Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

25. luku

x Charlotte x

Istuin vaatehuoneen nurkassa. Olin tehnyt pesäni sinne kuluneiden päivien aikana. Ashtonin kaappi oli puoliksi täynnä hänen vaatteitaan ja loppu puolikas oli tyhjää minun vaatteitani varten. Nurkassa Ashtonin pukujen takana oli sopivan pieni kolo käpertyä ja olla rauhassa. Olin muuttanut Ashtonin luokse, eihän minulla ollut muutakaan paikkaa mihin mennä.
Olin lähtenyt hieman Ashtonin kadottua tämän työhuoneeseen. Olin nopeasti päässyt taksilla kotiin, josta olin löytänyt kasan poliisiautoja ja ambulansseja. Olin juossut asunnollemme juuri, kun paareilla vietiin ruumista pois. Isäni... Hän oli kuulemma kuollut tukehduttuaan pilleriin.
Ashton ja Luke olivat ilmestyneet paikalle noin puolituntia saapumiseni jälkeen ruuhkan takia. Luke oli siirtynyt johtamaan tilannetta ja tutkimuksia. Ashton oli syöksynyt heti luokseni, eikä lähtenyt rinnaltani hetkeksikään. Hän hoiti puhumisen minun lamaannuttua täysin järkytyksestä, minkä jälkeen hän toi minut luokseen.
Ensimmäiset muutama päivää meni kuin unessa. En suostunut lähtemään sängystä, itkin itseni uneen ja olin puhumatta kenellekään, vaikka Luke ja Calum olivat tulleet juttelemaan minulle. Michaelia en onneksi ollut nähnyt vielä, en tiennyt mitä hänen tapaamisestaan seuraisi. Olin ilmoittanut La Vogueen viestillä tilanteen ja he sanoivat, että sain toipua niin kauan kuin halusin.
Kolmas ja neljäs päivä kuluivat hieman paremmin. En enää itkenyt muuta kuin yöllä. Päivisin luin joko mitäänsanomattomana Harry Pottereja. Silloin löysin piilopaikkani, johon olin tuonut viltin ja tyynyn seurakseni.
Torstai kului taas paremmein kuin edelliset päivät. Aloin ymmärtämään lukemaani, mutten puhunut edelleenkään. Ashton joutui pakottamaan minut syömään ja joskus hän jopa syötti minulle keittoa, kun en muuten suostunut syömään. Ruoka ei pysynyt mahassani. Olin sisäistänyt sen, etten enää omistanut perhettä. En silti voinut kiistää sitä, että tunsin oloni surulliseksi ja lamaantuneeksi. Minun piti antaa kyllä myötätuntoa Ashtonillekin. Hän oli ottanut zombien luokseen. Hän yritti puhua minulle, mutten vastannut. Hän kertoi itsestään, menneisyydestään ja joskus jopa töistään. Hän vietti nykyään paljon aikaa koskettimien seurassa, minkä oletan olevan hänelle terapiaa itsessään.
Nyt oli perjantai. Istuin vaatehuoneessa kuunnellen Ashtonin askelia ympäri asuntoa. Hän oli soittanut muutaman tunnin sävelmää, mitä hän oli koko viikon työstänyt. Nyt hän oli tulossa makuuhuonetta kohti ja selvästi tiesi, missä olin.
Näin Ashtonin jalkojen pysähtyvän eteeni ennen kuin pukuverho siirtyi pois edestäni. Nostin katseeni Ashtonin silmiin ja hän näytti uupuneelta. Tiedän, ei ole rankkaa holhota zombia.
"Heii", hän sanoi koskettaen rauhaisasti säärtäni. "Minun on soitettava yksi puhelu nyt ja sen jälkeen lähden illaksi pois. Selviätkö yksin?"
Nyökkäsin varovasti. En ollut puhunut sanaakaan ainakaan tietoisesti ja Ashton näytti odottavan päivää, jona puhuisin taas. En vain pystynyt luottamaan ääneeni.
"Soita tai laita viestiä heti, jos haluat puhua tai tarvitset minua", hän sanoi ja tiukensi hieman otettaan ennen kuin irroitti.
Ashton oli ostanut minulle puhelimen ja liittymän. Hän oli sanonut, että se kuului nyt perustarpeisiini. Hän halusi tietää, jos olin pulassa. Hän ei halunnut menettää minua, hän sanoi.
Ashton katosi nopeasti takaisin työhuoneeseensa ja sulki oven. Hän yleensä jätti ovensa auki, mutta puhuessaan Lukelle, Calumille tai Michaelille hän sulki sen. Hän selvästi kysyi heiltä apua, mutta vielä ainakaan mikään ei ollut toiminut.
