Polynomeja - FIN bxb VALMIS (korjaus käynnissä)

9

3.10.2015

Istuin äidin kanssa Teslassa, ja matka oli kohti koulua. Minulla oli tosi yksinäinen viikonloppu, koska nettikaverini oli hiljaa, enkä itse uskaltanut tietenkään sille viestiä laittaa. Minua itketti paljon, koska tuntui, että olen mennyt paljastamaan itsestäni aivan liikaa sille, enkä tule ikinä saamaan sitä pois. Plus, ahdistaa, koska en tiedä mitä se meinaa, ettei minua oikeastaan haittaa se fakta, että me ollaan samaa sukupuolta.

"Ootko väsynyt vai miksi noin alakuloinen?" Havahduin ajatuksistani äidin kysymykseen, joka oli jotain tosi harvinaista. Äiti kysyi voinnistani.

"Joo. Väsynyt" mutisin ja jatkoin ulkoilman tuijottamista.

"Mmh. Ehkä jos et valvoisi koko yötä olisit pirteä?"

"Ehkä" minua ei kiinnostanut nyt alkaa kinastelemaan, joten pidin huolen, että tuo tajusi sen myös. Äiti pysyi onneksi hiljaa loppumatkan, jota olikin jäljellä enää ihan vähän, koulun parkkipaikka häämötti jo.

Nousin autosta samantien kun se oli pysähtynyt. En taaskaan vaivautunut edes sanomaan heippoja, joten nyökkäsin vain hyvästiksi äidille, joka huristi tapansa mukaan samantien pois muiden vähän huonompien ihmisten silmien alta. Kävelin kohti ovia, kädet taskuissa ja vannon, että näytin niin teiniangstilta kuin vain on ylipäätään mahdollista.

Minulla oli ensimmäisenä matikkaa. Jes, vähän lisää niitä helvetin polynomeja. Astuessani sisään luokkaan tajusin olevani myöhässä. Miten se oli edes mahdollista, äiti toi minut ihan ajallaan? Sitten onneksi tajusinkin, että opettaja se vaan oli kymmenen minuuttia ajoissa luokassa, jo nyt jakelemassa meille tehtäviä. Istuin paikalleni Joaquinin viereen, joka loi minuun iloisen aamuhymyn heti kun katseemme kohtasivat. Vastasin siihen jotenkin huulia vähän kohottamalla. Otin kirjani repusta ja aloin raapustamaan ohjeita tyhjälle sivulle. Mieleni teki lähinnä nukkua.

"Ei nappaa?" Joaquin avasi suunsa, siihen tavalliseen tapaansa. Normaalisti alkaisin mielelläni juttelemaan tuon kanssa, mutta jostain syystä nyt ei pahemmin kiinnostanut.

"Ei oikeen" sanoin ja vedin Supremen hupparini hupun päähäni. Halusin piilottaa koko olemukseni sen alle, halusin olla huomaamaton.

"Ei muakaan. Koko koulu on jäänyt nappaamatta. Äiti saarnasi taas eilen, kuules nyt Joaquin Thiago Garcia sunhan pitää tehdä töitä jos haluat hyvään ammattiin päästä tiesitkös semmoista" tuo sanoi turhautuneen kuuloisena ja hymähti lähinnä itselleen. Kurtistin kulmiani.

"Onko sun toinen nimi Thiago?" Kysyin, ja sain jostain kummallisen tunteen niinkuin olisin kuullut vähän saman tyylisen nimen jollain toisella. Kaunis nimi, ei siinä.

"Onhan se, aika hieno eikö"

"Ainakin hienompi kun joku vitun Alexander. Sain sen isän mukaan"

"Miksei yllättänyt?"

Hymähdin tuolle. Ei minua oikeastaan kiinnostanut edes vastata, mutten halunnut olla epäkohtelias, Joaquin sentään yritti aloittaa keskustelua. Ja hän on tosi mukava tyyppi, en näe syytä miksi olisin törttö häntä kohtaan.

Ruokatunnilla en taaskaan syönyt. Pyysin aikaisemmin jo Corinnaa olemaan sen ajan kanssani ulkona, mutta hänellä oli parempaa tekemistä Pollyn kanssa. En haluaisi valittaa, koska Polly varmasti tarvitsee Corinnaa, mutta tuon pitäisi silti antaa Corinnalle aikaa tehdä muutakin kuin vain holhota häntä. Edward oli jälleen jengin kanssa treenaamassa, eikä me muutenkaan oltu enää niin hyviä kavereita. Ei vaan yksinkertaisesti synkannut. Enkä tiedä, uskaltaisinko jutella sille kummajaiselle. Mieleni tekisi, mutta toisaalta minua vähän arvelluttaa, me ei olla vaihdettu sanaakaan perjantain jälkeen.