Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

16. luku

x Charlotte x

Olin juuri päässyt takahuoneeseen vaihtamaan vaatteita, kun tunsin oudon värinän. Taas. Olin koko päivän aamusta lähtien saanut tuntea Ashtonin puhelimen värinän taskussani jopa työajalla. Hänen äitinsä oli soittanut pojalleen monesti ja aloin pian epäilemään, että kyseessä oli hätätilanne.
Ihmettelin vieläkin, miksi hän oli jättänyt puhelimensa minulle. Ja vielä tahallaan, olin siitä varma.
Katsoin ikkunasta takapihalle nähden Luken nojailevan autoonsa odottaen minuun. Miksei Ashton itse tullut hakemaan minua? Mikä palvelija Luke hänelle oli?
Mitään ajattelematta vedin puhelimen taskustani ja panoin vihreää luuria. Vasta puhelin korvallani tajusin, mitä olin tehnyt.
"Mikä ihmeen leikki tämä tämmöinen on?" naisen ääni kysyi tiukkaan. "Olen yrittänyt tavoittaa sinua koko päivän! Miksi perutit sen edellisillan konsertin? Walkerit maksoivat sitä runsaasti! Sinulla sietää olla hyvä syy."
"Anteeksi?" sanoin ihmeen arasti puhelimeen. Linjalla hiljeni. "Ashton antoi puhelimensa minulle lainaan ja unohti kai ilmoittaa siitä sinulle."
Hiljaisuus jatkui niin pitkään, että luulin hänen lyöneen luurin korvaani. Lopulta hän puhui:
"Kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt pojalleni?"
Purin huultani ja mietin, mitä ihmettä nyt tekisin tai sanoisin. "Olen hänen ystävänsä. Oma puhelimeni meni rikki ja illalla Ashton tarjoutui lainaamaan tätä. Pahoittelen, etten ole vastannut aiemmin. Olen parhaillani töissä..."
"Tiedätkö, miksi hän on peruuttanut konserttinsa?"
Ai konsertitko hänelle oli tärkeitä? Ennemmin olisin kysynyt nimeäni tai vastaavaa.
"Hänellä on ollut hieman kiire näinä viikkoina töissä", sanoin pahoittelevasti. Kehtaisinko lyödä luurin hänelle korvaan? En, en kehtaisi.
"Aaa nyt ymmärrän", nainen toisessa päässä sanoi tietävästi. "Voisitko pyytää Ashtonia soittamaan, kun hän palaa toimistolle?"
"Kyllä." Puhelu katkesi.
Mitä nainen tarkoitti sillä, että hän ymmärsi? Kiristelin hampaitani. Hän joko luuli minua Ashtonin hoidoksi, taikka sitten työläiseksi. Miksi olin edes mennyt vastaamaan hänelle?
Olin tunkemassa puhelinta taskuuni tuntiessani sen taas lähtevän värisemään. Näin pelkän numeron, joten painoin suoraan punaista luuria. Puhelin alkoi heti värisemään uudelleen samasta numerosta, mutta painoin uudelleen punaisesta. Otin takkini kaapistani ja lukitsin oven lähtien taka-ovea kohti.
Näin Luken puhuvan puhelimeen selkä minuun päin.
"... joten nyt jäitä hattuun", Luke sanoi parhaillaan. "Miksi soitit hänelle? ... Onko se numero tallennettuna puhelimeesi? ... Joten hän ei tiennyt sinun soittavan... Hän tulee kyllä, usko jo... Hei nyt! Järjestä siellä asiat tai hän lähtee omin jaloin." Niine sanoine hän lopetti puhelun ja kääntyi katasomaan minua selvästi yllättyneenä.
"Oliko se hän?" kysyin nyökäten puhelinta.
Luke nyökkäsi. "Hän on sekaisin stressistä, ettäs tiedät. Hän yritti soittaa sinulle, mutta loogisesti et vastannut vieraisiin numeroihin."
Kulmani kohosi, mutta tunssin myös pulssini kohoavan. Panostiko Ashton oikeasti iltaan? "Miksi häntä stressaa tämä?"
Luke näytti kiusaantuneelta ja nyökkäsi minua menemään autoon kiertäessään itse ajajan puolelle. Istuuduttuamme molemmat Luke käynnisti auton ja lähti liikkeelle. Katsoin häntä odottavasti.
Luke huokaisi ja katsoi tietä kääntyessään jonnekin kohteeseensa päin.
"Ashton ei halua riskeerata mitään", viimein hän sanoi. "Hän on spontaani, mutta hän ei halua antaa minkään pienen yksityiskohdan pilata hänen suunnitelmiaan varsinkaan silloin, kun kyseessä on joku tietty henkilö."
Sulattelin sanoja hetken tuntien jonkun lämmön kasvavan sisälläni. Olinko hänelle joku tietty? Kuinka monta näitä tiettyjä oli ollut ennen minua tai kenties samaan aikaan? Silti, kukaan mies ei ollut pitänyt minua tärkeänä, ei oikeasti. Isäni ja Hayden olivat ainoat, mutta heitä ei laskettu.
"Mitä hän on suunnitellut?" kysyin yrittäen kuulostaa rauhalliselta. Miksi minua hermostutti?
Luke kääntyi taas risteyksestä ja olimme tulleet jo kalliimmalle seudulle. Minne olimme menossa? No, Ashton tietysti asuo hienostoalueella.
Luke virnisti. "En valitettavasti voi kertoa." Hän katsoi pitkähihaista tummaa paitaani ja kuluneita farkkujani. "Ensin kuitenkin kiusaamme häntä."
Kohotin kulmiani. Mitä hän aikoi?
"Et sitten pane häntä tänään", Luke sanoi varoittavasti pilke silmissään kaartaessaan ostoskeskuksen parkkihalliin. Nyökättyäni hän jatkoi: "Koska me teemme sinusta hänelle kiusauksen."