Rakkauden lait

3. luku

Kello kolmelta lauantai-iltapäivänä soitan Luke Greenin ovikelloa. Luke asuu modernissa talossa yhdessä Lontoon hienostoalueista. Hänen asuntonsa on ylimmässä kerroksessa eikä ole vaikea arvata miten huikeat näkymät sen ikkunoista mahtaakaan avautua.

Painan ovisummeria ja vilkaisen olemustani aulan kattopeilistä. Valitsin asuani luvattoman kauan. En halua antaa liian muodollista kuvaa, joskin tiedostan että kyseessä on työtapaaminen. Lopulta puin ylleni siniset pillifarkut ja valkoisen pellavatunikan. Jalkoihini sujautin mustat luottokorkkarini. Rentoa, mutta ei liian rentoa.

Luke avaa oven ja viittaa minut sisälle. On hämmentävää nähdä hänet ilman pukua. Hän on pukeutunut farkkuihin ja valkoiseen, kireähköön t-paitaan. Simppeliä ja seksikästä. Pomoni on hemmetin seksikäs eikä sitä muuta edes hänen ääliömäistäyytensä. Seuraan häntä peremmälle asuntoon.

Asuntoon joka on juuri sellainen mitä kuvittelinkin sen olevan. Moderni, avara ja kliininen. Olohuone ja keittiö ovat yhtä, suurta tilaa, sivuseinustan jättimäiset ikkunat avaavat näkymän Thames-joelle. Näköala on lumoava. Kävelen suoraan ikkunan luo ja tuijotan ulos Lontoon harmaaseen iltapäivään. "Uskomatonta."

En tajua puhuneeni ääneen mutta taisin niin tehdä koska Luke tulee seisomaan viereeni. "Tiedän mitä tarkoitat. Jotain asioita voi katsella päivä toisensa perään eivätkä ne koskaan menetä kauneuttaan." En näe Luken kasvoja, mutta hänen äänessään on häivähdys alakuloa.

Hetki on kuitenkin pian poissa. Luke astelee keittiön puolelle ja kysyy haluanko juotavaa. Pyydän lasin vettä ja istahdan häntä vastapäätä keittiösaarekkeen toiselle puolelle.

"Miksi halusit tavata minut täällä etkä toimistolla?" En pysty hillitsemään uteliaisuuttani. Luke ottaa integroidusta jääkaapista pullotettua vettä ja kaataa sitä lasiin. "Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen että toimistolla on liikaa säpinää. Myös lauantaisin."

Ahaa. Hän ei siis halua tulla bongatuksi alaisensa seurasta viikonloppuna. Lasken katseeni käsiini. "Ymmärrän. Et halua että ihmiset alkavat puhumaan."

Luke hymähtää ja työntää lasin eteeni. "Ihmiset puhuvat aina. Minullahan esimerkiksi on suhde Lisan kanssa, jos siis uskot huhuihin." Hän hymyilee vinosti ja laittaa pullon takaisin jääkaappiin.

"Eikö se siis ole totta?" Voisin samantien puraista kieleni irti.

Nyt Luken kasvoille nousee leveä virnistys. "Olet tainnut lukea liikaa 50 Shades of Greytä." Tunnen kuinka punastus alkaa levitä kaulaani pitkin poskille. Naulan kantaan, herra Green.

Luke hymähtää. "Ei, minulla ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan suhdetta Lisan kanssa. Hän on kuin äiti minulle. Ja ei, minulla ei ole täällä asunnossa mitään salaista huonetta jonka katosta roikkuu kahleita."

En ole enää pelkästään hennon punastunut, vaan muistutan luultavasti tuoretta tomaattia. En voi kieltää etteikö ajatus olisi käynyt mielessäni. Luke voisi hyvinkin olla Lontoon versio Christian Greysta.

Jokin kuitenkin kertoo minulle että kuoren alla on enemmän. Ja nyt olen nähnyt siitä ensimmäisen väläyksen. Johtuuko se siitä että olemme hänen maaperällään jolloin hänen on helpompi laskea suojaustaan? Vai kokeeko hän minun ansainneen palasen hänen luottamustaan?

Ei. Hän taitaa vain pitää minua pilkkanaan.

"No, oikeasti minulla ei ollut aikaa tulla toimistolle. Tänään pelataan futismatsi jota en aio missata." Leveääkin leveämpi virne leviää hänen naamallaan.

"No, kiitos tiedosta", mumisen. Luke katselee minua vielä hetken lyöden sitten kätensä yhteen. "Et tullut tänne keskustelemaan joutavia. Istutaan tuonne." Hän astelee kohti valkoista sohvaryhmää ja seuraan hänen esimerkkiään. Istahdan nahkasohvalle Lukea vastapäätä ja yhtäkkiä tunnen oloni hermostuneeksi. Miksi olen täällä?