Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

36. luku

x Charlotte x

Nielaisin jännittyneenä ja hivenen järkyttyneenä. Nojasin kylpyhuoneen lavuaaritasanteelle katsoen itseäni peilistä. Tummat hiukseni oli kerätty toiselle puolelle ja kiharrettu jotenkin. Calum oli taas ylittänyt itsensä. Hän oli jopa saanut minut pukemaan ylleni tummanpunaisen pitkän mekon. Olin kyseenalaistanut hänen päätöksensä, mutta kuulemma tämän illan esitys oli pukukoodillinen.
Mutta se ei ollut enää ongelmani, ei läheskään.
Vilkaisin uudelleen puhelimeni kalenteria ja laskin mielessäni päiviä. Olin kuusi päivää myöhässä. Miten se saattoi olla mahdollista? Olin muistanut syödä pillerit ajallaan...
Nielaisin järkytyksen välkkyessä silmissäni. Isän kuoltua olin unohtanut ottaa muutaman kerran pillerin. Mutta eihän se voinut olla haitaksi? Eihän.
"Charlotte, olet pian myöhässä", Calum sanoi tullessaan ovelle katsomaan luomustaan.
Siirsin katseeni Calumin silmiin ja yhtäkkiä hän vakavoitui nähdessään ilmeeni.
"Älä vain sano tuhrineesi mekon."
Pudistin päätäni ja nielaisin uudelleen.
"Älysin juuri", sanoin ääni väristen. "Olen myöhässä."
Calum kurtisti kulmiaan, mutta älysi nopeasti. Hän aukaisi suunsa hämmentyneenä ja kysymykset nousivat hänen silmiinsä.
"Paljonko?"
"Liki viikon."
Calum asteli luokseni ja käänsi minut puoleensa tarttuen harteihini. "Charlotte, se ei tarkoita vielä mitään", hän sanoi rohkaisevasti.
Nyökkäsin tottumuksen mukaan. Ei se voinut merkitä mitään.
"Ja tehän olette käyttänyt muuta suojausta Ashtonin kanssa..." Calumin ääni katosi syyllisyyden pilkkeen ilmestyessä silmiini. "Mitä te olette tehneet?! Eikö kukaan ole kertonut teille kondomien tärkeydestä!"
Pudistin päätäni, en siksi, ettenkö muka olisi kuullut mitään ehkäisystä, vaan siksi, että halusin koko ajatuksen pois päästäni.
Calum tarttui molemmin käsin kasvoihini ja katsoi suoraan silmiini. Hän näytti rohkaisevalta.
"Se varmasti johtuu vain tästä muutoksesta, ei mitään vakavaa", hän rohkaisi uudelleen. "Nyt, meidän pitää lähteä. Älä ajattele koko asiaa."
Tunsin Calumin tarttuvan käteeni ja lähtevän raahaamaan minua jonnekin, mutten huomioinut mitään sen pahemmin. Mielessäni olivain yksi ajatus: saatoin olla raskaana. Minun pitäisi saada varmuus siitä mahdollisimman nopeasti, jotta voisin tehdä jotain.
Kyllä, ajattelin. Ensin varmistaisin asiat, sitten vasta miettisin enemmän.
Nostin katseeni ja yllätyksekseni olimme jo perillä jollakin konserttisalilla. Matka oli mennyt minulta kokonaan ohi, mutta ei minua siitä voi syyttää. Käännyin Calumin puoleen. Hän ei ollut tulossa sisälle, sillä hänellä oli joidenkin häiden suunnittelu kesken.
"Voitko ostaa minulle muutaman testin?" kysyin käsi oven kahvalla. "Mutta älä laita niitä näkyville, piilota sängynalle vaikka."
Calum nyökkäsi ja tarttui rohkaisevasti käteeni. "Kyllä se hyvin menee. Kerro Ashtonille, hänen pitää saada tietää."
Nyökkäsin avatessani oven. Nielaisin vielä kerran noustessani autosta. Kuulin paparatsien ottavan taas kuvia ja huutelevan kysymyksiä kävellessäni kohti sisäänkäyntiä.
"Neiti Swan? Neiti Swan!"
"Onko totta, että olette herra Irwinin salarakas?"
"Petättekö häntä herra Hoodin kanssa?"
"Mitä mieltä olette herra Irwinistä?"
Ignoorasin kaikki kysymykset kävellessäni heidän ohitseen. Ovella seisova ovimies avasi hymyillen oven ja toivottaen minut tervetulleeksi.
Sisällä oli hienoinen puheensorina. Näin ihmisiä puvut päällä tai pitkät juhlavat mekot lattiaa kohti kurkottaen, mutta he kaikki olivat menossa jo kohti portaita. Purin huultani miettien pitäisikö minunkin mennä sinne, mutta onneksi kuulin äänen taustahälinän ylitse.
"Charlotte!"
