Rakkauden lait

24. luku

Ovikello soi uudelleen, ja minä tuijotan särkyneen lasin sirpaleita lavuaarissa. Jos Luke on saanut tietää raskaudestani tällä tavalla... Sen suurempaa katastrofia minun on vaikea kuvitella. Hengitän syvään yrittäen estää pintaan pyrkivää paniikkia puhkeamasta.

Ovikello soi jälleen vaativasti, ja sydämeni jättää lyönnin väliin. Onko se Luke? Menen ovelle. Vilkaisen peiliin ja koetan neutralisoida ilmeeni. Sitten avaan oven.

Dylan seisoo ovellani, ja katselee minua helpottunut ilme komeilla kasvoillaan. "Sofia, luojan kiitos. Pidät minua varmaan mielipuolena kun tuppaudun luoksesi tällä tavalla, mutta olen ollut huolissani sinusta. Et vastaa puheluihini. Saanko tulla sisään?"

Hymyilen pahoittelevasti. "Nyt on rehellisesti sanottuna hieman huono hetki." Minun pitäisi olla hoitamassa aiheuttamaani kriisiä mikä tarkoittaa, että Dylanin täytyy odottaa.

Dylan vaikuttaa kuitenkin lähes epätoivoiselta. "Viisi minuuttia. Ole niin kiltti."

Huokaisen. "Okei. Mutta voitko odottaa hetken? Minun pitää soittaa yksi puhelu."

Päästän Dylanin sisälle ja istutan hänet sohvalle (onneksi olen saanut järkeni takaisin ja asuntoni on jälleen edustuskelpoinen). Sen jälkeen menen kylpyhuoneeseen ja etsin puhelimestani Emman numeron. Hän ei vastaa. Helvetti soikoon.

Selaan summissa pikavalikkoa kunnes Luken numeron tulee näkyviin. Epäröin. Voisinko soittaa hänelle? Ei. Luken epäilykset heräisivät välittömästi jos kyselisin tavaroideni perään tähän aikaa illasta. Hänestä ei sitä paitsi ole kuulunut toistaiseksi mitään, joten voin olettaa ettei hän ole tonkinut kamojani.

Toisaalta tiedän Luken olevan tarpeen tullen hyvinkin laskelmoiva. Se puolestaan tarkoittaa, että hän saattaa hyvinkin tietää totuuden, ja miettii parhaillaan mitä tuolla tiedolla tekisi. Ei, minun täytyy ottaa ohjat omiin käsiini. Mutta ensiksi minun on päästävä eroon Dylanista.

Löydän Dylanin siitä mihin hänet jätinkin. Hän nousee seisomaan minut nähdessään. Hymyilen jälleen pahoittelevasti, ja istahdan sitten sohvalle hänen viereensä. Hänkin istuutuu.

"Kiitos kun odotit. Ja olen tosi pahoillani, etten ole vastannut puheluihisi. Tiedät varmaan, että irtisanoin itseni Sten & Steeliltä. Kaikki on ollut hieman sekaisin sen jälkeen." Toivon Dylanin nielevän selitykseni. Sehän on sitä paitsi totta.

Dylan nyökkää. "Ymmärrän sen. Ja ymmärrän myös, että lähtöösi liittyi jotain muutakin." Hän viittaa selvästi minuun ja Lukeen, mutta asia ei kuulu hänelle, enkä halua keskustella siitä hänen kanssaan.

Katselen vaivautuneena käsiäni, ja Dylan ymmärtää jättää aiheen sikseen. "Sofia, tulin tänne, koska minä tarvitsen sinulta vastauksen. Kustantamon toiminta pitäisi aloittaa mahdollisimman pian, ja uuden päällikön pitäisi astua remmiin vähän niin kuin nyt. Olet nyt työpaikkaa vailla, joten mikset sanoisi kyllä?"

Olen kieltämättä järjestänyt itseni melkoiseen pattitilanteeseen. En tietenkään voi kertoa Dylanille todellista syytä siihen miksen voi suostua hänen tarjoukseensa. En voi myöskään valehdella. Jos otan työpaikan vastaan, on vain ajan kysymys ennen kuin Dylan saa tietää raskaudestani, ja silloin hän ajattelee minun huijanneen häntä. Sanoi laki mitä tahansa syrjinnästä, toimintani ei olisi hyvän etiketin mukaista. Ja karu totuus on, ettei kukaan enää palkkaisi minua.

Vedän syvään henkeä ja yritän asetella sanani oikein. "Se mitä tarjoat, on paras mahdollinen asia mitä minulle voisi tapahtua. Älä siis luule, että kyse on siitä että jotenkin väheksyisin tarjoustasi. Henkilökohtaisista syistä minun on kuitenkin valitettavasti kieltäydyttävä."