Polynomeja - FIN bxb VALMIS (korjaus käynnissä)

1

Miltä normaali jenkkiläispoika näyttää? Minulta, Eliakselta.

Minun nimeni on Elias Calvin, olen 19 vuotias, asun Seattlessa, Yhdysvalloissa, sellaisessa söpössä pienessä kaksiossa yhden aivan super mahtavan tyypin kanssa, nimittäin minun poikaystävän. Hänen nimensä on Joaquin, Joaquin Garcia, minusta on ihanaa ettei hän ole puhdas amerikkalainen, Joaquin on Argentiinasta, ja hänen puhetyylinsä on tosi ihana, kun siinä on vivahde ulkomaalaisuutta. Me ollaan seurusteltu suunnilleen kaksi vuotta, ja se on ollut ihan elämäni parasta aikaa. Minä en oikeastaan halua kertoa tästä minun ja Joaquinin elämästä nyt, vaan siitä millasta se oli ennen, koska ennen kuin me alettiin seurustella, oli asiat aika eri tavalla, meillä molemmilla. En sano, että tämä välttämättä olisi mikään super hieno ja söpö rakkaustarina, mutta kyllä minä ja Joaquin sitä sellaisena pidetään.

Mutta niinkuin sillä lailla tiivistettynä, I love my honeybooboo.

15.8.2014

"Hyvää lukion aloitusta kulta" äiti sanoi minulle ennen kuin ehdin hypätä pois autosta. Käännyin vielä katsomaan tuota hymyillen.

"Kiitti, moikka, nähdään iltapäivällä" sanoin, ja nousin ulos autosta, sulkien oven perässäni. Äiti lähti autollaan takaisin kotiin päin samalla kun astelin kohti muita ihmisiä lukion pihalla, samalla miettien mahtaako jengi automaattisesti ajatella että olen ärsyttävä rikas pikkulapsi, kun tulen tänne Off Whiten paidassa ja Louis Vuittonin repun kanssa. Toisaalta, eiväthän ne väärässäkään olisi, vihattiinhan minua peruskoulussakin, koska olin niin ylimielinen paska. Mutta ehkä nyt siihen tulisi muutos, ainakin voisi yrittää.

Vanhemmat oppilaat näyttivät olevan niin tiukasti kiinni kaveriporukoissaan, että kaikki uudet ja pienet ekaluokkalaiset jäivät täysin sivuun. Niin menin minäkin noiden tuntemattomien joukkoon vaan seisokelemaan, koska olin liian ujo mennäkseni juttelemaan jollekin. Huomasin, että muut ekaluokkalaiset tuijottivat minua, ja koin sen jotenkin ahdistavaksi joten otin iPhonen taskustani ja aloin "selata" sitä ihan vaan ettei kukaan tulisi luokseni, koska luulisi ettei mulla ole parempaakaan tekemistä kuin seistä pelokkaana muiden pienten joukossa. Alan oikeastaan jo nyt ikävöimään sitä tunnetta, kun sain olla koko peruskoulun vanhin ja vittuilla kaikille nuoremmille.

En oikeastaan tehnyt puhelimellani yhtään mitään, esitin vain niinkuin olisin tehnyt, ja silti sitäkin hetkeäni tultiin häiritsemään, kun tunsin jonkun töytäisevän minua kylkeen. Pieni raivonpuuska nousi sisälläni.

"Mitä sä säädät?" Kysyin pikkuvihaisena ja katsoin tuota poikaa, joka seisoi vieressäni, nyt erittäin säikähtäneenä. Poika ei silti sanonut mitään, katsoi vain minua suoraan silmiin.
"No? Mitä tuijotat?"

"E-n mitään" poika mutisi, ja huomasin samantien tuon äänestä, ettei hän ollut puhdas amerikkalainen, vaan selvästi ulkomailta.

"No mene vittuun siitä sitten lapsi" tokaisin erittäin kipakasti ja tämä poika, kuka lie, käänsi samantien katseensa vastakkaiseen suuntaan. Hänellä oli päällään jotain halpaa H&M vaatetta, mutta sentään Adidaksen takki ja kengät. Köyhä ja ruma ulkomaalainen, niistä kun kaikista vähiten tykkään.

En itsekään ihmettele miksi minua vihataan.

Kuulin miten joku oli ilmeisesti yrittämässä saada oppilaiden huomion, joten käännyin vaistomaisesti äänen suuntaan. Pihalla ovien lähellä seisoi muutama aikuinen. Oletan, että yksi niistä oli rehtori ja loput vain muita opettajia. Kaikki olivat yhtäkkiä hiljaa ja kuulolla niinkuin hetki sitten vielä päällä ollut meteli ei olisi koskaan ollut olemassakaan, en tiennyt, että teini-ikäiset opiskelijat osaisivat käyttäytyä näin.

Koulun rehtori toivotti kaikki neljä luokkaa ja kaikki niiden opiskelijat tervetulleiksi kouluun ja käski jokaisen luokan mennä omiin jonoihinsa. Siinä kun muodostimme jonoja, huomasin kuinka suuri koulu tämä olikaan, jokaisella vuosiluokalla oli yli sata opiskelijaa. Ensimmäisen vuoden opiskelijoitakin oli jo 138. Toivottavasti mun ryhmä, 1D, olisi hyvä, tuntuisi hirveältä jos kaikki hyvät tyypit olisivat muissa ryhmissä. Kun jonot oli onnistuneesti muodostettu, lähdettiin luokittain sisälle, vanhimmat tottakai ensin ja pienimmät viimeisenä, joten sisällä oli aivan jäätävä tungos kun me viimein päästiin sinne. Takit ja muut turhat tavarat jätettiin lokeroille, ja sitten jatkettiin ryhmittäin luokkiin, jotka oli merkattu ilmoitustaululle. Itse suuntasin matematiikan toiseen luokkaan. Taas huomasi miten iso koulu tämä oli, eri oppiaineilla saattoi olla, ja olikin kaksi tai enemmän luokkahuoneita. Olen hiukan huolissani miten tulen tulevaisuudessa löytämään oikeat luokat.