Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

20. luku

Katsoin Ashtonia hämmentyneenä. Oliko hän oikeasti lukenut tietoni? Nyt hän seisoi edessäni käsi ojossa haluten kansionsa. Oliko minulla oikeus lukea kansio? En tiennyt mitä siinä oli, mutta halusiko hän salata jotain?

"Oletko penkonut tietojani?" kysyin saamatta järkevää ajatusta päähän.
Ashton ei sanonut mitään vaan kurottautui kansioa kohti. Vedin kansion rintaani vasten kuin suojellen sitä. Jos Ashton oli lukenut taustani, minä halusin lukea hänen. Sitten sisäistin oivalluksen ja tunsin vihan kasvavan sisälläni. Nousin seisomaan nopeasti ja astuin suoraan Ashtonin eteen vain parin sentin päähän hänestä.
"Siitä tämä johtuu", sanoin syyttävästi. "Sinä sait tietää töistäni ja halusit minun lopettavan. Siksi olen täällä. Et halua minua sinne alaikäisenä!"
Ashtonin silmissä kävi hämmennys ja samassa ymmärsin sanoneeni väärin. Hän ei tiennyt La Voguesta ja nyt minä tyhmä olin kertonut siitä liki suoraan hänelle.
"Mistä sinä puhut?" hän kysyi tullen yhä lähemmäs minua.
Pudistin päätäni yrittäen saada aiheen vaihtumaan takaisin pääpointtiin.
"Sinä tutkit taustani!" huusin hänelle tuntien poskien kuumottavan. "Ei kenenkään taustoja tutkita oikeasti!"
"Oikeastaan se on yleistä-"
"Ei kenenkään normaalin taustoja tutkita!" huusin korjaten virheeni. "Mitä sinä etsit minusta? Vikoja? Velkoja? Kytköksiä mafiaan?"
Ashtonin ilme ei värähtänytkään. Hän selvästi halusi kansion itselleen. Se lisäsi kiinnostustani. Mitä siellä olisi? Mitä hän ei halunnut minun saavan selville? Oliko hänelläkin samanlainen salaisuus kuin minulla?
"Vastaa!"
Ashton astui vähän taaemmas, mutta selvästi piti sivusilmällään katseen kansiossa kuin aikoisi ottaasen itselleen heti kun en huomioisi sitä tarpeeksi.
"Sinulla on tasan kolme sekuntia aikaa avata suusi, jos tahdot pitää minut täällä!" huusin puristaen kansioa yhä rintaani vasten. "Yksi." Ei mitään, ilmekään ei värähtänyt. "Kaksi." Ashton alkoi näyttää mietteliäältä, muttei sanonut vieläkään mitään. "Kolme."
Nousin ja lähdin kohti ovea. Olin ehtinyt ottamaan vain muutaman askeleen, kun tunsin Ashtonin tarttuvan käsivarsiini takaapäin ja pysäyttävän minut.
"Odota Charlotte", hän sanoi huokaisten syvään.
Riuhtaisin itseni vapaaksi hänen otteestaan, mutta Ashton tarttui minuun nopeasti uudelleen kuin peläten minun lähtevän. Tällä kertaa hänen kätensä lepäsivät mahallani hänen seistessä takanani aivan liian lähellä kiinni selässäni.
"Kuuntele", hän sanoi hiljaa ja saatoin erottaa hienoisen paniikin hänen äänessään. "Kun olin juuri muuttanut perheeni kanssa tänne, olin ongelmissa usein." Ashton piti tauon kuin kasaten muistojaan ja ajatuksiaan. "Ajauduin kulmillesi ja jouduin tappeluun. Olin hakattuna kadulla, kun eräs tyttö löysi minut. Hän auttoi minua ja vei minut sairaalaan, josta äitini löysi minut. En olisi itse selvinnyt sairaalalle saakka, joten olisin jäänyt kadulle."
