Rich Bitch II Ashton Irwin fanfic, Finnish [A.I.] {valmis}

19. luku

x Charlotte x

Tunsin jonkun koskettavan kättäni ja puristaen sitä kevyesti. Avatessani silmäninäin nuorehkon naisen. Hän oli tummaihoinen ja mustat hiuksetolivat ponihännällä kiinni. Nainen näytti varsin ystävälliseltävaaleansinisessä hoitajapuvussa.
"Huomenta", nainen kuiskasihymyillen. "Mikä on vointinne?"
Nielaisin ja sävähdintuntiessani pienoista poltetta, mutta muuten saatoin sanoa olevanikunnossa. "Ihan ok kai."
Nainen nyökkäsi vierelläänolevaan tuoliin ja pudisti sitten päätään. "Hän ei suostunutlähtemään täältä edes odotustilaan. Maksoi sievoisen summanyövalvojalle, jottei tämä soittaisi apuvoimia."
Käänsinpäätäni nähdäkseni vain Ashtonin istuvan tuolilla. Hänpikemminkin makasi sillä suu hienoisesti auki silmät kiinni. Hänenhiuksensa olivat sekaisin ja hänen tummat farkkunsa ja valkeakauluspaitansa rypyssä. Oliko hän oikeasti nukkunut yön yli siinä?
"Hän sanoi olevansa poikaystävänne. Mitään tietoja emmelöytäneet varmistaaksemme asiaa, joten oletan sen olevan totta?"
Nyökkäsin irvistäeni niskan jäykkyydelle. "Hän on."
Hoitaja otti hitaasti neulan kädestäni ja tarttui telineeseen,jossa neulasta lähtenyt johto oli kiinni. Hän alkoi lähtemään,mutta pysähtyi sängyn päässä.
"Mitä tapahtui?" kysyinyrittäen muistella iltaa.
Muistin menneeni Ashtonille jakeskustelimme siellä. Hän pyysi minua jäämään syömään, jotenminä jäin. Miksi olin päätynyt sairaalaan?
Nainen näyttihaikealta puolestani. "Saitte allergisen reaktion kalasta. Otimmevapauksia tehdä muita testejä myös, joten välttele nykyäänoliiveja ja curry myös."
Nyökkäsin, minkä jälkeen nainenlähti pois sulkien verhon perässään. Katsoin kelloa ja näin senolevan kahdeksan aamulla. Kirosin mielessäni, sillä minulta olijäänyt työvuoro välistä. Miten ihmeessä voisin tänään mennäpaikalle, kun en eilenkään pystynyt menemään sinne? Saisintaatusti potkut tämän takia..
Ashton värähti hereille jakatsoi hetken ympärilleen hämillään. Sitten hän muisti mitä olitapahtunut ja kääntyi katsomaan minua. Hän kampesi seisomaannähtyään minut hereillä, mutta istuutui takasin kun ei tiennyt,mitä minä odotin hänen tekevän. Selvästikin hän olisi halunnuttulla luokseni, mutta jätti välin jostain syystä. Ei kai...
"Ensyytä sinua", sanoin yriten tulkita Ashtonin reaktioa. Jos hänsyytti itseään tästä, hän oli väärässä. Toki hän laittoiminut syömään, mutta emme kumpikaan tienneet allergioistani.
Ashton avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten.Hän katsoi ympärille hetken, mutta sitten taas minuun.
"Mitenvoit?" Hän kuulosti silti syyllistävän itseään.
Kohautinharteitani. "Kurkku on hivenen kipeä, mutta pystyn hengittämään."
Ashton nousi seisomaan ja asteli varovasti minua kohti. Hymyilinhänelle rohkaisevasti, minkä ansiosta Ashton istuutui sängynreunalle. Hän tarttui kädestäni tiukasti kiinni ja katsoi minuasilmiin.
"Milloin pääsen lähtemään kotiin?" kysyin jakohottauduin hieman enemmän istumaan. Tunsin oloni hieman normaaliaheikommaksi, mutta en sen pahemmaksi.
"Lähdemme vaikka heti",Ashton sanoi puristaen lujempaa kättäni.
"Isäni-"
"Häntietää, lähetin Luken kertomaan hänelle", Ashtoi sanoirauhoitellen alkaen silittämään toisella kädellä kämmenselkääni.
"Vietkö sinä minut kotiin?" kysyin haluten päästämahdollisimman nopeasti pois täältä. En tiennyt missä sairaalassaolin, mutta en pitänyt näistä paikoista. Ne tiesivät vainmenetystä.
