Polynomeja - FIN bxb VALMIS (korjaus käynnissä)

12

27.10.2015

Koulu loppui neljältä, ja tänään me teimme vaihdon Joaquinin kanssa. Me mentiinkin hänen autollaan heille, koska minun porukat eivät halunneet nähdä Joaquinin naamaa enää. Plussana minua ahdisti olla aina vaan jumissa siinä talossa, tekee hyvää olla yksikin päivä jossain muualla.

"Millainen sun perhe on?" kysyin ja katselin millaisia maisemia lähemmillä seuduilla oli, en ole tainnut käydä täälläpäin Portlandia koskaan ennen. Jotenkin outoa, että näinkin lähellä ydinkeskustaa voi olla näin jotenkin, maaseudun näköistä seutua. Minusta täällä on tosi kaunista.

"Äiti on vähän outo joskus. Muuten ne on kaikki kivoja, mun veli asuu vielä puolisen vuotta kotona ennen kun se lähtee opiskelemaan, jos jaksaa. Ja mäkin varmaan muutan pois kohtapuoliin, äiti jää yksin Roryn kanssa" Joaquin sanoi, ja teki käännöksen vasemmalle, todennäköisesti kotikadulleen.
"Ja isä, no isä asuu Seattlessa yksin. Se on epätoivosesti yrittänyt etsiä naisystävää, muttei kukaan ole kuulemma tarpeeksi hyvä" Joaquin naurahti. Se yksi naurahdus oli tarpeeksi minulle. Ymmärsin, että Joaquin välitti isästään tosi paljon.

"Luulin, että sun äitisi on uudessa suhteessa?" kysyin ja loin tuohon nopean katsahduksen, Joaquin näytti tosi miehekkäältä siinä kädet ratissa ja katse tiessä. Hän voisi helposti ajaa minut kolariin ja sanoisin kiitos.

"Niin se onkin. Kaukosuhteessa. Se mies asuu Teksasissa jossain pikkukaupungissa, ne näkee aika harvoin"

"Vau, miten toi ees kestää?"

"Tuskin se kestää enää vuottakaan. Äiti itkeskelee jatkuvasti sitä, ettei se jaksa olla yksin, ja se mies vaan pysyttelee siellä Teksasissa jostain syystä, sillä on varmaan toinen nainen siellä. Mua säälittää jo nyt äidin puolesta kun se saa tietää" Joaquinin puheesta jo saa selvän siitä, että perhe on hänelle kaikki kaikessa. Minuata se on ihailtavaa, olisipa niin minullakin. Ja minusta on ihanaa miten hän osaa olla noin rento ja postiviinen, vaikka hänen äidilläkin tuntuu menevän aika heikosti aika ajoin.

Me saavuttiin valkoisen talon pihaan. Kuistilla oli pari pinkkiä kukkasta, ja harmaat pihakalusteet. Siellä täällä lojui jotain muovisia hiekkalaatikkoleluja, ja lastenrattaat oli jätetty ulko-oven pieleen. Me noustiin autosta, ja olin vähällä murskata vihreän maassa lojuvan muoviauton jalallani samantien. Joaquin kulki edellä, tottakai. Odotin, että oven auetessa kuuluisi joku pikkutytön huuto, mutta siellä oli ihan hiljaista. Jotenkin vierastin tällaista normaalia perhe-elämää ja siihen astumista ihan tuosta vain.

"Älä ujostele" Joaquin sanoi minulle nauraen ja veti minut kädestä pitäen peremmälle. Luulin jo hetken, että kukaan muu ei ollut kotona tai sitten he kaikki nukkuivat, mutta olin yllätynyt nähdessäni yhden nuoren miehen makaavan sohvalla erittäin rennosti, ja yhden naisen touhuavan keittiössä pieni tyttö sylissään. Se nainen, Joaquinin ja näiden kahden muun äiti, tuli samantien hymy huulilla ja käsi ojossa luokseni.

"Moikka, Sarah Harrison, sä olet Elias etkös olekin?" nainen, äiti, Sarah, sanoi samalla kun kätteli minua. Se tyttö, Rory, joka istui edelleen äitinsä sylissä katsoi minua suorastaan kauhuissaan.

"Joo, Elias Calvin, kiva tavata" vastasin kohteliaasti ja hymy huulillani.

"Samoin, tämä on Rory mutta hän taitaa olla vähän ujo joten ei halua sanoa sitä itse" Sarah sanoi ja söpö tyttö vaan jatkoi tuijottamistani silmät suurina niin kuin olisin tullut varastamaan hänet äidiltään.
"Ja sä olet, Joaquinin... kaveri?"

"Joo" Joaquin vastasi ennen kun ehdin edes avata suutani.

"Kiva" Sarah hymyili, jotenkin väkinäisesti, ja minusta tuntui, että se johtui siitä mitä Joaquin oli minulle kertonut. Sarah ei vihaa ajatusta, että hänen keskimmäisensä on seksuaalisuudeltaan homo, ja hän todennäköisesti tajusi, että minä olen Joaquinin poikaystävä, kun Joaquin minut näin toi näytille. Mutta Joaquin kertoi silti, että hänen oli ollut vaikea puhua seksuaalisuudestaan äitinsä kanssa, ja siksi aihe on vähän kuin tabu tässä talossa.