Pitikö hän minua sinä tyttönä? Oli totta, että olin joskus auttanut muutamaa tyyppiä kadulla, mutta en ollut mikään pyhimys. Olin tosi monesti vain lähtenyt paikalta, sillä minulla oli kiire isäni luokse. Ei, se ei ollut kunnon syy muiden hylkäämiseen, mutta en ollut mikään enkeli.
"Kun näin sinut ravintolassa, tunnistin sinut. En ollut kuitenkaan täysin varma", Ashton jatkoi tauon jälkeen. "Pyysin Lukea selvittämään taustasi ja lähettämään tiedot minulle. Luulin niissä olevan jotain tietoa sinusta, minkä avulla yhdistäisin sinut muistojeni tyttöön. Kävi niin, että se olit sinä. Halusin hyvittää jotenkin tekosi ja palkita sinut-"
Riuhtaisin itseni taas irti hänestä ja pääsinkin vapaaksi, koska Ashton oli keskittynyt muistoihinsa. Hän ei ollut yhtä hereillä kuin olisi pitänyt olla pitääkseen minut paikoillaan. Käännyin ja näin jonkin selittämättömän tunteen hänen kasvoillaan. En tiennyt oliko se muistoista vai siitä, että taas lähdin häntä pakoon. En kuitenkaan antanut sen häiritä keskittymistäni.
"Sinä siis luulet, että haluan palkkion siitä, että pelastin sinut?" kysyin yhtäkkiä uudelleen vihaisena. Luuliko hän oikeasti, että halusin hänen sääliään ja rahojaan? Hän oli pahasti väärässä.
"Halusin kiittää sinua. Ja sitten näin missä asuit-"
"Eli tämä on säälistä?" kysyin huitaisten kädelläni meidän välissä olevaa puolen metrin tilaa. "Sinä siis säälit minua, köyhää tyttöä kenen isä on sairas?"
"En!"Ashton kiisti ja näin hänen ilmeensä kokevan pienen kolauksen, mistä tiesin hänen olevan tosissaan. "Minä-"
"Sinä halusit antaa minulle paremman elämän, koska säälit minua. Kiitos, mutta ei kiitos."
"Sinä et käsitä!" Ashton huudahti ja haroi hiuksiaan kuin yrittäen etsiä vastausta jostain. Pysyin hiljaa ja annoin hänelle mahdollisuuden selittää hänen versionsa. "Tiedoistasi puuttui suurin osa, joten aloin miettiä, mikä oli vialla. Miksi sinusta ei ollut tietoja? Halusin tietää, että sinulla oli kaikki kunnossa."
Ashton katsoi tiukasti kasvoihini, silmiini, yrittäen saada selville miten reagoisin.
"Sen takia tulin uudelleen. Halusin tutustua sinuun ja yhtäkkiä halusin oikeasti sinun tutustuvan minuun. Luke luuli tämän olevan tavallinen pokausjuttu, muttet koskaan ollut minulle vain yhden illanjuttu. Mietin pitkään mihin sinut veisin treffeille, kun vihdoin suostuit. Halusin pelästyttää sinut, jotta tietäisit pysyä kaukana minusta. Silti Felixin tiputtaessa sinut selästä säikähdin ja et tiedäkään kuinka paljon kaduin ratsastusta silloin.
Sitten kävit käsiksi minuun autossa. Halusin palauttaa sinut ehjänä kotiisi, mutta sinä sait omia ajatuksiasi ja aloit panemaan minua autossa. Pidin siitä, mutten olisi kuvitellut sinun olevan semmoinen tyttö. Sitten aloit välttelemään minua. Mietin, mitä tein väärin ja no, halusin vain selvittää välimme."
En enää pystynyt olemaan hiljaa. "Sinä aloit vainoamaan minua!" tuhahdin heilauttaen vapaata kättäni ilmassa. "Sinä olet niitä rikkaita penskoja, ketkä haluat vain panna ja lähteä. No, tein palveluksen sinulle."
Ashton hymyili miltein ujosti. "Halusin tutustua sinuun. En ole tavannut kaltaisiasi paljoakaan."