Ashton vakavoitui. "Siitä puhen olleen..."
Suuni puristui viivaksi ja kastoi salamana totisesti Ashtoniin.Mitä hän aikoi sanoa? Oliko isällä kaikki hyvin? Miksen pääsisikotiin?
"Ajattelin, että tulisit luokseni-"
"Ei",keskeytin hänet heti. "Ei, ei, ei. Menen kotiin."
"Mutta-"
"Haluan isäni luokse. Hän ei pärjää toista yötä ilmanminua. Ja työt-"
"Sinä et mene töihin tämän jälkeen,otin vapauden ilmoittaa siitä Rifiellaan", Ashton selitti yhävakavana.
"Toinen paikka-"
"Hekin ymmärtävät."
Vakavoiduin heti. Mistä hän tiesi, missä olen töissä? Ei hänvoinut tietää baarista. Ei mitenkään. Sain käteisellä palkkani,nimeäni ei ollut missään alaikäisyyteni takia. Miten hän mukavoi tietää siitä?
Ashton huomasi hätäni ja ehti hetiauttamaan minua: "Tarkoitan, että voin soittaa sinne ja selittääasian."
Pudistin päätäni helpottuneena. "Minä voinsoittaa sinne."
Ashton nyökkäsi ja nousi seisomaan. Sittenhän muisti jonkin uuden asian ja näytti hieman kiusaantuneelta.
"Calum vei mekkosi ja kenkäsi kotiin", hän ilmoitti. "Häntoi vaatteitani sinulle, ne ovat vessan pöydällä."
Pitäisiköminun pukeutua hänen vaatteisiinsa? Ei sikäli, ei minulla ollutväliä. Vaatteita ne nekin olivat. Nousin varovasti sängyltäsävähtäen jalkojen osuessa viileään lattiaan. Ashton riensisängyn toiselle puolelle ja tarttui käsivarteeni pitäen minuapystyssä, vaikka olisin pärjännyt yksinkin.
"Kiitos, muttapääsen kyllä", sanoin yrittäen luoda hymynpoikasta.
Ashtonirroitti epävarmana kätensä, mutta pysyi lähelläni koko matkanvessaan. Vedin oven hänen edestään kiinni ja vedin lukon kiinnivain, koska pelkästin hänen tulevan sisälle. Katsoin hetiallastasanteella olevaa muovipussia ja kaappasin sen käsiini.Istuuduin pytyn kannen päälle ja avasin pussin. Löysin valkeankauluspaidan ja mustat farkut sekä vyön laukusta. Lisäksi olimustat tennarit, mutta ne oli selvästi liian isot.
Riisuinnopeasti sairaalakaavun yltäni ja heitin sen roskiin. Vedinkauluspaidan ylleni ja ähkäisin kärsimättömänä alkaessaninapittaa sitä kiinni. Ähkäisy oli ilmeisesti virhe, sillä Ashtonkoputti heti oveen.
"Charlotte?" hän kysyi ja koputti parikertaa uudelleen. "Oletko kunnossa?"
"Olen olen",äyskäisin, mutta hetken päästä minua kadutti äkkipikaisuuteni.Huokaisin raskaasti ja annoin nappien jäädä auki. "Tulen kohta."
Vedin farkut jalkaani ja sidoin ne kiinni vyöllä, jossaviimeinen reikä oli onneksi tarpeeksi lähellä sopivaa kireyttä.Solmin tennarit nopeasti ja lähdin vessasta ulos peiliin katsomatta.
Ashton oli vain metrin päässä minusta ja katsoi minua ylhäältäalas selvästi himokkaana. Kuka nyt ei halunnut nähdä toista omissavaatteissaan? Laskin käteni alas ja katsoin epävarmana häneen,mutta myös hieman häveten.
"Lähdetään", sanoin nyökätenoveen päin.
Ashton astahti eteenpäin nopeasti ja alkoi napittaapaitaani kiinni. Sävähdin, mutten vetäytynyt pois. Sentään hänsai ne kirotut napit kiinni.
Lähtiessämme huoneesta Ashtonilmoitti tiskille meidän lähtevän, jonka aikana saatoin vainseistä hänen vieressään. En halunnut tietää miltä näytin,joten vältin katsomasta kaikkeen, mikä heijasti jotain.Neuvontapisteen hoitaja antoi tarkkoja ja tiukkoja ohjeitaAshtonille, mutten jaksanut kuunnella niitä.
