Rakkauden lait

Epilogi - Luke

Neljä vuotta myöhemmin

Tapasin Sofian ensimmäistä kertaa koleana syyskuun lauantaina. Se oli odottamaton sattuma, johon en ollut osannut varautua. Sellaista ei vain tapahtunut minulle.

En ollut koskaan ennen tavannut Sten & Steelin toimitusjohtajan tytärtä, mutta siitä huolimatta tiesin välittömästi kuka hän oli. Sofia Sten ei kuitenkaan muistuttanut isäänsä oikeastaan lainkaan.

Siinä hän seisoi Stenin kotitilan portailla seitinohuessa satiinimekossaan. Hänellä oli varmasti kylmä ja vastustin haluani riisua takkini tarjotakseni sitä hänelle. Niin isä olisi tehnyt, ajattelin. Minä en kuitenkaan ollut isäni.

Olin elämäni aikana tavannut monia naisia, mutten silti milloinkaan aiemmin ollut nähnyt yhtä kaunista naista. Hän oli kuin raikas tuuli paahtavana kesäpäivänä, enkä saanut hänestä tarpeekseni.

Katseeni vaelsi naisen kuulaalta kasvojen iholta täydelliselle povelle ja siitä yhä alaspäin. Se laskeutui täyteläiselle lantion kaarelle, aina siroihin sääriin asti.

Sofia Sten oli täydellinen ja tunsin vatsani pohjassa jotain, mitä en ollut tuntenut pitkään aikaan. En kenties koskaan aiemmin.

Tuijottaminen ei ollut erityisen kohteliasta, joten rykäisin mahdollisimman hienovaraisesti. Sofia säpsähti ja avasi silmänsä. Siniharmaiden silmien vilpitön katse kiinnittyi välittömästi minuun ja pienen epäröinnin jälkeen hän kasasi itsensä hämmästyttävän nopeasti.

"Anteeksi... Minä... Olin ajatuksissani. Olette varmaankin tullut tapaamaan isääni", hän sanoi täydellisellä englannilla, josta tosin kuuli ettei hän ollut britti.

"Olette oikeassa. Ja te taidatte olla neiti Sten", sanoin saaden vastaukseksi epävarman nyökkäyksen.

Sofian eleet olivat hyvin elegantteja ja viehättäviä. Sitten taas toisaalta hän oli aavistuksen verran kömpelö. Tajusin, ettei hänellä luultavasti ollut hajuakaan siitä miten kaunis hän oli.

Kukaan ei koskaan aiemmin ollut onnistunut tekemään minuun yhtään väkevää ensivaikutusta. Halusin tietää neiti Stenistä enemmän, mutta tiesin sen olevan vaarallista. Hänen isänsä ei ollut suurin ihailijani, ja tunne oli molemminpuolinen.

En muista miten keskustelumme tuona päivänä jatkui, sillä olin liian hämmentynyt niistä tunteista, joita nuori neiti Sten minussa herätti. Ne tunteet tulivat jäädäkseen, ja ne vellovat sisälläni vielä tänäänkin.

Ja kun tänä päivänä katson Sofiaa, hän on silmissäni täsmälleen yhtä kaunis kuin silloinkin. Ellei jopa kauniimpi. Hän on kaikkea, mitä naiseltani haluan. Ellei jopa enemmänkin.

En ole koskaan ollut erityisen uskonnollinen ihminen, mutta Sofian ilmestymisen elämääni täytyi olla jonkin sortin taivaallinen ihme. Se on ainoa tapa, jolla pystyn selittämään asian.

"Christian ja Benjamin!" huudan ikkunasta takapihalla juokseville pojilleni, jotka eivät osoita elettäkään tullakseen sisälle. "Nyt!" karjaisen uudelleen hetken kuluttua. Käskyni vaikuttaa kuuluvan kuuroille korville.

"Isi, ihan kohta!" Christian huutaa ja katoaa nauraen ulkovajan taakse Benjamin kannoillaan.

"Mistä nuo pojat ovat perineet tuon jääräpäisyytensä?" puuskahdan ja Sofia nauraa.

"Niin, mistäköhän? Jollain taitaa olla peiliin katsomisen paikka", hän hymähtää ja kattaa pöytään lautasia. "Onkohan tässä nyt kaikki?" hän pysähtyy katselemaan pöytää mietteliäs ilme kasvoillaan.

"On ja enemmänkin", sanon ja kiedon käteni Sofian ympärille takaapäin. Nuuhkaisen hänen niskaansa, joka tuoksuu taivaalliselta ja annan käteni kulkea alas hänen kaareville lanteilleen. Se on aina ollut minulle heikko kohta, enkä voi olla haluamatta häntä.