𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

²³

Olin todella väsynyt.

Ajatukseni eivät olleet antaneet minun nukkua. Ne pitivät minut hereillä aamuyöhön asti, ja herätykseni oli seitsemältä.

Nousin ylös sängystä ja venyttelin hetken, sekä haukottelin. Nappasin lattialta satunnaisen t-paidan ja vedin sen päälleni. Nukuin aina ilman paitaa.

Astelin portaat alas, vatsa kurnien.

Vanhempani olivat jo lähteneet töihin. Keittiön työtasolle oli jäänyt voi- ja juustorasia, heille oli varmaan tullut kiire. Vedin veitsen väsyneenä pois pehmeästä, sulaneesta voista ja laitoin sen lavuaariin. Heitin voin ja juuston jääkaappiin ja otin ruoan sijasta itselleni kupin kahvia. Suuren kupin kahvia. Minulla ei ollut nälkä.

Astelin olohuoneeseen ja kömmähdin alas sohvalle, läikyttäen kahvia matolle, sohvalle ja vaatteilleni. Huokaisin kyllästyneenä, mutta en jaksanut siivota jälkiäni. Hörpin vain kahvia ja tuijotin television mustaa ruutua.

Korvissani soi ja niitä vihloi. Huonot unet särkivät päätäni. Samalla sydäntäni särki ajatus Sanista. Hän ei ollut minun, eikä koskaan tulisikaan olemaan minun.

Olin ollut niin sokea omille tunteilleni, että olin vasta pari päivää sitten ymmärtänyt tunteeni Sania kohtaan.

En voinut uskoa itseäni.

Minä tykkäsin Sanista! Hän oli poika! Paras kaverini! Oli ollut jo yli kymmenen vuotta!

Ja nyt vasta ymmärsin tunteeni häntä kohtaa. Jos olisin ymmärtänyt ne aiemmin, olisiko minulla ollut mahdollisuutta olla Sanin sielunkumppani Haeyongin sijasta?

Murahdin ja join loput kahvista.

En tiennyt mitä tehdä. Halusin hänet. Halusin Sanin sielunkumppanikseni. Syntymäpäiväni olisivat alle kuukauden päästä, ja saisin tietää sielunkumppanini. Enkä halunnut tietää sielunkumppaniani, sillä tiesin, että hän ei olisi San. En halunnut ketään muuta kuin Sanin, sekä Sanin taivaalliset reidet.

Ärähdin kovaa. Sanin reidet olivat aivan toisesta planeetasta. Ne olivat ehkä kaikista herkullisimmat reidet koko maailmassa. Ja ne eivät olleet minun, vaan jonkun randomin korealaisen Haeyongin!

Minä en saisi koskea hänen reisiinsä! Ja halusin koskea niitä, sekä olla ainoa, joka niin pystyi tehdä!

Halusin hänet itselleni.

Aloin taas itkeä.

Olin todella sekaisin. Tunteeni olivat kuin myrsky. Ensin olin väsynyt, sitten surullinen, seuraavaksi kuumana Sanin reisiin, kateellinen Haeyongille, ja sitten taas surullinen.

En halunnut mennä kouluun, mutta tiesin, että minun täytyi.

Hain keittiöstä toisen kupin kahvia ja kipusin portaat ylös yläkertaan, ja astelin huoneeseeni samalla kun hörpin kahvia.

Tuijotin vaatekaappiani hetken. Nappasin vain mustan hupparin ja mustat lökärit. Oliko sillä väliä, miltä näytin? San ei muutenkaan katsoisi minun suuntaani. Häntä ei kiinnostanut vaatteeni.

Nappasin mustan reppuni työpöydän tuolilta ja tuijotin sitä hetken.

En ollut tehnyt kotitehtäviäni.

Aloin karjua kovaa.

Kaikki vain alkoi yhtäkkiä vituttaa minua.

Vihaisena tömistelin portaat alas ja astelin eteiseen. Vedin lenkkarit jalkaani ja mustan farkkutakin päälleni, ja astuin ulos talosta.