Nousin hiljaa seisomaan ja pujahdin kylpyhuoneeseen. Varmistin, että toinenkin ovi oli lukittuna. Olin tutkinut asuntoa yöllä aina Ashtonin nukkuessa. Hän ei ollut maininnut minulle työhuoneen jälkeistä huonetta, hänen ateljeetaan. Flyygeli, kitara, kaikki olivat siellä. Hän oli selvä muusikko, jota heti ei osannut arvata. Kylpyhuoneen toinen ovi sijaitsi käytävällä, jonka vastapäässä oli tuo atelje.
Katsoin itseäni peilistä. Tummat silmänaluset olivat hieman vaaleammat kuin eilen. Hiukseni olivat takussa, mutta olin onnistunut pesemään ne illalla. Ashton oli raahannut minut ammeeseen ja uhannut itse pestä minut, jollen itse pesisi. Hän oli jopa alkanut riisua paitaani, kunnes olin läpsäissyt häntä kasvoihin ja vaatinut katseellani hänen poistumistaan.
Pesin kasvoni ja harjasin hampaani. Onnistuin jotenkin harjaamaan hiukseni ja kietomaan ne sotkuiselle nutturalle. Olin pukeutunut joihinkin Calumin minulle ostamiin vaatteisiin: valkeaan t-paitaan ja legginseihin. Mahdollisimman kevyttä, mutta silti peittävää.
Suuntasin keittiöön tekemään voileipää. Olin juuri saanut tarvikkeet esille, kun kuulin hissin ovien avautuvan ja askelien saapuvan sisälle. En vieläkään ollut sisäistänyt asiaa, että Ashton omisti puolet tästä kerroksesta. Toinen puoli oli neljän kokoustilan käytössä, mutta Ashtonin mukaan ne olivat ennemminkin lisätilana. Mutta silti, kattohuoneisto Manhattanilla. Mikä voisi olla sen parempaa?
"Harry!" kuulin nuoren tytön äänen käytävällä. "Kenkäsi!"
Kurtistin kulmiani. Keitä he olivat? Miksi he olivat täällä? Astelin varovasti keittiön reunalle nähdäkseni tulijat. Heitä oli kaksi: hieman vanhempi tyttö ja nuori poika. Tytöllä oli tummanruskeat hiukset ponihännällä ja hän oli pukeutunut mustaan polviin yltävään hameeseen ja sen päällä oli löysä valkoinen toppi. Tyttö näytti noin 14-15 -vuotiaalta, ei sen vanhemmalta.
Poika puolestaan oli vain noin 7-vuotiaan näköinen. Hän oli hennon näköinen, mutta hän varmasti liikkui paljon. Pojan hiukset olivat hieman vaaleammat kuin Ashtonin, mutten mennyt takuuseen siitä näin pitkän matkan päästä. Poika oli pukeutunut siniseen t-paitaan ja tummiin farkkuihin. Molemmat heistä kantoivat koulureppuja.
"Joo joo", poika sanoi kyllästyneenä potkiessaan kenkänsä pois jaloistaan.
He lähtivät kävelemään olohuonetta kohti heittäen reppunsa sohvan viereen. He näyttivät olevan kuin kotonaan. Olivatko he Ashtonin sisaruksia? Serkkuja? Ei hän ollut niin vanha, että hänellä olisi lapsia.
"Kuka sinä olet?" poika kysyi yhtäkkiä.
Käänsin katseeni häneen ja näin hänen huomanneen minut. Tyttökin kääntyi katsomaan minua uteliaana.
Nielaisin. "Olen-", nielaisin uudelleen. Kurkkuni tuntui kuivalta, mutta ääneni ihmeen vakaalta. "Olen Ashtonin ystävä."
"Missä hän on?" tyttö kysyi varuillaan. Hän asettui liki huomaamattomasti veljensä eteen kuin suojellakseen tätä. Hei, en kai minä nyt niin pahalta näyttänyt?
"Hän on puhumassa työpuheluaan." Tai no, puhelua. Jonkun ystävänsä kanssa. Hän ei olisi sulkenut ovea, jos hän ei olisi halunnut estää minua kuulemasta puheluaan ja hän oli kertonut, ettei pitänyt työasioitaan minulta salassa. En tiedä miksi, ehkä hän vain halusi minun luottavan häneen.
"Mikä on nimesi?" poika kysyi vuorostaan. Hän näytti uteliaalta.
"Charlotte. Keitä te olette?"
"Minä on Lauren", tyttö sanoi ja nyökkäsi sitten veljeään kohti. "Ja hän Harry. Ashton on veljemme."
