Rakkauden lait

2. luku

"Kill me now", totean Emmalle vajoten samalla syvemmälle tuolissani. Hän luo minuun sympaattisen katseen. "Hei, kyllä sinä selviät tästä."

Rohkenen olla eri mieltä. Edessäni oleva paperikasa on valtava. Ja minun tulisi käydä se läpi tiistain suureen kokoukseen mennessä. Nyt on perjantai. Kaksi sanaa. Mission impossible! "Voisitko olla niin kiltti että toisit minulle suurimman kahvin minkä löydät? Minusta tuntuu että poistun tästä huoneesta seuraavan kerran 2100-luvulla."

Emma naurahtaa. "Tulossa! Yhdellä ehdolla." Luon Emmaan kysyvän katseen. "Ja mikäs se mahtaa olla?"

"Sinä lähdet tänään drinkeille minun ja parin suunnittelupuolen kundin kanssa!" Emma suorastaan hihkaisee viimeiset sanat.

Pyöräytän silmiäni ja hän tulkitsee eleeni oikein. "Et voi olla tosissasi! Tämä on sinun kolmas viikkosi täällä eikä me olla vielä kertaakaan käyty yhdessä ulkona!" Emma mutristaa huuliaan.

"Se johtuu yksinkertaisesti siitä että uusi pomoni hukuttaa minut töihin." Viittaan pöydällä lojuviin papereihin. Viimeiset viikot ovat olleet yhtä palaveria, kirjoittamista ja puhelimessa roikkumista. En valita, en totisesti. Itse asiassa minun täytyy tunnustaa että pidän työstäni.

Kaikki on ollut juuri niin haastavaa kuin kuvittelinkin. Uusien asioiden omaksuminen, työrutiinien rakentaminen, ja ennen kaikkea uskottavuuden hankkiminen. Ihmisten ennakkoluuloinen suhtautuminen pomon tyttäreen on asia joka on nyppii minua kaikesta eniten. Kukaan ei tietenkään uskalla sanoa sitä naamaa päin. Mutta kyllähän sen tietää. Pitkät katseet joita ihmiset luovat toisiinsa kun kävelen ohi... Kuiskaukset selkäni takana... No, se kaikki.

Luke Green on poikkeus. Hän on kertonut useaan otteeseen avoimesti mielipiteensä siitä miten olen päässyt Sten & Steelin suhteilla. No, uusi pomoni on ainakin rehellinen. Hän on myös orjapiiskuri. En ole edes uskaltanut laskea tekemiäni ylityötunteja. Plus niitä tunteja joita en edes merkitse työaikaan kuuluvaksi, mutta käytän ne kuitenkin töihin. Yhteen summattuna minulla ei ole henkilökohtaista elämää. Ja siksi ajatus drinkeille lähtemisestä tuntuu silkalta ajanhaaskuulta.

"Oletko sinä sitä ystävätyyppiä joka yrittää naittaa kaverinsa jokaisella vastaantulijalle?" Siristän silmiäni Emmalle joka vastaa silmäniskulla. "En nyt jokaiselle." Hän istahtaa pöytäni kulmalle. "Mutta minun täytyy kyllä tunnustaa että Scott Bass olisi sinulle täydellinen mätsi. Se kävi kieltämättä mielessäni kun suunnittelin tätä iltaa."

Emma ehtii juuri ja juuri väistää heittämääni paperitolloa. "Kuka hiton Scott Bass?" Rypistän otsaani. Emman silmissä välähtää. "Hän on juurikin toinen niistä kavereista kenen kanssa menemme ulos tänään. Jos siis suostut."

Tyydyn vai tuijottamaan Emmaa yrittäen kertoa hänelle vastauksen silmilläni. Ystäväni on kuitenkin itsepäistä sorttia. "Asia on siis sovittu!" Hän hypähtää seisomaan. "Mennään suoraan töistä."

Kauhistun ajatusta. "Ai näissä vaatteissa?" Viittaan työasuuni joka on moitteeton, mutta drinkeille ehkä turhan toimistomainen. Tai no, ehkä kynähame ja sifonkipaita toimivat aina? Emma näyttää lukevan ajatukseni. "Höpsistä", hän sanoo ja astelee luokseni. "Tarvitset olemukseesi vain hitusen särmää." Hän kurottautuu avaamaan puseroni kaksi ylintä nappia, pörröttää hiuksiani ja kaivaa taskustaan tulenpunaisen huulipunan jonka hän nakkaa minulle.

"Täydellistä", hän toteaa kun olen kolmen minuutin kinastelun jälkeen suostunut punaamaan huuleni. Sen jälkeen hän tyrskähtää. "Sinulla voi olla edessäsi täydellinen ilta. Kunhan alusvaatteesi eivät ole mallia mummo."

En voi olla yhtymättä Emman nauruun. Alusvaatteeni ovat kai ihan okei, mutta ajatus seksistä tekee oloni absurdiksi. Milloin viimeksi? Siitä on kuukausia. Se tapahtui Suomessa, hieman ennen äitini kuolemaa. Kyseessä oli mitätön yhdenillan juttu, eikä seksi ollut hääviä. Henkisen krapulan vankina hiivin kundin luota kotiin yön pikkutunteina vältelleen vastaantulijoita. Tiedättehän sen tunteen? On kuin otsaasi olisi tatuoitu sanat "harrastin juuri villiä irtoseksiä". Ei kiitos. Se on nähty, koettu ja huonoksi todettu. Ainakin minun kohdallani. Ja koska parisuhdetta ei tällä työtahdilla ole odotettavissa, tyydyn oman käden onnellisuuteen. Joka on sekin jäänyt vähille viime aikoina.