Rakkauden lait

21. luku

Luke on täällä, ja minä olen lamaantunut. Mitä helvettiä hän täällä tekee? Hänenhän ei edes pitänyt olla Lontoossa, mutta jossain kohtaa suunnitelmat ovat selvästi muuttuneet. Toisaalta sillä ei tietenkään ole mitään väliä, koska olemme kaikki täällä edustustehtävissä. Valitettavasti Luke Greenilla on kuitenkin paha tapa saada pakkani täydellisen sekaisin, ja tiedän ettei tästä seuraa ainakaan mitään hyvää. Siinä hän nyt kuitenkin on.

Mustaan, täydellisesti istuvaan smokkiin pukeutunut Luke istuutuu tyhjälle paikalle Lisan viereen. Hän on selvästi ollut paikalla jo jonkin aikaa, sillä muut pöytäseurueen jäsenet eivät reagoi hänen tuloonsa. Lisa kääntyy sanomaan Lukelle jotain, ja tämä vain nyökkää vakava ilme komeilla kasvoillaan. Minuun hän ei edes vilkaise.

Tässä vaiheessa käännän katseeni Emmaan, joka luo minuun merkitseviä katseita ja osoittaa vaivihkaa vuorotellen laukkuaan ja minua. Kaivan puhelimeni huomaamattomasti kirjekuorilaukustani, ja huomaan Emman lähettäneen minulle puolen tunnin aikana kolme viestiä.

"Et ikinä arvaa kuka istui juuri pöytäämme. Katso varovasti taaksesi."

"SOFIA!!!"

"Sofia! Kriisitilanne! Herää nyt jo!"

Vastustan haluani marssia suorinta reittiä Sten & Steelin pöytään vaatimaan Lukea tilille tästä yllättävästä ilmestymistempusta, mutta kasaan itseni ja yritän keskittyä olennaiseen. Hänen läsnäolonsa ei saa pilata tätä iltaa. On kuitenkin vaikeaa toimia normaalisti kun tiedän hänen olevan paikalla, vain muutamien kymmenien metrien päässä minusta. Korjaan asentoani. Dylan vilkuilee minua vaivihkaa, ja hymyilen hänelle viestittääkseni kaiken olevan hyvin.

Puheet sen kuin jatkuvat ja jatkuvat, ja alan käydä yhä levottomammaksi. Herra Jones Senior panee selvästi asian merkille, ja jonkin ajan kuluttua hän kumartuu puoleeni sanoakseen jotain. Kumarrun eteenpäin kuullakseni hänet.

Hän hymyilee minulle rohkaisevasti. "Tämä on pian ohitse, älä huoli." Sitten hän vaihtaa puheenaihetta. "Toivon, ettei poikani ole tuputtanut sinulle liikaa sitä työpaikkaa. Emme missään tapauksessa halua säikäyttää sinua."

Pudistan päätäni. "Ei suinkaan. En epäröisi tarjoustanne hetkeäkään, ellei minulla ennestään olisi jo niin hyvä työpaikka."

Herra Jones nyökkää. "Ymmärrän. Ymmärsin kuitenkin myös, että tämä työ vastaisi täysin ominta osaamisalaasi."

Nyökkään ehkä hieman vaivautuneesti, ja onneksi herra Jones jättää asian sikseen.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua virallisuudet vihdoin päättyvät, ja bändi astuu lavalle. Dylan pyytää minua tanssiin, ja suostun, sillä tanssiminen kuuluu gaalan etikettiin.

Dylan johdattaa minut tanssilattian keskivaiheille ja katselee minua hieman huolestuneena. "Onko kaikki hyvin?"

Yritän vältellä Dylanin katsetta ja katson sen sijaan hänen olkapäänsä yli (siinä oikeastaan onnistumatta, sillä hän on minua lähes päätä pidempi). Panen merkille hänen partavetensä miellyttävän tuoksun. En kuitenkaan voi olla ajattelematta Luken tuoksua, joka on parasta mitä tiedän.

En tietenkään aio kertoa tätä Dylanille, vaan yritän kuulostaa pirteämmältä kuin mitä olenkaan. Käännän katseeni häneen. "Kaikki on loistavasti. Kiitos mukavasta illasta."

Dylan katsoo minua vakava ilme kasvoillaan. "Sofia, haluaisin kysyä sinulta jotain."

"Niin?" Hymyni ei haihdu, vaikka nuo sanat harvemmin lupaavat mitään hyvää.

"Se, mitä sinulla ja Greenilla on meneillään... Onko se vakavaa?"

Tuijotan Dylania, joka yllätyksekseni punastuu. "Olen pahoillani, ei se tietenkään kuulu minulle. Haluaisin vain tietää, vaikuttaako juttunne jotenkin päätökseesi."