Rakkauden lait

6. luku

"Luke Green on idiootti." Emma paiskaa paperitollon kohti roskakoria. Tollo lentää reilusti ohi ja kimpoaa ovesta takaisin hänen jalkoihinsa. Hän huokaisee ja poimii paperin ylös. "And karma strikes back. Mutta ihan tosi, tämä paperityön määrä on tolkuton. En mitenkään suoriudu tästä yhden illan aikana. Ja minulla on tänään treffit pr-puolen Joffreyn kanssa!" Hän parahtaa viimeisen lauseen kuulostaen siltä kuin loppu olisi lähellä. Suon ystävälleni myötätuntoinen hymyn.

"En voi kiistää sanojasi, hänen toimintatapansa ovat kieltämättä hieman hiomattomat. Mitä hän tarkalleen ottaen tahtoo sinun tekevän?" Kurkistan papereita uteliaana. Yleensä Luke orjuuttaa minua, mutta tällä kertaa säästyin extratöiltä. Emma kohauttaa olkapäitään. "Hän haluaa minun etsivän erään sopimuksen. Jossain ikivanhassa kaupassa on epäselvyyksiä ja se paperi on kuulemma äärimmäisen tärkeä."

"Eivätkös meidän kaikki sopimuksemme ole nykyään sähköisessä muodossa?" Muistan lukeneeni asiasta Sten & Steelin perehdytysohjelmasta.

"Ehkä nykyään, mutta ei ilmeisestikään silloin kivikaudella kun hän on aloittanut tässä puljussa." Emma muljauttaa silmiään. En voi olla nauramatta ääneen. "Ei Luke nyt niin vanha ole."

Emma tarttuu sanoihini kuin hukkuva pelastusköyteen. "Ja mistä lähtien sinä olet puolustellut häntä? En tiennytkään teidän olevan niin läheisiä."

On minun vuoroni muljauttaa silmiäni. "Nyt ei ole kyse siitä." Näytän kieltä Emmalle jonka kasvojen mairea ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Hän ei usko minua. En usko itsekään itseäni. Tiedän suhteeni herran Greenin olevan täysin platonisella tasolla, mutta minua kiusaa ajatukset niistä hetkistä kun haluaisin muuta. Kun Luke sipaisee kurittoman hiussuortuvan otsaltaan... Tai kun hän rypistää otsaansa keskittyessään johonkin. Tai kun hän nauraa poikamaisesti (mitä tosin tapahtuu hyvin harvakseltaan), niin että hänen silmiensä väliin ilmestyy pieniä ryppyjä. Tuntuu kuin hän olisi saamassa minusta jonkin hullun otteen tietämättä itse koko asiasta yhtään mitään. Ravistan päätäni huomaamatta. Liikun vaarallisilla vesillä. Luke ei ajattele minusta samalla tavalla. Olen hänelle pelkkä työhiiri, vakooja korkeintaan. Enkä ole toistaiseksi pärjännyt siinäkään pestissä kovin hääppöisesti.

Vietin viikonloppuna aikaa isäni luona. Söimme yhdessä lounasta ja pelasimme korttia. Ristiseiskaa tarkemmin sanottuna. Isä oli omaan tapaansa etäinen. Häntä ei tuntunut kiinnostavan edes se, olinko saanut selville jotain Lukesta. Ei sillä että olisin saanut, saatikka että olisin halunnut hänelle asiasta kertoa. Lounaan jälkeen isä kertoi lähtevänsä kävelylle ympäri tiluksia. Hän pyysi minua mukaansa lähinnä kohteliaisuussyistä, ja minä olin tarpeeksi älykäs kieltäytyäkseni. Tiesin, ettei hän halunnut minua mukaansa sen enempää kuin minua kaipasin hänen etäistä seuraansa. Toisekseen minulla oli taka-ajatuksia. Isäni poistuminen tarjosi oivan tilaisuuden tutkia hänen työhuonettaan.

En suostunut Luken pyyntöön vakoilla isääni siksi koska hän sitä minulta pyysi. Halusin saada totuuden selville. Oliko isäni todella kavaltanut rahaa minun nimissäni? Ja miksi hän olisi tehnyt mitään sellaista? Perheeni ei tietääkseni ollut koskaan kärsinyt taloudellisista ongelmista, pikemminkin päin vastoin. Tiesin Sten & Steelillä menevän hyvin. Olin myös pohtinut paljon sitä, minkä vuoksi Luke kertoi asiasta minulle. Miksei hän mennyt suoraan poliisille tai firman ylemmille tahoille? Lisa ei ollut isäni ystävä, ja Luke oli hänen suojattinsa. Kenties Lisa tiesikin asiasta. Niin, niin sen varmasti täytyi olla. Kenties tuo kaksikko oli yhdessä punonut juonensa. Ja Luke varmasti ajatteli yrityksen ja itsensä parasta. Jos isäni mahdollinen petos paljastuisi, tietäisi se ongelmia kaikille.

Joten siinä minä seisoin kaivelemassa isäni kaappeja keskellä kirkasta sunnuntaipäivää. Enkä löytänyt yhtään mitään. Mikään ei näyttänyt epäilyttävältä. Hänen tietokoneensa oli salasanalla suojattu eikä minulla tullut edes mieleeni lähteä yrittämään salasanan murtamista. Jäisin pommin varmasti kiinni, ja siinä vasta olisi selittämistä. Luovuin siis taistelusta ja lähdin kotiin tappiostani lannistuneena.