui kauemmas Lukesta ja lähemmäs minua. "Minä olin vittu kosimassa sinua ja sinä hälytit kytät paikalle!"
"Sinä vaadi minua olemaan omasi!"
"Sinä pidit vittu salassa sen, että huoraat!"
Vaikenin ja vain katsoin Ashtonia. Hän ei todellakaan juuri sanonut noin. Hän tiesi La Voguesta ja hän oli nähnyt minut siellä, mutta se ei ollut huoraamista. Se oli esiintymistä, ei huoraamista. Pakotin virneen huulilleni.
"Olet sitten varmaan iloinen siitä, ettei meille tullut lasta. Lapsihan pilaa huoraamisen. Toisaalta hän olisi ollut oiva palkinto", sanoi ja vilkaisin Lukeen. Hän seisoi yhä paikoillaan, mutta näytti selvästi haluavansa lähteä.
"Char, en tarkoittanut-"
"Älä!" sanoin nostaen käteni vaientaakseni hänet. "Anna kun teen sinulle viimeisen keikan, maksoithan sinä siitä jo."
Nostin käteni selkäni taakse ja vedin bikinien nyörin auki. Yläosa valui heti pois paikoiltaan. Jos Ashton piti minua huorana niin siitä vain. Sen jälkeen voisin lähteä.
"Mitä sinä teet?" Ashton kysyi, mutta vastaukseksi heilautin niskanyörin auki myös ja koko yläosa tippui. "Luke!"
Luke lähti heti huoneesta pois, mutta en välittänyt hänestä. Hän oli toki Ashtonin kaveri ja tiesin Ashtonin vihaavan sitä mitä nyt tein, mutta tein sein vain, koska olin sekaisin. Halusin heittäytyä Ashtonia vasten, mutta samalla halusin näyttää, että olin päässyt hänestä ylitse.
"Charlotte, pue se takaisin yllesi", Ashton määräsi.
Kohotin uudelleen kulmaani. "Tai mitä?"
"Sinä et ole huora", Ashton kuiskasi. Hän oli jännittynyt, mutta ei samanlainen kuin ennen. Hän ei vaipunut epätoivoon minun sanoessani ei. "Sinua ei pidä mikään enää luonani, joten voit lähteä."
"No mutta nyt kerran kun aloitin jo-" sanoin vetäessäni bikinien alaosan myös alas. Astuin niistä pois ja lähdin kävelemään kohti Asthonia. "Vai kenties menen hakemaan Luken tai Michaelin?"
Ashton astui eteeni, mutta varoi tarkoi koskemasta minuun. Hänen silmissään paloivat, näin sen. Hän hengitti raskaasti, mutta hillitsi silti itsensä.
"Sinuna menisin heidän peräänsä", hän kuiskasi hiljaa pingottuneella äänellä.
Sen sanottuaan hän kääntyi ja lähti kauemmas. Näin tatuoinnin hänen niskassaan, mustan kohtan siivet auki lentämässä. Hänellä ei ollut sitä vielä syksyllä.
"Etkö sinä enää halua minua?" kysyin ennen kuin ehdin estää itseäni.
Ashton kiersi huoneen toiselle puolelle ja puristi käsiään nyrkissä. Hän ei katsonut minuun vaan ikkunasta merelle. Tunsin sydämeni lyövän tuhatta ja sataa odotellessani hänen vastaustaan.
"Haluan sinua", Ashton sanoi lopulta. "Ja haluan sinut."
Halusinko minä häntä? Kyllä. Halusinko minä hänet? Kyllä. Vaikka suhteemme ei ollut mikään normaali tai tavallinen, rakastin silti häntä yhä. En voinut sille mitään, Ashton oli lunastanut paikkansa sydämessäni.
Olin kieltänyt tunteet häntä kohtaan, mutta ne palasivat nopeasti ja voimakkaampina. En tiedä miten pystyin passittamaan hänet linnaan, mutta se oli ollut silloin oikein. Enää en tiennyt, oliko se ollut viisasta. Tiesin kuitenkin, että rakastin häntä ja hänen mukana lähtisin minne vain, vaikka vuorostani itse linnaan.