Marie, Ashtonin äiti, asteli luokseni hymyillen. En tiennyt mitä ajatella naisesta, sillä hän ei pahemmin pitänyt minusta. Toisaalta Ashton oli sanonut äitinsä pitävän minusta, joten en tiennyt mitä ajatella. Marie oli pukeutunut mustaan pitkään yksinkertaiseen vartalonmyötäiseen mekkoon, mikä sopi hänelle erittäin hyvin.
Marien takana käveli Lauren ja Harry. Harry oli pukeutunut juurin sopivan kokoiseen pukuun, vaikka selvästi vihasi sitä. Lauren puolestaan rakasti vaaleanpunaista prinsessamekkoaan selvästi.
Marie halasi minua nopeasti ja tarttui käsipuoleeni tuttavallisesti.
"Iltaa", sanoin hymyillen kolmikolle. Laurenia ja Harrya oli kiva nähdä, he olivat mukavia lapsia.
"Tule, konsertti alkaa pian", Lauren sanoi innoissaan tarttuen toisene käteeni ja lähtien raahaamaan meitä kohti portaita.
"Näytät ihastuttavalta", Marie sanoi silmäilessään mekkoani ja hiuksiani. "Sinulla on hyvä maku."
Hymyilin pahoittelevasti. "Calum oikeastaan valitsi tämän kaiken. Mutta sinulla on ihana mekko myös!" Hienoa, sotkin kaikki asiat heti.
Marie nauroi rennosti, mutta hyväntahtoisesti. "Älä murehdi mistään nyt. Ashton kutsui sinut tänne kuulemma jostain tietystä syystä. Mikä se on?"
Kohautin harteitani. "Hänen mukaansa en ole kuullut hänen soittoaan, joten minua piti sivistää."
Vilkaistessani Marien kasvoja näin, ettei hän uskonut sen olevan ainoa syy. Jätimme kuitenkin aiheen Harryn juostessa edellämme paikoillemme Laurenin älähdyksistä huolimatta.
Ja todellakin, Ashton oli hommannut täydelliset paikat meille. Istuimme ihan eturivissä lavan oikeassa kulmassa niin, että Ashton saattoi nähdä meidät hyvin. Näin lavalla huikean määrän soittimia, joita kaikkia en edes osannut nimetä. Keskellä lavaa kohosi upea musta flyygeli.
Harry ja Lauren istuivat reunapaikoille, joten päädyin istumaan Marien ja jonkun tuntemattoman vanhemman miehen viereen. Melkein samantien valot himmenivät ja sali hiljeni.
"Tulet rakastamaan tätä", Marie kuiskasi hiljaa puoleeni kääntyneenä.
Hymyilin hänelle hieman. Tunsin itseni jännittyneeksi. Mahtaisiko hän pitää minusta, jos tietäisi, että olisin ehkä raskaana? Hymyilisikö hän yhä minulle? Istuisiko hän vieressäni noin rennosti ja iloisen näköisenä?
Nyt sitten! ajattelin nähdessäni orkesterin jäsenten saapuvan paikoilleen. Et ajattele sitä nyt!
Yleisöä oli paljon. Koko sali oli aivan täynnä ja sen kuuli jo suuresta aplodien raikumisesta Ashtonin astellessa flyygelille. Hänellä oli musta puku kuten yleensäkin ja kasvoilla iloinen ilme hänen nostaessaan kätensä tervehdykseksi. Nähdessään minut eturivissä hän hymyili vielä enemmän.
"Hyvää iltaa, NewYork!" hän sanoi mikkiin istuuduttuaan flyygelin eteen.
Tirskahdin hänen sanoilleen. Hän kuvitteli olevansa suuren luokkan rockstara sanoessaan noin, mutta se näköjään kuului kuvaan, sillä ympärilläni kuului myös naurua.
"Minulla on ollut hieman kiireitä, joten olen joutunut jättämään muutaman konsertin välistä. Pahoitteluni siitä. Mutta nyt olen täällä! Minulla on hieman erilainen ohjelma tälle illalle, mutta toivon teidän pitävän tästä."
Yleisö taputti taas hetken ennen kuin hiljeni taas ja Ashton lausui muutamat sanat, minkä jälkeen hän aloitti soittamisen. Hän uppoutui täydellisesti kappaleeseen heti ensi hetkiltä lähtien. Aluksi vain hän soitti, mutta myöhemmin orkesteri liittyi mukaan. Tunsin kylmien väreiden väreilevän ihollani sävelten kaikuessa salissa.
Tarkkailin Ashtonia. Miten hän rypisti otsaansa hieman, miten se sileni ja miten hän huojuo musiikin viedessä hänet mukanaan. Se oli jotain lumoavaa ja huomasin jääneeni koukkuun siihen. Hän osasi olla vakuuttava. Hän oli herkkä, mutta samalla erittäin voimakas. Aika kului kuin siivillä. Yleensä Ashton kuulemma piti kahvitauollisia konsertteja, mutta tällä kertaa ei ollut tauokoa. Ei se kuitenkaan ketään tainnut haitata, sillä yleisö pysyi mukana taukoamatta huokaillen ihastuksissaan.