Lauren nappasi kaukosäätimen ja avasi telkkarin. Hän selasi sitä kunnes löysi Netflixin ja valitsi Frendit. Olin itse päässyt myös Netflixin syövereihin. En ennen ollut nähnyt mitään Netflixistä ja nyt se oli kuin kumppanini.
"Mitä te täällä teette?" kysyin palaten tekemään leipääni. "Onko teillä nälkä?"
"Ashton lupasi viettää iltapäivän kanssamme", Lauren sanoi katse telkkarissa.
"Minulle kurkkuleipä ilman juustoa", Harry tilasi hurmaavasti hymyillen.
Pudistin nauraen päätäni ja aloin levittää voita leipien päälle. Laitoin muutamaan leipään juustoa ja kurkkua, joihinkin vain kurkkua. Siivottuani jälkeni vein suuren lautasen sohvapöydälle ja hain vesilasit heille.
"Minulle jäitä!" Lauren sanoi täyttäessäni lasia.
"Harry?"
"Ei kiitos."
Vein lasit sohvapöydälle ja istuuduin Harryn viereen. Otin juustollisen leivän käteeni ja söin leivän nopeasti. Minulla oli suunnaton nälkä. Samalla kuitenkin mietin kaikkea. Luulin Ashtonin lähtevän työasioille, koska muutoin hän ei ole jättänyt minua yksin asuntoon. Mielessäni ei edes käynyt se, että hän olisi sisarustensa kanssa.
Ashtonin työhuoneen ovi avautui ja Ashton tuli olohuoneeseen surullisen näköisenä. Hän yritti peittää ilmettään nähdessään meidät kaikki sohvalla, mutta ehdin nähdä sen. Tunsin kolahduksen sisälläni, mutten voinut antaa sen vaikuttaa paljoa.
"Mitä te täällä teette?" hän kysyi Harrylta ja Laurenilta. Sitten hän kääntyi katsomaan minuun ja näin hänen silmissään kysymyksiä ja hieman epävarmuutta. "Oletko kunnossa? Tässä on sisarukseni."
Lauantain jälkeen en ollut hymyillyt kertaakaan, mutta nyt meidän molempien yllätykseksi soin pienen hymyn Ashtonille. En voisi mitenkään kiittää häntä hänen avustaan. Miten joskus edes epäilin hänen vain leikkivän minulla? Ei hän minua auttaisi, jos hänen tarkoituksensa olisi vain leikkiä minulla.
Ashton pysähtyi niille sijoilleen ja katsoi minua suu hienoisesti auki hämmentyneenä, miltein järkyttyneenä.
"Ashtoon!" Harry huusi juosten veljensä luokse.
Ashton kaappasi automaattisesti veljensä syliinsä ja nosti ilmaan, mutta hän ei irroittanut katsettaan minusta hetkeksikään. Vaati Harryn pienen läpsäyksen, että Ashton kääntyi virnistäen veljensä puoleen.
"Tule Lauren, lähdetään vaikka eläintarhaan", Ashton sanoi ja vilkaisi minuun etsien hymyäni, joka oli nopeasti karissut pois.
Halusinko Ashtonin lähtevän? Hänen piti viettää aikaansa sisaruksiensa kanssa ja mennä ulos, hän ei ollut paljoa poissa kotoaan enää. Mutta halusinko jäädä yksin tänne? Aamulla olisin vastannut kyllä, mutta nyt halusin seuraa. Ehkä Harryn ja Laurenin seura voisi auttaa minua, kuka tiettää. Ainakin minun pitäisi olla sosiaalinen.
"Voiko Charlotte tulla mukaan?" Harry kysyi kuiskaten Ashtonilta, mutta kuulin sen kuitenkin.
"En usko, että se on hyvä idea..."
"Mutta tahdon olla hänen kanssaan!" Harry mutristi huuliaan. "Jäädään sitten tänne."
"Harry, Charalottella on hieman muuta-"
"Ei se minua haittaa", sanoin nopeasti hymyillen hieman Harrylle. "Haluatko pelata jotain peliä?"
Ashtonin katse lennähti uudelleen minuun. Hän ei ollut kuullut minun puhuvan pitkään aikaan, joten tietenkin hän luonnollisesti oli hämmentynyt. Hänen suunsa oli auki lähinä järkytyksestä, mutta saatoin nähdä surullisen hymyn siinä samassa. Hän iloitsi, mutta samalla hän suri jotain. Mitä? Mitä puhelu koski? En halunnut enää lisää huonoja uutisia...
"Afrikan tähti on käytävän komerossa", Harry sanoi tietävästi ja hyppäsi alas Ashtonin otteesta ennen kuin Ashton ehti sanomaan vastaan.
Ashton katsoiminua kysyvästi. Hän kysyi ääneti huuliaan liikuttamalla olinko varma ja nyökäten kerroin olevani. Pystyisin tähän.