Nappasin pyöräni ja lähdin polkemaan kohti koulua kovaa vauhtia. Jos saapuisin koululle ajoissa, minulla olisi aikaa tehdä kotitehtäväni.

Juoksin koulun sisään sen jälkeen, kun heitin pyöräni ojaan. Istuin yhdelle vapaalle sohvalle ja vedin läppärini repustani. Minulla olisi parikymmentä minuuttia aikaa tehdä tehtäväni.

Ja loppujen lopuksi sain kaiken tehtyä, paitsi matikan tehtävät. En ymmärtänyt niistä mitään.

Ja sitten sohva painui alas ja vilkaistessani viereeni, huomasin Sanin.

Hänen vaaleat hiuksensa olivat kauniilla kiharoilla, siniset silmänsä elävät ja kirkkaat, huulet punaiset sekä märät. Katseeni jäi pojan huuliin hetkeksi, jonka jälkeen katsoin takaisin ylös hänen silmiinsä.

"Huomenta", San tokaisi.

"H-huomenta", mutisin takaisin. Katsoin nolona takaisin läppäriini.

San liikkui minua lähemmäs katsoakseen matikan tehtäviä.

"Sä et vielä tehnyt näitä?"

Ravistin päätäni. San nyökkäsi ja siirtyi minua vielä lähemmäs, jotta voisi liikuttaa hiirtä.

Sitten hän alkoi tehdä minulle tehtäviäni, samalla selittäen perinpohjaisesti jokaisen asian, minkä teki ruudulle.

Hänen hiuksensa kutittivat poskeani, haistoin pojan makean tuoksun ja tunsin hänen reitensä omaani vasten. Hänen reitensä oli pehmeä.

Katseeni siirtyi Sanin kasvoilta läppärin ruudulle, ja takaisin. Katsoisin mieluummin hänen kaunista naamaansa, kuin rumia ja mahdottoman vaikeita matikan tehtäviä.

"Ja tämä tulee tähän, sillä tuo on tuossa..." kuulin Sanin pehmeän ja rentouttavan äänen korvan juuressani. Tietämättäni huulilleni nousi lämmin hymy, kun katsoin Sanin punaisten huulien liikkuvan hänen puheensa tahdissa.

Yhtäkkiä jonkun käsi tärähti olkapäälleni, säpsäyttäen minut ulos omasta pääni sisäisestä maailmasta, joka oli täynnä sateenkaaria ja perhosia, sekä San kukkaniityn keskellä nukkumassa kultaisella lautasella, vain minulle tarjoiltavaksi. Kikatin ajatukselleni pääni sisällä ja sitten käännyin katsomaan takanani seisovaan ihmiseen ärtyneenä.

Se oli Zayn.

"Mitä?"

"Minusta tuntuu, että ymmärsit jo tehtävien idean", Zayn totesi ja hyppäsi sohvan yli Sanin viereen, käsi jääden sohvan selkänojan päälle. Selkänojalta Zayn tiputti kätensä Sanin olalle ja veti Sanin pois kyljestäni.

Jäin kaipaamaan Sanin lämpöä ja tuoksua.

Katsoin läppäriini ja huomasin, että tehtävät oli tehty melkein kokonaan valmiiksi. Yritin tehdä viimeisen tehtävän loppuun, ja sitten palautin tehtävän. Suljin läppärin ja työnsin sen reppuuni, sitten käännyin katsomaan Saniin ja Zayniin, jotka juttelivat jostain.

Pyöräytin silmiäni.

Sitten muistin, että Sanilla oli sielunkumppani, joka ei ollut Zayn.

"Zayn, miksi istut noin lähellä Sania? Sanilla on sielunkumppani", totesin.

Zayn katsoi ylös ja huokaisten siirtyi kauemmas.

"No, säkin olit äsken häntä lähellä. Oletko sinä sitten hänen sielunkumppaninsa?!" Zayn tiuskaisi haastavasti. Huomasin Sanin olevan hermostunut, eikä hän katsonut minuun päin.

"No, en", vastasin, venytellen vastaustani ja pyöräytin silmiäni.

Minä ainakin toivoin olevani, mutta en ollut.