Konsertin loputtua ablodit kävivät lujiksi, erittäin lujiksi. Olin tekemässä lähtöä, mutta Marie veti minut takaisin istumaan. Hän kumartui lähemmäs minua.
"Ei se vielä loppunut", hän kuiskasi hymyillen. "Hän tulee vielä takaisin."
Purin huultani istuutuessani ja toivoin, ettei kukaan nähnyt minua. Ashton oli lähtenyt lavalta ja ollut jo hetken poissa, joten tietenkin oletin konsertin loppuneen. Marien sanojen mukaan hän kuitenkin palasi virnuillen yleisölle metelin lomassa.
"Kuten sanoin, tänä iltana tulee hieman erilaista musiikkia kuin ennen", Ashton sanoi puhuen mikkiin. "Noin kuukausi sitten minulle tapahtui jotain, mitä en ollut uskoa todeksi. Monet teistä ovat kokeneet sen. Tapasin erään, joka muutti elämäni."
Näin Marien vilkaisevan minua, mutten keskittynyt häneen. Puristin käsiäni yhteen sylissäni katsoessani Ashtonia. Hän katsoi yleisöön, ei minuun. Oli kuin hän olisi vältellyt katsettani, vältellyt minua.
"Koska tämä kaikki päätyy huomiseen lehteen, en paljasta sen enempää." Yleisö nauroi ja muutamattaputtivat käsiään Ashtonin sanoille, kuten hän itsekin nauroi. "Tämä on omistettu sinulle, Charlotte. Catch Fire, toivottavasti pidätte!"
Ashton alkoi soittamaan ja tunsin Marien pujottavansa kätensä käteeni ja puristavan sitä hitaasti. Hän oli onnellinen Ashtonin puolesta, tiesin sen. Tunsin sisälläni puristavan tunteen ja purin hampaita yhteen pitääkseni kaiken sisällä.
Toisin kuin muut Ashtonin kappaleet, tällä kertaa hän yllätti kaikki.
"Oh say, can you see? This is not who I'm supposed to be. Without you I'm nobody killing time."
Ashtonin ääni kaikui salissa huumaavasti. Näin sivusilmällä Marien nostavan kätensä suunsa eteen kuin järkyttyneenä. Katsoessani ympäri salia näin reaktion olevan melkein jokaisen kasvoilla, vaikka Marien reaktio johtui varmasti muista syistä.
Katsoin lopulta suoraan Ashtoniin kuunnellen sanat tarkasti. En tiedä missä vaiheessa aloin itkeä, mutta viimeistään orkesterin tullessa mukaan olin sulaa vahaa. Itkin sanoille, itkin sävelille, itkin Ashtonille ja itkin sille, mitä illalla saattaisi selvitä kotona.
Kotona.
Ashtonin asunto oli nyt kotini. Ajattelin sitä kotina. Ashton oli kotini.
Pyyhin kyyneleitä kasvoiltani ja nousin seisomaan nopeasti kappaleen loputtua. Muu yleisö nousi samalla hurraamaan, joten reaktioni ei ollut kovin erilainen. Minä kuitenkin lähdin. Kuiskasin Marielle pahoitteluni ja lähdin juoksemaan rappusia ylös. Ovella joku mies avasi oven puolestani, joten luikahdin nopeasti ja juoksin suoraan naisten vessaan.
Vessa oli valtava, mutta en välittänyt siitä. Lukittauduin yhteen pienemmistä huoneista ja istuuduin pytyn kannen päälle. Painauduin kaksinkerroin ja puristin käsiäni jalkojeni ympärillä. Tärisin nyyhkäyksien lomassa ja tunsin rinnassani kumpuavan erikoisen ahdistuksen. En halunnut tämän tapahtuvan. Tämä ei ollut oikein.
Minun ei pitänyt alkujaankaan sekaantua koko mieheen. Hän oli sekoittanut koko elämäni ja nyt hän kertoi minulle monen sadan ihmisen edessä odottaneen minua koko elämänsä, muuttavansa asiat oikein ja vaikka maailmaa hän ei voisi muuttaa, hän yrittäisi muuttaa mieleni. Hän ei tiennyt vielä, ettei mieltäni tarvinnut muuttaa. Minä pidin hänestä, pidin erittäin paljon. Ashton oli tukipilarini ja saatoin hengittää hänen lähellään. Ilman häntä en olisi selvinnyt isäni kuolemasta.
Nielaisin raskaasti. Olin ajautunut taas kiertoon, johon en enää koskaan halunnut joutua.
Olin rakastunut Ashtoniin.

//hmmm... Olisiko Charlotte raskaana, vai onko tämä vain väärä hälytys? Mitä mieltä olette Ahtonin tempauksesta laulun kohdilta?