En tiennyt pitikö minun ottaa tuo hyvällä vai ei, mutta tunsin itseni otetuksi. Hän halusi tutustua minuun, mutta minä ajattelin hänen olevan vain yksi paskiainen lisää. En tiennyt mitä tuohon olisi enää pitänyt sanoa, joten vaihdoin aiheen takaisin kansioon. Nostin sitä heiman, mutta Ashtonin yrittäessä ottaa sitä vedin sen takaisin viereeni kauas hänestä.
"Haluan lukea tämän sekä omani", sanoin ääni särähtäen. Nielaisin ja yritin uudelleen. "Missä kansioni on?"
Ashtonin hartiat jännittyivät hieman, mutta hänen ilmeensä pysyi selittämättömän tunteen vallassa. "Yöpöydälläni."
En tiennyt miksi, mutta suuntasin olohuoneen päässä olevan oven suuntaan olettaen siellä olevan makuuhuone. Ashton ei kieltänyt asiaa, joten oletin olevani oikeassa.
"Charlotte", hän kuitenkin sanoi selkäni takani. Pysähdyin, mutten kääntynyt. "Lupaa, ettet lähde."
Nyt vuorostani omat hartiani jännittyivät. Tunsin Ashtonin katseen selässäni, mutta vastustin halua kääntyä katsomaan häntä.
"Katsotaan, mitä näissä on."
Tiesin Ashtonin haluavan vastustaa sanojani, mutten antanut hänelle aikaa siihen. Astelin ovelle, mutta kuullessani Ashtonin askeleet käännyin häneen päin varoittavana.
"Sinä jäät tänne."
Ashton pysähtyi näyttäen huolestuneelta. Hän oikeasti taisi pelätä, mitä Luken antamassa kansiossa oli. Mitä pelättävää siellä pitäisi olla? Olin nähnyt monenlaista elämäni aikana, joten hän tuskin mullistaisi sitä.
Suljin makuuhuoneen oven perässäni ja käännyin katsomaan tilavahkoa huonetta. Yksi seinä oli suuren ikkunan omaava ja siitä näkyi kauas kaupungille. Muuten väriteemat olivat tummaa ja vaaleaa sekaisin. Suuri parisänky sijaitsi peräseinän keskellä ja sen molemmilla puolilla oli jonkinlaiset työpöydät. Sängyn edessä oli suuri musta matto, mikä näytti pehmeältä. Kolmannella seinällä oli kaksi ovea: toinen johtiselvästi vessaan ja toisen piti olla vaatehuoneen ovi.
Huone oli selvästi vasta siivottu. Muistelin Ashtonin kertoneen Calumin tulleen laittaneen paikat kuntoon. Hän oli asetellut suuren kasan vaatepusseja ja kenkälaatikoita toisen ovista eteen, joten päättelin kauempana olevan oven kuuluvan vaatehuoneelle.
Näin samanlaisen kansion kuin kädessäni olevan oikealla yöpöydällä. Suuntasin heti askeleeni sen luokse ja tartuin siihen. Istuin sängylle vain huomatakseni sen olevan paljon, paljon pehmeämpi kuin omani, mutta samalla sopivan kova.
Laskin Ashtonin kansion vierelleni avatessani omani. Silmäilin sen nopeasti läpi ja huokaisin huomatessani, ettei mitään ratkaisevaa ollut tiedoissa. Sieltä tosin puuttui paljon, mutta en ihmetellyt sitä lainkaan.
Laskin oman kansioni tyytyväisenä vierelleni, mutta tartuin heti Ashtonin kansioon. Enempää ajattelematta avasin sen ja aloin lukemaan. Nimi, ikä, henkilötunnus, osoitteet (hänellä oli jopa viisi osoitetta, pröystäilijä), perhetiedot, muuttotiedot Australiasta Amerikkaan, terveystiedot... Näin hänen rikosrekisterinsä: muutama pahoinpitely ja varkaus nuorena, mutta täysi-ikäisyyden jälkeen hän oli kelpo kansalainen.
Käänsin viimeisen paperin esille, mutta se ei enää ollut tietopaperi. Siinä oli käsin kirjoitettu muutama rivi ja tunnistin sen Luken käsialaksi.

