Rakkauden lait

25. luku

"Luke! Adam! Avatkaa!" Hakkaan Luken asunnon ovea kuin olisin riivattu. Emma seisoo takanani epävarmana.

Adam on vain tuntia aiemmin kertonut minulle puhelimessa Luken isän kuolemasta, ja minun on päästävä Luken luo. Minun on nähtävä hänet. Tiedän, miltä hänestä tuntuu, ja minä voin auttaa häntä.

"Sofia, ehkä meidän olisi parasta lähteä", Emma sanoo ja yrittää koskettaa minua, mutta ravistan hänen kätensä pois.

"En lähde minnekään ennen kuin olen nähnyt Luken", tiuskaisen hampaideni välistä ja olen aikeissa koputtaa uudelleen kun ovi avataan.

Adam seisoo ovella ja katselee minua silmät sirrillä ikään kuin olisi juuri herännyt. Hän on pukeutunut college-housuihin ja tiukkaan t-paitaan, ja on juuri niin komea kuin mitä muistinkin. Asia ei tosin voisi vähempää kiinnostaa minua.

"Sinä--", hän osoittaa minua sormellaan, mutta pyyhällän hänen ohitseen sisälle asuntoon.

"Vau. Hän meni sisään", kuulen Adamin sanovan Emmalle. Kiiruhdan keskelle Luken avaraa olohuonetta ja nähdessäni hänet sohvalla tunnen sydämeni särkyvän.

Luke istuu keskellä sohvaa tuijottaen eteensä ilmeettömänä. Hän ei näytä siltä kuin olisi itkenyt, vaan ilme hänen kasvoillaan on täysin turta. Television ruudulla pyörii Family Guy. Luke ei kuitenkaan selvästi näe katsomaansa.

"Luke", sanon hellästi ja istuudun hänen viereensä. Hän kääntyy puoleeni.

"Sofia?" Luke rypistää otsaansa. "Mistä sinä siihen ilmestyit?"

Lasken käteni hänen käsivarrelleen. "Minä kuulin, että isäsi on kuollut. Olen niin pahoillani."

Luke tuijottaa minua. "Kiitos. Se oli sydänkohtaus. Mitään ei ollut tehtävissä", hän sanoo ja kääntää katseensa takaisin kohti televisiota.

"Hän ei ole oikein juttutuulella", Adam sanoo. Hän on seurannut minua sisälle Emma vanavedessään. Emma katselee uteliaana asuntoa ja vielä uteliaampana Adamia, joka on Emmaa lähes päätä pidempi. He ovat kieltämättä näyttävä pari.

"Onko hän ollut koko ajan tällainen?" kysyn Adamilta, joka nyökkää.

"Siitä asti kun minä tulin. Hänen sihteerinsä laittoi minulle viestin eilen. Hän kertoi Luken ottaneen äkillisesti vapaata töistä ja oli tästä huolissaan. Otin asioista vähän selvää ja sain tietää herra Greenin kuolleen, joten lensin tänne ensimmäisellä lennolla." Adam raaputtaa päätään. "Onko tuo ihan normaalia? Hänhän on jotenkin ihan katatoninen."

"Se johtuu siitä, että hän on yhä shokissa." Nousen ylös ja riisun takkini. "Menisittekö käymään kaupassa? Tuokaa tullessanne myös pullo viskiä."

***

Kaksi tuntia myöhemmin Luke istuu jättimäisen keittiönsä saarekkeen ääressä näykkien haluttomasti lasagnea, jonka olen hänelle laittanut (ainut ruoka, jonka osaan tehdä hyvin). Adam ja Emma istuvat sohvalla selvästi epävarmoina siitä mitä heidän tulisi tehdä. Minä puolestani istun Lukea vastapäätä vahtimassa, että hän todella syö. Huoneessa vallitsee täydellinen hiljaisuus.

Lopulta Emma nousee seisomaan. "Minun on varmaan parasta lähteä. Jäätkö sinä tänne?" hän katsoo minua kysyvästi, ja nyökkään. Luke tarvitsee minua nyt.

"Tarvitsetko kyydin? Voin varmasti lainata Luken autoa", Adam sanoo ja nousee myös sohvalta ylös.

Emma hymyilee Adamille kiitollisena. "Kiitos, se olisi hienoa. Soita minulle myöhemmin", hän sanoo ja kaksikko poistuu vähin elein.

Siitä hetkestä asti kun kuulin herra Greenin kuolleen, minulla on ollut valtava huoli Lukesta. Äitini kuolemasta ei ole vielä vuottakaan, joten tiedän mitä hän käy läpi. Tiedän, ettei hän usko tarvitsevansa minua, mutta itse olisin antanut mitä vain jos minulla olisi ollut joku, joka ymmärtää. Isäni oli liian sulkeutunut oman surunsa sisälle, eikä meistä juuri ollut apua toisillemme.