"Voit kysyä uudelleen", sanoin hitaasti miettien sanoja. Halusinko tätä? Halusinko todella?
Sen saisin vain yhdellä keinolla selville ja olin valmis kokemaan tämän seikkailun hänen kanssaan.
"Mitä?"
"Jos siis vielä haluat..."
Nostin lattialta pyyhkeen ja kiedoin sen ympärilleni. Huoneessa oli ilmastointi päällä ja aloin jäätymään.
Ashton kääntyi puoleeni katse ihmetystä täynnä. Ymmärsin häntä kyllä, en minäkään tiennyt mitä tein. Ashton kuitenkin asteli hitaasti luokseni ja katsoi minua yhä kysyvästi. Hän varmasti luuli minun haluavan vain tyrmätä hänet uudelleen, mutta hänellä ei ollut hajuakaan mistään.
"En takaa sinulle rauhaisaa tulevaisuutta, mutta ainakin saisit huoran itsellesi", sanoin yrittäen saada Ashtonia toimimaan.
Ashton irvisti. "Et sinä ole huora, olet erittäin taitava laulaja ja tanssija."
"No niin olen ja kiittäisin, jollet kutsuisi minua tuolla nimellä ainakaan Luken tai muiden kuullen."
Ashton seisoi edessäni vain senttien päässä. Hän katsoi minua suoraan silmiin pannen merkille jokaisen liikkeeni.
"Oletko varma?" hän kysyi hiljaa, erittäin hiljaa. "Tuletko vaimokseni?"
Pidin katseeni hänen silmissään ja nyökkäsin. Syteen tai saveen, tässä sitä mennään. "Kyllä."
Ashton henkäisi ja hänen silmänsä kirkastuivat huomattavasti. "Tuletko vaimokseni?" hän kysyi uudelleen kuin varmistaen asian.
Pudotin pyyhkeen yltäni ja painauduin kiinni hänen ruumiiseensa. Hänen lämpönsä, lihaksiensa tuntu... Kaikki tuntui niin oikealta. Tutulta ja turvalliselta.
"Kyllä", kuiskasin ja suutelin häntä kiihkeästi.
Olin lähtenyt häntä pakoon, mutta hän oli lähtennyt perääni. Hän antoi anteeksi tekoni ja minä hänen. Saatoin uskoa, että tästä tulisi jotain, oikeasti jotain. Rakastin tuota miestä ja vaikka suhteemme oli monimutkainen, tiesin hänen rakastavan minua. Emme olleet enää yksin tässä maailmassa.
"Muuten", kuiskasin hänen huuliensa lomaan, "minä rakastan sinua."
"Minä rakastan sinua."  

//Tässä se oli! Rich Bitch on virallisesti loppu! Minun tulee ikävä Ashtonia ja Charlottea, saa nähdä palaavatko he mukaan joskus. Kiitos teille kaikille siitä, että olette lukeneet tätä tarinaa ja äänestäneet/kommentoineet/antaneet palautetta! Mitä olette pitäneet tästä tarinasta? Ashton ja Char päätyivät onneksi yhteen, joten voin hieman haikein fiiliksin onnellisena päästää heidät aloittamaan uuden seikkailun ♥ 

Älkää kuitenkaan heti kadotko! Käykää toki katsomassa muita tarinoitani tai kommentoikaa tähän minkälaisia tarinoita haluaisitte kuulla (kenestä ficcejä, mitä genreä yms.) ja tosiaan, olen aktivoitunut Rise like a Phoenix -ficin kanssa, joten menkääpä sitä lukemaan! Hieman erilaisempi ficci kuin tämä ;) ja toki myös Niall-ficci 767: Fight Song sai juuri ensimmäisen lukunsa, joten sinnekin voi mennä katsomaan :3 

Kiitos teille ♥ 

♥:llä xodreamgirl