𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

²

Heräsin siihen, kun äitini Maria hakkasi kahta kattilan kantta yhteen.

"Herätys, unikeko!" Hän huusi.

Painoin tyynyn korvilleni ja huusin ärtyneenä siansaksaa.

"Anna mun nukkua", valitin.

Äitini katosi alakertaan.

"Tule syömään, rakas poikani", isäni huusi alakerrasta ja kuulin naurua.

Heitin peiton pois päältäni ja venyttelin. Haukottelin hetken ja sitten hymyilin pienesti.

Nousin ylös ja astelin kaapilleni, vedin hupparin kaapista ja veidin sen päälleni. Nukuin aina vain lökärit päällä.

Astelin alakertaan ja istuin ruokapöytään.

Vanhempani olivat ihania. He hyväksyivät minut sellaisena kun olin ja rakastivat minua paljon. He tekivät myös aamupalaa, mikä oli jotain, mitä monet vanhemmat eivät ehtineet tehdä. He kuitenkin raivasivat itselleen aikaa aamuvarhain vain tehdäkseen aamupalaa.

Söimme aamupalan hiljaisuudessa ja me kaikki olimme aika unenpöpperössä vieläkin, vaikka äitini olikin aika innokkaasti herätellyt minut.

"Sähän voisit viedä Sanille pari muffinssia ja saattaa hänet kouluun", äitini yllättäen ehdotti.

"Miksi?"

"Se olisi mukavaa hänelle", isäni totesi. Huomasin heidän vilkaisevan toisiinsa ivallisina.

"Mitä te oikein juonitte?"

"Ei mitään", äitini totesi ja tunki leipää suuhunsa.

"Etkö sä halua tehdä jotain kivaa Sanille edes joskus? Kiitokseksi, että hän on ainoa ystäväsi?"

"Ei hän ole ainoa ystäväni! Myös Dean on ystäväni!" Huusin nolona.

"Niin, niin, Dean. Miksi et kutsu häntä ikinä tänne, sitten? Unohdan hänet aina, sillä en ikinä näe häntä. Hänkin on mukava poika", äitini huomautti.

"Hänellä on liikaa menoja hänen sielunkumppaninsa kanssa", pyöräytin silmiäni.

"Hänellä on jo sielunkumppani?" Isäni kysyi ihmeissään.

"Joo, hän tapasi jonkun pari-kolme vuotta vanhemman miehen ja sai tietää olevansa miehen kumppani. Se mies oli ettiny Deania vuosia, kai, joten ne viettää aikaa yhdessä lähes joka päivä, sekä jokainen viikonloppu", selitin saman, mitä Dean oli minulle ja Sanille kertonut.

"Kuka se mies siis on?"

"Mä en ole vielä tavannut häntä, mutta sen nimi oli kai Zico", kerroin ja vanhempani nyökyttelivät.

"Joten... missä se tatuointi oli?" Isäni kysyi kulmia kohotellen. Äitini löi häntä käteen.

"Iskä! Jos sua kiinnostaa ihmisten yksityiset asiat ja seksielämä noin paljon, miksi et vain kysy heiltä itse! Mistä minä tiedän, missä sen miehen tatuointi on! Ei Dean ole kertonut enkä ole kysynyt!" Huusin nolostuneena ja peitin naamani käsilläni. En edes halunnut tietää, missä sen Zicon tatuointi oli. En edes tuntenut koko hyyppää!

"Okei, okei, sori!" Isäni huusi, kädet ylhäällä ilmassa.

"Hän on aina ollut tuommoinen perverssi", äitini huuto-kuiskasi minulle.

"Hei! Enkä!" Isäni huusi.

Pyöräytin silmiäni ja nousin ylös.

"Mun ei tee mieli enää syödä! Miten meidän ruokailukeskustelut aina ajautuu näihin aiheisiin?" Kysyin turhautuneena, mutta hieman huvittuneena. Vanhempani kohauttivat olkiaan samaan aikaan ja sitten vilkuttivat minulle.