"Menette sitten keittiöön pelaamaan!" Lauren huusi Harryn perään laittaen televisioon ääntä. Ross oli juuri esittelemässä apinaansa muille ohjelmassa.
Harry suuntasi juosten keittiöön ja alkoi avaamaan peliä. Hän sekoitti nappuloita noustessani sohvalta. Ashton tuli heti luokseni ja yritti ottaa kädestäni kiinni, mutta hivuttauduin nopeasti kauemmas. Jos koskisin häneen, en pystyisi vetämään tätä iltaa loppuun. Jos välttelisin Ashtoniin koskettamista, saattaisin pystyä olemaan välittämättä tunteista kehenkään.
Ashton kurtisti kulmiaa kysyvästi, mutta päädyin vain katsomaan pöytää ja Harryä. Odotin Ashtonin istuutuvan ensin, minkä jälkeen suuntasin pöydän toiselle puolelle mahdollisimman kauas hänestä.
"Minä olen sininen!" Harry varasi napaten sinisen nappulan.
Vedin vihreän ukon laatikosta ja Ashton punaisen. Asetin omani eri lähtöruutuun kuin Harry, mutta Ashton asettui samaan ruutuun. Hän otti pankkiirin viran ja jakoi seteleitä meille.
Pelasimme yli tunnin, sillä Harry väitti Ashtonin fuskaavan koko ajan. Hän vaati tätä perumaan siirtonsa, maksamaan ylimääräistä tai jopa jättävän vuoronsa sivuun. Ashton vain nauraen suostui Harryn ehtoihin. Huomasin hymyileväni vähän väliä Ashtonin suostuessa mitä tyhmempiin ideoihin.
Lopulta Ashton selvisi voittajana kaikista Harryn sabotoinneista huolimatta, mutta Harry vaati Ashtonia luovuttamaan tähden minulle ja matkaavan St. Helenaan, jotta"äidille ei kerrota asioista". Ashton hanasi aluksi vastaan, mutta lopulta hän ojensi minulle tähden. Otin sen vastaan välttäen kosketusta, mikä sai Ashtonin taas rypistämään otsaansa.
Aika kului nopeasti. Pelin jälkeen Harry juoksi pois jättäen Ashtonin siivoamaan. Hän juoksi ateljeehen ja pian kuulin pianon soivan. Hän ei soittanut läheskään yhtä hyvin kuin Ashton, mutta osasi hänkin sentään jotain.
"Tuota... Menen Harryn luokse?" Ashton sanoi kysyvästi minuun katsoen kuin odottaen lupaani.
Nyökkäsin, sillä hänen piti viettää aikaa veljensä kanssa. Ei hän siihen minun lupaani tarvitsisi.
Siirryin Laurenin viereen sohvalle katsomaan Frendejä. Emme puhuneet paljoakaan muusta kuin sarjasta. Kävi ilmi, että Lauren oli uskollinen Rachelin fani, kun mitä taas kiinnyin Joeyyn.
Aika kului nopeasti. Ashton kutsui hotellin keittiöstä ruokaa meille ja selvästi hemmotellen sisaruksiaan asuntoon tuotiin iso kasa jäätelöä ja keksejä.
Hissien ovet avautuivat ja kuulimme askeleiden tulevan olohuonetta kohti. Siivosin astioita keittiössä kuullessani naisen äänen.
"Täällä te vain katsotte telkkaria", ääni sanoi moittivasti, mutta kepeästi. "Oliko kivaa? Olitte kuulemma eläintarhassa?"
"Olimme täällä", Harry sanoi askelten lomassa. Ilmeisesti hän meni halaamaan naista.
"Mitä? Ashton?"
"He halusivat jäädä", Ashton sanoi puolustelevasti. Hänkin oli selvästi noussut seisomaan ja asteli tervehtimään naista.
"Harry, mene katsomaan telkkaria. Minulla on hieman asiaa veljellesi."
Ashton ja nainen kävelivät lähemmäs keittiöä, mutta ei keittiöön. Siirryin tarkoituksella jääkaapin vieressä olevalle tasanteelle kuorimaan omenaa. Kuulin silti heidän keskustelunsa, mutta he eivät nähneet minua. Tai no, Ashton tiesi minun seisovan tässä. Toinen asia oli sitten tuo nainen.
"Miten sinä voit, kulta?"

// muistakaa äänestää ja kommentoida, luen mielelläni mielipiteitänne, arvauksianne tulevasta tai mitä mieltä olette tähän mennessä olleet tarinasta :) en vain jotenkin pystynyt kirjoittamaan Charlotten näkökulmasta tarkemmin hänen löytäessään isänsä, joten näin tämä sitten ratkaistiin!