'Ashton on hyvä tyyppi, anna hänelle mahdollisuus. Tai lähde nyt, sillä en halua hänen tuhlaavaan elämäänsä turhuuksiin. On oma valintasi, mitä teet. Älä silti käytä häntä hyväksesi.

-L'

Kuulin hiljaisten askelien kantautuvan huoneessa, mutta matto vaimensi ne lopulta. Askeleet pysähtyivät keskelle huonetta.
"Mitä aiot tehdä?"Ashton kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen epävarmana. Hän näytti ihmeen nuorelta siinä seistessään eilisissä vaatteissa ja tummien silmänalustoiden kanssa.
Suljin kansion ja nostin sen ja omani takaisin yöpöydälle. Tunsin oloni ihmeen rauhalliseksi, sillä kansioissa ei ollut mitään vakavaa. Mutta silti, Ashton oli pyytänyt minun tietojani.
Nousin hiljaa kävellen hänen ohitseen. Näin Ashtonin toiveikkaan ilmeen hänen luullessa minun tulevan hänen luokseen, mutta se murtui astellessani hänen ohitseen.
Kuulin Ashtonin syöksyvän yöpöydälle ja ottavan kansionsa. Hän selasi sen nopeasti läpi ja ehdin olohuoneeseen sohvan toiselle puolelle kun Ashton juoksi perääni. Hän tarttui minua vyötäisiltä ja kiepautti itsensä eteeni. Hän asetti sormensa leukani alle ja kohotti kasvojani katsomaan häntä silmiin.
Pidin hengitykseni mahdollisimman vakaana, mutta tunsin sydämeni hypähtävän pari tahtia yli.
"Luke on kusipää", Ashton sanoi ja näytti melkein säälittävältä itse. "Älä kuuntele häntä. Saat tehdä minulle mitä haluat, mutta anna anteeksi edes."
Sanoiko hän juuri, että saisin käyttää häntä hyväksi kunhan annan hänelle ensin anteeksi? Pudistin päätäni ja yritinbpäästä kauemmas, mutta Ashton tuli perässäni.
"Olet sekaisin, tiesitkö?" kysyin kuin ohimennen.
Ashton ei ottanut kommenttiani kuullakseen, vaan hän näytti entistä ahdistuneemmalta.
"Miksi haluat pitää minut täällä niin kovasti?" kysyin yrittäen saada selkoa ajatuksiini.
Ashton vastasi heti: "Koska pidän sinusta. Ainakin jonkin verran."
Purin huultani pitkään katsoen Ashtonia silmiin. Hän katsoi minuun yhtä tiiviisti ja saatoin tietää, että hän mietti mitä ajattelin ja mitä tekisin. Lopulta päätin tehdä viimeisen valinnan tälle päivälle:
"Hae minulle jotain ruokaa ja pysy metrin päässä vähintään. Sitten voin jäädä."
Ja Ashtonin hymy oli kuin voittajalla. Silloin tiesin, ettei hän ollut yksin tunteidensa kanssa.

//Kommentoikaa, favoratkaa, on kiva lukea mielipiteitänne ja miten ajattelette/toivotte tarinan jatkuvan :3 Lisäksi yritin korjata kaikki välilyönnit takaisin, mitkä wattpad on poistanut, toivottavasti tämä on nyt hieman selkeämpi!