Rakkauden lait

17. luku

On kulunut noin viisitoista tuntia siitä kun Luke pyysi minua mukaansa New Yorkiin, ja olemme juuri saapuneet hotellille. Pääni on matkustuksen jäljiltä sekaisin, ja oloni hyvin epätodellinen. Olenko todella täällä?

Olen käynyt New Yorkissa ainoastaan kerran aiemmin, ja olin tuolloin juuri täyttänyt kolmetoista. Isä otti minut ja äidin mukaansa liikematkalleen, ja hänen tehdessään pitkää päivää minä ja äiti kulutimme päivämme ihmetellen suurta kaupunkia. New York Empire State Buildingin tarjoamat näkymät jäivät tuon matkan seurauksena mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Kaupunki jätti minuun tuolloin muutoinkin lähtemättömän vaikutuksen, ja tiesin palaavani tänne jonain päivänä. En vain uskonut sen päivän koittavan nyt.

Alkuun luulin Luken vitsailevan hänen ehdottaessaan minulle tätä reissua. Ensinnäkään, hän ei näyttänyt siltä kuin olisi lähdössä toiselle mantereelle makoillessaan sängyssä tukka pörrössä vailla kiireen häivää. Toiseksi, Yhdysvaltoihin ei matkusteta noin vain. Minulta onneksi löytyy oikeanlainen passi, mutta matkustusluvan saamisessa voi kestää hetki, joten en uskonut että matka tällä aikataululla olisi ylipäätään mahdollinen.

Matkustuslupa oli kuitenkin jo hankittu puolestani. Luke on nopea liikkeissään, ja vaikkei minulle edelleenkään ole valjennut milloin hän sai päähänsä pyytää minua mukaansa, on selvää, että hänen on täytynyt hoitaa luvat kuntoon nopealla aikataululla. Tai niin ainakin luulen.

Olipa asia miten tahansa, minä rakastan matkustamista, joten päätös lähtemisestä syntyi nopeasti. Kuka sitä paitsi voisi kieltäytyä pomonsa pyynnöstä? Niinpä en mennytkään tänä aamuna töihin, vaan sen sijaan kävin kotona pakkaamassa laukkuni. Matkalla lentokentälle viestitin Emmalle palaavani töihin ensi viikolla. Hän oli kuitenkin jo selvästi tietoinen asiasta, ja toivotti minulle hyvää matkaa (noin kymmenen OMG-emojin turvin).

Sten & Steel omistaa yksityiskoneen jolla olen itsekin lentänyt muutaman kerran isäni vielä ollessa toimitusjohtaja, mutta tällä kertaa emmen käyttäneet konetta. Sen sijaan lensimme normaalilla reittilennolla (eipä sillä että businesluokassakaan olisi mitään valittamista).

Osasin varautua asiaan etukäteen, sillä tiedän Luken, Lisan ja muiden osakkaiden käyttävän firman konetta ainoastaan pakon sanelemissa tilanteissa. Sten & Steelin arvostrategia painottuu ekologisten arvojen ympärille, ja tämän vuoksi koko koneen käyttö on johdon sanojen mukaan "eettisesti arveluttavaa". Äskettäin näkemäni kirjelmän mukaan koneen myyminen onkin ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa (olen itsekin ratkaisun kannalla, mutta valitettavasti mielipiteeni ei asiassa paljon paina).

Lento itsessään sujui hyvin. Luke syventyi kannettavaansa heti nousun jälkeen, emmekä juurikaan puhuneet vaikka istuimmekin vierekkäisillä paikoilla. Olin onneksi ottanut kuulokkeeni mukaan, joten kuuntelin musiikkia huovan alla välillä torkahdellen. Minunkin olisi varmaan pitänyt tehdä töitä miettien kuumeisena, miten saisin Dylanin keissin mahdollisimman nopeasti valmiiksi, mutta aivoni kävivät liian ylikierroksilla enkä yksinkertaisesti kyennyt keskittymään töihin.

Ajatukset pyörivät päässäni koko kahdeksan tuntia kestäneen lennon ajan. Minkä takia Luke pyysi minut mukaansa? Hän kertoi, että matkan tarkoituksena on tavata mahdollisesti potentiaalinen iso asiakas, mutta toistaiseksi hän ei ole antanut mitään vastausta siihen mitä minä täällä teen. Mutta täällä minä kuitenkin olen, ja aion nauttia kokemuksesta täysin rinnoin.

Yövymme Lotte New York Palacesessa, joka on kiistatta yksi New Yorkin hienoimmista hotelleista. Kullatut yksityiskohdat, marmorilattiat sekä vanhaa arvokkuutta henkivä ilmapiiri ovat vertaansa vailla, ja hotellin sijainti Manhattanin sydämessä on yksi kaupungin parhaista. En voi olla ihailematta vanhan rakennuksen kauneutta astuessamme sisään sen valtavaan eteisaulaan.