Rakkauden lait

22. luku

5 päivää myöhemmin

Emma laskee kaksi liitoksistaan ratkeamaisillaan olevaa kauppakassia keittiöni pöydälle ja luo minuun tuiman katseen.

"Milloin olet viimeksi käynyt ulkona? Poistunut tästä asunnosta?"

"En sen gaalan jälkeen", kuiskaan ja yritän piiloutua ystäväni vaativalta katseelta.

"Viisi päivää. Viisi hemmetin päivää, Sofia." Emma heristää sormeaan ja alkaa sitten latoa ostoksiani jääkaappiin.

Huokaisen ja painan kasvoni tyynyä vasten. Kuulen sateen ropinan ikkunaa vasten. "Ei vain huvita mennä ulos."

Ja se on totuus. Viimeiset viisi päivää olen rypenyt sohvalla itsesäälissä seuranani parhaat ystäväni Ben & Jerry. Leggingseistä ja kulahtaneista t-paidoista on tullut uusi luottoasuni. Olen katsonut kaikki Love Islandin uusimman kauden jaksot, ja istunut suihkun alla itkemässä. Sellaista minun elämäni on ollut sen kauhean illan jälkeen jolloin irtisanoin itseni sekä Sten & Steelistä että Lukesta.

"Keräsin tänään kamasi toimistolla kasaan. En jaksanut kantaa niitä tänne, mutta saat ne heti kun vain viitsit tulla hakemaan."

Emma selvästi yrittää patistaa minua liikkeelle. Vastaan nuivalla nyökkäyksellä ja koitan parhaani mukaan syventyä Catfishin uusimman jakson mysteeriin. Minun ei kuitenkaan anneta olla rauhassa.

"Maa kutsuu Sofiaa." Emma napsauttaa sormiaan saaden minut havahtumaan transsistani. Katson häntä valmistautuneena kuulemaan jälleen yhden saarnan. Yllätyksekseni sitä ei kuitenkaan tule. Sen sijaan ystäväni katsoo minua myötätuntoisesti.

"Kuule, minä ymmärrän. Tai no en ihan. Minun suurin ihmissuhdetragediani sattui kolme vuotta sitten kun viimeinkin tajusin, ettei minua ja Harry Stylesia ole luotu toisillemme. Mutta olen minäkin eronnut. Ja se on perseestä. Miehet on perseestä, Luke on perseestä. Mutta lopulta elämä jatkuu."

Nyyhkäisen vaimeasti tyynyä vasten. "Mutta emme minä ja Luke olleet edes pari."

Emma nappaa pöydältä käytettyjen papereiden seasta puhtaan nenäliinan ja ojentaa sen minulle. Sen jälkeen hän alkaa siivota pöytää. Sama kaava on toistunut jo parina päivänä putkeen, ja alkaa käydä lähestulkoon rituaalista. Minulta loppuu happi, joten nostan pääni tyynystä ja katselen puuhastelevaa Emmaa. "Ei sinun tarvitse tehdä tuota."

Emma huitaisee kädelleen. "Älä viitsi. Tekisit saman minulle." Hän pyyhkäisee paperit roskapussiin ja vie pussin eteiseen. Sen jälkeen hän palaa olohuoneeseen ja katselee minua pohtiva ilme kasvoillaan. Hän näyttää siltä kuin aikoisi tehdä jotain radikaalia, ja olen vähällä haudata kasvoni jälleen tyynyyn. Emma kuitenkin huomaa aikeeni ja nappaa tyynyn kädestäni. Se lentää vinhaa vauhtia makuuhuoneeni suuntaan ja pysähtyy oveen.

"Tiedätkö mitä? Tätä iltaa ei vietetä itkemällä miesten perään." Emma menee pöydällä lojuvan kauppakassin luo ja vetää sieltä esiin pullollisen punaviiniä. "Tadaa! Tämä parantaa kaiken. Tohtorin määräys." Hän alkaa kaivaa laseja kaapista.

"Ei kiitos. Ei maistu." Nyyhkiminen saa minut hikkaamaan, ja ehkä hyvä niin, sillä se vetää huomion toisaalle punehtuneista poskistani. Emma ei tiedä, minkä minä tiedän. Tai ainakin uskon tietäväni.

Mutta olisihan minun pitänyt arvata, ettei Emmaa huijata näin helposti. Hän laskee lasit pöydälle, ja katsoo minua epäluuloisesti. "Nainen ei milloinkaan kieltäydy hyvästä viinistä, ellei sitten ole absolutisti tai raskaana. Sinä et tietääkseni ole absolutisti, joten jäljelle jää vaihtoehto B."

En vastaa mitään, vaan sen sijaan tuijotan seinää Emman takana yrittäen parhaani mukaan keksiä jotain järkevää sanottavaa, ja Emman kasvot valahtavat kalpeiksi.