Polynomeja - FIN bxb VALMIS (korjaus käynnissä)

10

8.10.2015

Istuin ihan ypöyksin koulun parkkipaikan penkillä, äitiä ei vaan kuulunut hakemaan minua. Vittu, minulla on vielä pari viikkoa autokouluakin käymättä, olen silti jo niin lähellä saada oman auton. Äiti varmaan elää jo sitä aikaa, koska hän on viime aikoina unohtanut olemassaoloni normaalia useammin. Koulu loppui kolmelta, kello on nyt 20 yli kolme, eikä äiti ole edes katsonut viestejä, joissa kehotan häntä nousemaan sohvan pohjalta ja ajamaan Teslansa tänne. Turha toivo, äidillä oli varmaan joku Skype palaveri meneillään. Vittu mitä paskaa.

Kello löi puoli neljä, ja minua alkoi toden teolla kyllästyttää paikallaan istuminen ja saman puhelimen ruudun tuijottaminen. Kotiin on vain reilu 8 mailia, olisin varmaan päässyt sinne kävellen jo tässä vaiheessa. Plus, tämä taitaa olla ennätys, äiti ei yleensä ole puolta tuntia myöhemmässä, mutta nyt, hän ei ole edes nähnyt viestejäni, mikä meinaa sitä, että kun hänellä menee se 20 minuuttia kaahata sillä Teslalla tänne, pääsen ehkä kotiin vasta neljän ja viiden välillä. En aio seisoa täällä niin kauaa, soitan Corinnalle.

Luuri hälytti, muttei pahemmin kuulunut vastausta Corinnaltakaan. Hän oli lähtenyt Pollyn mukaan koulun jälkeen, niin kuin melkein joka päivä. Minua oli alkanut aivan hurjasti ärsyttää se miten Corinna oli taas Pollyn palvelija. Joo, Polly on tuleva teiniäiti, mutta silti, Corinnalla on elämä, eikä hän ole sen vahinkovauvan toinen vanhempi. En saanut Corinnaa kiinni puhelimella. Luovuin toivosta, pakko kävellä maili lähimmälle bussipysäkille mistä lähtee neljältä bussi meidän lähiölle päin. Miten tämä menee näin hyvin taas vaihteeksi?

Katselin jalkoihini ja märkään asfalttiin samalla kun kävelin. Kohta alkaa ihan varmasti sataa, se nyt tästä vielä puuttuikin. Katsoin säätiedotetta vähän aikaa sitten, se sanoi jotain sateen mahdollisuudesta, mutten kuollaksenikaan pystynyt lukemaan minkä prosentin mahdollisuus se oli, rivit pomppivat. Rivini pomppivat nykyään aina.

Kuulin auton tulevan takaani, joten tottakai menin reunempaan, jotta se pääsisi ohi. Muttei se mennytkään ohi, vaan hiljensi kohdallani kävelijävauhtiin. Katsoin autoa kummissani, ja sen matkustajapuoleinen ikkuna aukesi.

"Mitä sä täällä vielä teet?" Kuski kysyi minulta. Kallistin hiukan päätäni nähdäkseni kuka se mahtoi olla sen Audin ratin takana. Se oli Joaquin. Enpä hänenkään naamaansa ollut kiinnittänyt huomiota muutamaan päivään. Olin oikeastaan melkein unohtanut hänet. Mutta miksi ihmeessä Joaquinilla on auto?

"Ei tullut kukaan hakemaan" sanoin, ja jatkoin matkantekoa. Olin edelleen vihainen. Mutta Joaquin vain ajoi vieressä.
"Mitä nyt?" Kysyin ärtyneenä ja vedin hupun päähäni, koska tunsin vesipisaran osuvan nenänpäähäni.

"Voin viedä sut kotiin" Joaquin sanoi, ja minä vain naurahdin sarkastisesti. Hänenkö kyytiin minun pitäisi nyt mennä?
"Missä asut?"

"Ihan vitun kaukana, tolla Audilla menee puoli tuntia matkaan. Mee pois vaan, otan bussin"

"Enhän mä sua mihinkään bussiin päästän, tuu nyt kyytiin, oon joka tapauksessa lähdössä Seattlen suuntaan, etkös sä sieltäpäin oo?"

Tuo se sitten osasi olla houkutteleva.

"No menkööt" sanoin, ja olin oikeastaan aika helvetin kiitollinen että sain kyydin, koska sade oli juuri alkamassa. Joaquinin Audi oli aika hyvässä kunnossa, varmaan uutena ostettu. Miten helvetissä hänellä oli varaa?

Hiljaisuus vallitsi peltikaton alla vaikka kuinka pitkään, silloin tällöin sanoin minnepäin kääntyä.

Joaquin rykäisi.
"Koska sä saat kortin?" Hän kysyi. Olen iloinen, että hän sentään aloitti autoista, eikä heti siitä miten niin tykkää minusta kuollakseen.