Polynomeja - FIN bxb VALMIS (korjaus käynnissä)

20

1.3.2016

Se tekee kipeää, kun mä en voi edes katsoa Joaquiniin päin, tai rehtorille ilmoitetaan että Joaquin on rikkonut lähestymiskieltoa. Mun pitää kävellä sen ohi niin, että katson maahan. Mun pitäis taas yhtäkkiä olla niinkuin sillon, kun mä en edes tuntenut sitä.

Nyt on perjantai. Ruokatunti. Olen Corinnan ja Pollyn kanssa kentällä, Joaquin seisoo ovilla yksin.

"Okei, tässä" Polly sanoi ja ojensi puhelimensa mulle. Se näytti mulle Joaquinin profiilin jossain täysin randomissa chat äpissä, koska mun oli yksinkertaisesti pakko saada tohon poikaan jotain yhteyttä. En enää kestänyt että mun piti olla niinkuin me ei oltais.

"Kiitti" mä sanoin ja etsin Joaquinin profiilin jonka se oli just luonut. Me ei voida jutella whatsapissa tai viesteillä, koska mun porukat tarkistaa mun viestit. Lisäsin Joaquinin kaveriksi ja laitoin samantien viestiä.

E: Mua ahdistaa niin paljon, tarvin sun syliä

J: kyl tää tästä, keksitää jotai

E: keksi vitun nopee en jaksa tätä paskaa enää

J: mä koitan keksii, rakastan sua

E: mäki rakastan sua

Huokaisin ääneen. Corinna ja Polly ei kumpikaan osannut oikein puhua mun kanssa, mua ei huvittanut ikinä puhua mistään. Ne yritti kovin saada mua piristymään, muttei se onnistunut. Mutta musta oli kiva, että ne ees yritti.

"Ootteko keksiny viikonlopulle jo jotai?" Corinna kysyi, ja mä pudistin päätäni.

"Jossei muuten nii mun pitää varmaan lähteä himasta keskellä yötä, ja meijän pitää mennä Joquinin isälle" mä sanoin. Se kuulosti jo omaankin korvaan ihan kamalalta. En voisi lähteä kotoa päiväsaikaan ja mun pitäisi lähteä Seattleen ollakseni poikaystäväni kanssa.

"Mä en halua olla tunkeileva, mutta-" Polly aloitti varovasti.
"Mikä sun isää niin kamalasti hirvittää?" Se kysyi.

"Se pelkää että bisnes kaatuu. Mun pitäis jatkaa, muttei se onnistu jos mä oon homo. Se luulee vielä pystyvänsä pelastamaan tilanteen sillä et se eristää mut Joaquinista" mä kerroin. Polly ja Corinna molemmat loi muhun hirveän säälivän katseen. Mä en ois halunnut saada niiltä sellaista katsetta, mutta kyllä mäkin itseäni säälin, ei siinä.

Taas yksi aivan kamala koulupäivä takana. Vituttaa että nyt on perjantai, enkä mä olekaan menossa suoraan koulun jälkeen yöksi Joaquinille. Kaikki on vaan riistetty multa. No, sentään mulla on nyt yksi mahdollisuus kommunikoida Joaquinin kanssa. Se helpottaa oloa vähän, muttei tarpeeksi. Se helpottaisi kun pääsisin tuon kainaloon, ihan vaan olemaan, ihan vaan lohdutettavaksi. Se on kaikki mitä mä haluan.

Tesla oli autotallissa, ja mun piti taas ponnistella että sain noustua ulos autosta ja käveltyä sisälle taloon. Mua on joka iltapäivä pelottanut astua ovesta sisään. Mua pelottaa että isä on ovella valmis pahoinpitelemään mut, suurinpiirtein.

Suljin oven perässäni ja aloin vetää kenkiä pois jaloista. Kuulin äidin ja isän keskustelevan keittiössä jostain, ja jäin ihan noin muuten vaan kuuntelemaan, ne ei muutenkaan edes huomannut vielä että mä olin taas kotona.

"Ei se voi sille mitään" äiti kuului sanovan, sen ääni oli itkuinen, ne oli ihan varmasti riidelleet.

"Se juuri on se ongelma. Sitä poikaa ei voi enää laittaa mihinkään, se ei tosiaan jatka mun jälkeeni" isä vastasi. Ne puhui musta. Mikäpä yllätys se enää oli.
"Pitää keksiä joku toinen jatkamaan"