Polynomeja - FIN bxb VALMIS (korjaus käynnissä)

15

3.1.2016

Minua suorastaan hävettää oma naamani. Kahdesta syystä, olen tosi kamala ihminen, ja ulkonäköni on mennyt paskempaan suuntaan ihan huolella.

Minä sain silmälasit. En vain yksinkertaisesti enää nähnyt mitään. Koulussa sain kokeesta hylätyn, koska en osannut lukea kysymyksiä. Se oli niin outoa, näen kaiken muun ihan normaalisti, mutta lukeminen oli niin jumalattoman hankalaa. Äiti huusi minulle, koska kuulemma yksi hylätty koe pilaisi tulevaisuuteni, mutta hän antoi periksi kun tajusi, etten mä nähnyt lukea edes tv-ohjelmien tekstityksiä. Ja jo seuraavana päivänä istuin optikolla ja minulle annettiin tällaiset ihanat, aika kamalat lasit. Vittu että näytän nörtiltä. Muut näyttävät hyviltä laseilla, miksen minäkin voisi.

Minua niin hävettää. Miksi olen näin kusipää.

Polly oli todellakin saanut minulta vääriä signaaleja, hän alkoi hengata minun ja Corinnan kanssa koulussa, tunki koko ajan sauraani. Kerran tarjouduin heittämään hänet kotiin koulun jälkeen, ja no, enpä ole koskaan katunut kenenkään heittämistä kotiin niin paljoa. Älkää kysykö miksi suostuin aina näkemään häntä, ja menin hänen kanssaan sänkyyn, koska en tiedä. Muttei tämä edes olisi niin paha juttui, jossei Corinnakin olisi saanut minusta sellasta vibaa, että halusin olla hänenkin kanssaan sängyssä. Haukkukaa ihan vapaasti, tiedän, että tämä on maailman tyhmintä. Pahinta on ehkä se, että Corinna ja Polly ovat parhaita kavereita eivätkä he edes tiedä, että olen pyörittänyt heitä molempia. Ja minä jumalauta vie rukoilen, etteivät he saa koskaan tietää. Jos tästä paskasta tilanteesta pitää jotain positiivista etsiä, niin ainakin se, että voin sanoa saaneeni parissa kuukaudessa enemmän pesää kuin meidän koulun halutuin seniori viimeisen vuoden aikana.

Mutta laitoin sille viimein stopin muutama viikko sitten. Sanoin Corinnalle, etten halua enää olla 'friends with benefits' ja ihme ja kumma se oli hänelle ihan fine, tai niin hän ainakin sanoi, mistä minä tiedän itkikö hän itsensä uneen sinä iltana. No, Pollylle en oikeastaan ole sanonut vielä mitään, mutta hän on viimeaikoina ollut kiireinen neuvoloissa ja lääkäreissä, joten uskon hänen jättävän minut rauhaan, ainakin joksikin aikaa.

Tänään on sunnuntai, ja istun taas päivällispöydässä äidin ja isän kanssa. Isä katselee Versacen rillejäni todella paheksuvasti.

Minulle ei vain maistunut mikään makaronimössö, ei kertakaikkiaan. Söin aamulla muroja, ja siitä on jo viisi tunta, silti tuntuu niin kuin olisin edelleen ihan täynnä sen takia. Mutta minun on varmaan pakko syödä tämä kaikki, ihan vain äidin ja isän mieliksi.

"Elias, tiedätkös" Isä sanoi, ja kohotin katsettani tuon suuntaan. Isä näytti kärttyiseltä, niinkuin yleensä aina.
"Silmälasit tekevät sinusta vähemmän fiksun näköisen" isän ääni oli halveksuva. Minä en tajua, olisiko isän mielestä parempi, jos olisin vain puolisokea?

"Sori" mutisin ja tungin lisää ruokaa suuhuni.

"Et voi käyttää noita ikuisesti, ne tulee haittaamaan työntekoa ja opiskelua" isä sanoi. Minun teki mieli vain haistattaa isälle paskat, mutten viitsinyt, siitä vasta sota syttyisi.
"Yksi työkaveri Adam kävi tosi hyvässä leikkauksessa"

"Ei, isä, ihan oikeasti. Tiedät, että mä pelkään neuloja ja niitä kaikkia juttuja. Nämä lasit ovat ihan hyvät" sanoin vastaan. En sen enempää oikeastaan pelkää mitään, en ahtaita paikkoja tai korkeuksia, mutta neuloja en voi sietää. Minulla oli about kymmenenvuotiaana joku virustauti, ja minut vietiin sen takia viikoksi sairaalaan, ja muistan, miten ne hoitajat joutuivat pitämään minua paikoillaan kun yrittivät laittaa minulle tyyliin tippaa. En halua, että joku tuntematon ihminen tunkee ihooni jotain piikkejä ja niistä vielä jotain rauhottavia, ei vaan käy.