"Tule", Ashtonsanoi viimein ja otti kädestäni kiinni.
Siis ihan oikeasti, hänvain otti kädestäni kiinni noin vain. Emme olleet ties koskaankulkeneet tällä tavalla missään, saati julkisesti. Oliko tämävain esitystä hoitajaa varten? Tiesin, ettei minusta ollut kattaviatietoja. Ei oillut varaa käydä lääkärissä aina säännöllisesti.He olivat varmasti epävarmoja päästämään minut Ashtonin mukaan.En silti vetänyt kättäni pois, tavallaan pidin Ashtonin kädentuomasta lämmöstä ja turvasta.
Ashton ohjasi minut ulossairaalasta jollekin parkkipaikalle, jossa selvästi automme oli.
Hänen autonsa, korjasin itseäni. Miksi se muka meidän autommeolisi?
Hiljaisuuden vallitessa Ashton avasi pelkääjänpuoleisen oven minulle ja päästi irti kädestäni vasta sulkiessaanovea. Hän kiirehti toiselle puolelle istuutuen viereeni.
"Vieminut kotiin", sanoin ja jostain syystä koin tarvetta tarkentaa:"Isäni luokse."
Ashton käynnisti auton purren hampaitaanyhteen. Hän ei pitänyt vastauksestani, mutten käsittänyt miksi.
"Et voi pitää minua vankina", huomautin.
"Jos sinulletapahtuu jotain", Ashton sanoi, mutta aloitti alusta: "Sinulla onparemmat oltavat kanssani."
Kohotin kulmaani. Väittikö hänjuuri, etten voisi isäni kanssa elää turvallisesti? "Isäni eimyrkyttänyt minua."
Ashtonin kasvoilla käväisi syyllisyys,mutta se katosi pian. "Haluatko isäsi nähdä sinun sairastavan?Jos saat jälkikohtauksen, miten aiot päästä ensiapuun? Isäsituskin on siinämäärin toimissaan, että hän pystyisi viemäänsinut minnekään."
Pysyin hiljaa miettien hänen sanojaan. Hänoli toisaalta oikeassa. Isäni kyllä halusi auttaa minua, mutta hänei olisi voinut viedä minua heti sairaalaan. Hän murehtisi minustaliikaa, jos olisin kotona. Mutta halusinko Ashtonille yöksi? Setuntuisi oudolta. Tuntui kuin hän olisi jotenkin riippuvainenminusta, mutta se tuntui tyhmältä. Toisaalta minä pidin hänenlähellään olosta. Tuntui kuin minulla olisi jotain pysyvää,mutta tuntui myös siltä, että hän saattoi lähteä lätkimäänmilloin vain.
"Hyvä on", sanoin lopulta istuutuen mukavamminpenkille. "Mutta vain täksi yöksi."
Ashton näyttityytyväiseltä kääntyessään pois parkkipaikalta. Ajoimmehiljaisuuden vallitessa, mutta tällä kertaa hiljaisuus olihyvänlaatuista. Se ei ollut pakotettua vaan vapaaehtoista ja siksijotenkin mukavaa.
Katsoin maisemia (oikeastaan pelkkiärakennuksia) kun Ashton ajoi minut asunnolleen. Hänenparkkeerattuaan autonsa parkkihalliin hän auttoi minut pois autosta,jolloin päätin avata suuni.
"Miksi asut hotellissa?" kysyinastellessamme hissille.
Ashton kohautti harteitaan. "Omistantämän paikan, joten asuminen ei maksa mitään. Lisäksi täälläon täyspalvelu."
Naurahdin, mutta se muuttui yskäksi hetkenpäästä. Ashton tarttui käteeni taas tukien minua. Hän näyttitavallaan kärsivältä, mutta muuten melko neutraalilta. Hän reagoiihmeen vahvasti tähän, ajattelin. Ashton näppäili koodin ja hissipinkaisi ylös. Horjahdin hieman, mutten liikaa kaatuakseni, eikäminun tarvinnut edes hissiseinään nojata.
"Voitko hyvin?"Ashton kysyi puristaen hieman tiukemmin kättäni. Katsoessani häneennäin hienoisen huolen hänen kasvoillaan.
Nyökkäsin ja katsoineteenpäin hissin oviin. Olinko kunnossa? Ehkä. Mutta käsi Ashtoninkädessä voin varsin hyvin.
"Pyysin Calumia laittamaan kaikenkuntoon", Ashton selitti ovien auetessa.
