Polynomeja - FIN bxb VALMIS (korjaus käynnissä)

18

14.2.2016

Tänään on se suuri päivä, kun mä menen Joaquinin kanssa tanssahtelemaan. Tuskin me hirveästi parketilla pyöritään, mutta jos edes pari hidasta menisi. Mä olin sanonut äidille, että menen Corinnan kanssa kavereina, vaikka todellisuudessa typykkä ei vieläkään ollut leppynyt. Tai no, varmaan olisi leppynyt jos mä olisin mennyt juttelemaan sen kanssa, mutta jostain syystä koin parhaaksi vaan pysyä kaukana. Äiti oli salaa innoissaan, ei se sitä näyttänyt. Se haki kaapista mun mustan puvun, josta joskus maksoi yli tuhat dollaria. Olen tainnut vain kutistua, koska se meni mun päälle hyvin vaikken edes muista milloin pidin sitä viimeksi. Siinä oli siniset yksityiskohdat, sininen kravaatti, mutta mä en halunnut kravaattia vaan rusetin. Sekin oli sininen.

Äidin kädet vaelsivat mun kroppaa pitkin, sen oli pakko suoristaa jokainen ryppy ja poistaa jokainen pölyhiukkanen. Katsoin itseäni peilistä, enkä oikeastaan kokenut olevani erityisen komea. Näytin vaan nörtiltä joka halusi vältämättä osallistua koulun hömppäilyyn. Vihaan näitä silmälaseja.

"Hyvin se istuu" äiti sanoi ja tarkasteli mua joka puolelta päästä varpaisiin. Se hiplasi vielä vähän mun lakattuja hiuksia ja laittoi lasit paremmin nenälleni.
"Parempi Corinnan pukea jotain vähintään yhtä juhlavaa, noloa jos sillä tytöllä on vaan joku repaleinen kukkahame" äiti sanoi, ja mä pyöräytin silmiäni. Saa nähdä tuleeko Corinna edes sinne, toivotaan, lupasin napata kuvan meistä, koska äiti haluaa välttämättä nähdä millaisen noubadin kanssa oleskelen.
"Sä olet varmaan valmis, onko tesla valkoinen?"

"On, isä hoiti sen pesun" sanoin turhautuneella äänellä. Muahan ei tosiaan olisi päästetty lähtemään jos auto olisi ollut likainen, aikamoista jos saan sanoa.

"Hyvä hyvä. Okei, ota tavarat, sitten pitääkin jo lähteä" äiti hössöttää niin paljon että sille tekisi varmaan hyvää joskus mennä isän kanssa jonnekin viettämään rientoja, vaikka hotelliin, ihan vaan yhdeksi yöksi, ne voisivat mennä sänkyynkin ilman että pitäisi musta huolehtia.

Mä en tarvinnut mukaani muuta kuin puhelimen ja luottokortin. Tuskin teen sillä kortillakaan mitään, sisäänpääsy on jo maksettu, mutta kai sitä pitää hieman flexata kymppitonnin tilillä. Äiti tuli mun luokse vielä yhden kerran kun seisoin ovella, oikeastaan jo terassilla. Se laittoi kätensä mun olkapäille ja analysoi mut joka paikasta. Se oli jotenkin tosi outoa.

"Elias Alexander" se sanoi samalla kun taputteli mun olkapäitä. Sillä oli tosi kummallinen hymy naamallaan, en ollut nähnyt tuollaista hymyä ennen.
"Sä olet maailman upein poika" se vitsailee, mä tiedän että se vitsailee. Ei se sanois noin ja oikeesti tarkoittaisikin sitä. Kai se mua rakastaa, en mä sitä sano, mä sentään kasvoin sen sisällä ja sen hoivassa ja kasvan edelleen. Muttei se rakasta mua yhtään sen enempää kuin on pakko. Musta on myös tosi kyseenalaistettavaa, että se sanoo noin nyt kun mä olen kunnon pukeissa, smokki päällä hiukset kuosissa ja silmälasit kunnolla nenän päällä. Kun mä hillun kotona ylisuurissa fear of god t-paidoissa ja addun verkkareissa ilman boksereita, se sanoo että mä olen hirvittävän näköinen ja mun pitäs tehdä itselleni jotain.

En mä osannut vastata siihen mitään, mä vaan hymyilin vähän.

"Okei, pidä hauskaa, ja ilmoita milloin tulet kotiin, okei? Ei yökylään kenenkään, edes pojan luokse" se katsoi mua tiukasti silmiin, ja mä vaan nyökkäsin. En uskaltanut alkaa väittää vastaankaan. Mä käännyin kannoiltani ja menin autooni. Äiti seisoi ovella, se tarkkaili mua koko ajan, ja isäkin liittyi sen seuraan. Sillä oli tapansa mukaan vape suupielessään, ja se puhalsi niin sakeita pilviä sen kanssa, että en nähnyt noiden kasvoja sen läpi. Mutta miksipä mun olisi niiden naamoja muutenkaan pitänyt nähdä, mä käynnistin auton ja kurvasin pois pihasta.