𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

⁸

Olin vihainen herätyskellon soidessa.

Minun ei tehnyt mieli mennä kouluun, sillä todennäköisesti näkisin Juluksen siellä. Mikä pahinta, Julia varmaan kiehnäsi Juliuksen kyljessä tänäänkin.

En tiennyt mitä heidän välillään oli, mutta he olivat varmaan lähellä yhteen menoa, mikä pelotti minua. Jos he olisivat yhdessä, sydämeni rikkoutuisi vielä pienemmiksi sirpaleiksi. En halunnut nähdä heidän tekevän pari-juttuja. En halunnut nähdä heitä käytävällä suutelemassa, tai lepertelemässä toisilleen.

Oloni oli huono myös. Silmäni eivät melkein pysyneet auki, sillä viime yön pillitys oli turvottanut ne. Minua särki päähän ja minua huimasi pienesti.

En halunnut ajatella eilistä, ja sitä mitä Julius minulle sanoi.

Periaatteessa hän sanoi, että meidän 14-vuotinen ystävyyssuhde ei ollut aito, ja että olin vain täyttämässä Julian paikkaa kunnes Julia saapui täyttämään sen itse.

Ja se sattui, se sattui todella paljon. Minulla ei ollut enää motivaatiota nousta ylös. Yleensä motivaationi oli Julius, halusin herätä vain, jotta näkisin hänet. Mutta nyt en edes halunnut nähdä häntä.

Astelin alakertaan ja otin itselleni kahvia.

Huokaisin hiljaa. Julius rakasti kahvia.

Lydia tuijotti minua pöydän toiselta puolelta hämillään. Tervehdin häntä hiljaa ja hörppäsin kahvia.

"Mikset syö aamupalaa?" Kahdeksanvuotias tyttö kysyi ihmeissään. Laskin kupin pöydälle.

"Mun ei vain tee mieli syödä mitään. Mulla on vähän huono olo. Kyllä mä pärjään", kerroin Lydialle ja hymyilin hänelle lämpimästi. Pörrötin pienoisen tytön vaaleita hiuksia ja hän kikatti söpösti. Se sai minut hymyilemään vielä enemmän.

"Tulepa tänne", komensin ja Lydia iloisesti kiersi pöydän, pysähtyen eteeni.

Nostin tytön syliini ja halasin häntä kovaa.

"Sä olet maailman söpöin sisko", totesin ja asetin leukani Lydian olalle. Lydia kikatti ja halasi kaulaani.

"Sä olet maailman kivoin veli", siskoni totesi ja nojasi taakse nähdäkseen minut. Hän asetti pienet kätensä poskilleni ja sitten painoi niitä kohti toisiinsa. Lydia kikatti ilmeelleni, joka sai minut nauramaan.

"Sä näytät hassulta", Lydia kiljaisi ja pörrötti vaaleita hiuksiani. Hän alkoi leikkiä hiuksillani ja näytti keskittyneeltä, joka sai minut nauramaan siskolleni.

"Miksei Julius ei ole tullut meille kylään vähään aikaan?" Lydia kysyi yhtäkkiä ajatuksissaan. Hänen kätensä tippuivat alas. Siskoni kuulosti yllättävän vakavalta.

Vedin terävän henkäyksen sisään ja hengitin ulos.

"Hänellä on vain ollut paljon menoja", kerroin siskolleni pienen valheen. Lydia nyökkäsi ja hyppäsi takaisin lattialle.

"Toivottavasti hän voi tulla kohta, hän on hauska."

"Enkö mä ole hauska?"

"Et", Lydia totesi ja istui takaisin paikalleen. Henkäisin kovaa ja asetin käteni rinnalleni.

"Ai, mun sydämeen sattuu. Lydia on ilkeä Sanille!" Huudahdin.

Lydia pyöräytti silmiään.

"Sorry not sorry", siskoni totesi ja söi leipäänsä. Nauroin hiljaa hänen nenäkkyydelleen. Olimme perineet sen äidiltä, niin ainakin luulimme, sillä iskä ei ollut ollenkaan nenäkäs. Hän oli oikeastaan kuin sulaa suklaata, hän oli hellä ihminen. Hän teki aina kaiken, mitä äitini pyysi häntä tekemään. He olivat erikoinen yhdistelmä, mutta se toimi hyvin.