Lähdin kävelemäänkäytävää pitkin hienoisen epäilyn kera. Muistin kalan hajunelävästi leijailevan ympäri asuntoa, mutta nyt siellä tuoksuiminttu. Ei jälkeäkään kalasta.
"Calum heitti sen pois",Ashton sanoi kuin lukien ajatuksiani. Hän käveli perässäni antaenminun rauhassa edetä asunnossa. Hänen käytöksessään tulimieleen kuin uuden lemmikin ottanut henkilö, joka antoi lemmikilleaikaa totutella ympäristöön.
Astelin olohuoneeseen vältellenkeittiöosaa. Istuuduin sohvalle nähden siististi asetellutsohvatyynyt reunoilla. Selvästi Calum oli jokin sisustaja.
Ashtonistuutui jonkin matkan päähän, mutta istuutui kuitenkin. Ei hänsentään kokonaan minua vältellyt.
"Haluatko jotain? Voinkatsoa, mitä Calum on hommannut", hän sanoi nousten uudelleenseisomaan ja lähtien keittiöön päin. "Täällä on lähinnähedelmiä."
"Vettä vain", sanoin alkaen vetää tennariennauhoja auki. En tykännyt olla kenkien kanssa sisällä, vaikka seoli normaalia ja yleistä.
Ashton tuli suuren vesilasin kanssa,jossa oli muutama jääpala. Otin kylmän lasin käteeni Ashtoninvetäessäni kengät jalastani ja vieden ne eteiseen. Hän palasikädessään kolme pakettikassia ja ojensi ne minullepahoittelevasti.
"Michael, Calum ja Luke kävivät eilensairaalalla", hän selitti ja kohautti harteitaan minun ottaessapussit. "He kai halusivat toivottaa jotain hyvää parantumista."
Hymyilin heidän ajatukselleen. En tiennyt miksi Ashton oliheidät ottanut sairaalaan mukaan, mutta toisaalta: he olivatläheisiä varmasti, eikä Ashton halunnut yksin odottaa. Miksei hänollut vain lähtenyt? Ehkä hän oikeasti välitti minusta hieman, eihän muuten olisi välttämättä odottanut ja lahjonut yövartijaa.
Otin ensimmäisen pussin kohteeksi. Se oli vaaleanpunainen japunaisen silkkipaperin täydentämä. En osannut sanoa keneltä seoli, mutta se oli loogista. Enhän ollut puhunut Calumin kanssa.
Avasin pussin hienoisesti odotuksen vallassa nähdäksenitummanlilan vaatekappaleen. Nostin sen pussista kulmat kurtussa jatunsin viiileän silkin.
"Ei jumalauta", Ashton sanoi jaistuutui sohvalle pudistaen päätään. "Tuo on Michaelilta."
Laskin läpinäkyvän silkkiyöpaidan pussiin takaisin ja yritinpidätellä naurua. Ai että tämmöisiä kavereita Ashtonilla.
"Hänon... ajattelevainen", sanoin tiputtaen pussin sohvan viereen. Otinkäteeni sinisen pussin, mikä oli raskaampi kuin muut.
"Calum",Ahston sanoi arvellen ja ihmeen luottavana.
Avasin pussinnähdäkseni kasan kirjoja. Nostin ensimmäisen kirjan käteeni:Harry Potter. Koko sarja. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, enollut koskaan lukenut Harry Pottereja. Ei minulla ollut varaa ostaaniitä ja kirjasto ei ollut lempipaikkani. Jos joutuisin olemaantämän yön täällä, saisin ainakin tekemistä. Hymyillen nostinvaaleanvihreän pussin syliini. Se oli kevyt, erittäin kevyt.
"Tuoon varmasti Lukelta", Ashton sanoi ja näytti varautuneelta. "Entiedä yhtään, mitä siellä on..."
Avasin pussin jakurtistin kulmiani. Kansio, joka oli täynnä papereita.
"Mitäsiellä on?" Ashton kysyi ja kurkisti pussiin.
Vedin kansionpussista ja avasin kannen.
'Nimi: Ashton Fletcher Irwin
Syntymäaika: 7.7.1994'
Nämä olivatAshtonin henkilötiedot. Avasin suuni hämmentyneenä, mutta näinpienen tarralapun liimattuna kansion kannen sisäpuolelle.

"Näistävoi olla hyötyä, hänkin luki nämä sinusta, -L"

Katsoin salamanaAshtoniin. Oliko hän lukenut minun henkilötietoni? Miksi ihmeessä?Mitä niissä oli lukenut?
"Charlotte... Anna se kansio tänne."