Polynomeja - FIN bxb VALMIS (korjaus käynnissä)

7

17.9.2015

Kouluruoka on oikeasti todella pahaa siihen verrattuna mitä syön kotona, enkä vaan voi käsittää miten jotkut tykkäävät siitä. En yleensä syö mitään ruokatunnilla, en halua maksaa jostain paskasta.

Siispä päätin mennä siksi aikaa kun toiset mussuttivat ruokaa, ulos istuskelemaan ja ehkä tekemään jotain läksyjä jotka oli jäänyt rästiin. Hassua miten nyt kun olen lukiossa, teen jopa läksyni, kun yläasteella en tehnyt. No, tein joskus, mutta en todellakaan aina, mutta onneksi siellä ei opettajat tarkastaneetkaan läksyjä. Kemiankirja lepäsi reidelläni ja kopioin sieltä joitain lauseita vihkooni, ja kelpuutin ne samalla tehtävien vastauksiksi. Ei ehkä paras tapa tehdä läksyjä, älkää ottako minusta mallia. Tunsin jossain vaiheessa miten penkki tärähti. Joku istui seurakseni, ja olin vähintäänkin hämmästynyt kun huomasin sen olevan Corinna.

"Ööm... moi?" Lisäsin tarkoituksella pienen intonaation lauseen perään, koska en tiedä tuliko tuo juttelemaan vai syyttelemään. Vaiko kenties molempia.

"Moi" Corinna sanoi ja puri huultaan. Hänellä oli yllään super kaunis musta mekko jossa oli tummanpunaisia ruusuja. En yleensä ole tykännyt tytöistä joiden tyyli on noin klassinen, mutta se sopi Corinnalle aina tosi hyvin.
"Sori. Mein ois pitänyt vaa puhuu heti, nii ei kummanka ois tarvinnu vatvoa tätä juttua yhtää sen enempää" tyttö jatkoi. Hänen äänensävynsä oli jotenkin todella pahoitteleva, vaikka ei hän ollut tässä ketään jättänyt.

"Nii. Niin kai. No mut... ooks sä iha okei?" Kysyin varovasti. En osaa lukea tyttöjä, en tiedä onko tuo yli siitä vai sureeko hän edelleen.

"Joo, ei mulla mitään. Eihä sullakaan?"

"No eipä oikeestaan. Tai siis, harmi se on mut... parempi kai näin"

"Niinpä. Mutta Elias" Corinna laittoi kätensä  reidelleni. En tiedä mitä minun ois pitänyt ajatella siitä, mutta tuskin se oli outoa.
"Kiitti kun olit rehellinen. Luoja tietää millanen paskamyrsky siitä ois tullu jos oltas vaa jatkettu pakosta"

Minä vaan hymyilin vastaukseksi. Minua edelleen hämmentää se, etten tiedä yhtään miksi noin vaan lopetin tuntemisen. En ole vielä löytänyt loogista selitystä.

"No, tietääkö Polly?" Kysyin, ihan vain mielenkiinnosta. Kun Polly viime vuonna sai tietää, että me Corinnan kanssa seurusteltiin, hän haukkui meidät molemmat pystyyn eikä sen enempää puhunut meille kummallekaan. Ajattelin, että Polly saisi tuosta vaan koottua itselleen uuden kaveriporukan, mutta erityisesti viime vuoden lopulla ja nyt toisen vuoden alussa hän on näyttänyt aika lounerilta, istuessaan yksin ruokalassa tai liikkasalin katsomossa. En tiedä mitä mieltä siitä pitäisi olla.

Corinna kohautti harteitaan.
"Jossei se oo ite sitä tajunnu, ni ei se tiiä. Niinkun ei kukaan tiedä. Tai no joo, kerroin porukoille tottakai, ne huomas heti et mulla oli jotain mielessä" Corinna on kertakaikkiaan onnekas kun pystyy puhumaan siitä porukoidensa kanssa.

"Toivottavasti ne ei ala vihata mua" sanoin saaden Corinnan nauramaan.

"Tuskin alkaa, varsinkaan kun en mäkään alkanut"

"Niin siitä puheenollen-" aloitin, sulkien kemiankirjani.
"Kai me ollaan edelleen ystäviä?" Kysyin hiukan epävarmasti, koska en tosiaan edelleenkään osaa lukea tyttöjä.

"Joo, tottakai. Musta ois ihan tyhmää muuttua vihamiehiks jonku teini-iän suhteen loppumisen takia. Eikö?"

"Niinpä" hymyilin. Olen rehellisesti tosi iloinen, että tutustuin Corinnaan ihan kunnolla ja että meillä oli se söpö suhde, koska Corinnasta oli tullut minulle ihan todella tärkeä ystävä. Olisin varmasti ollut ihan paskana jos emme olisikaan enää olleet kavereita eron jälkeen. Toisaalta mietin myös, että olisimmeko  olleet tyyliin ikuisesti yhdessä jos tätä äksidenttiä ei olisi tapahtunut. Tavallaan vähän pelottavaa ajatella, mutta minkäs teet.