𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

²²

Heti kun San oli kertonut minulle, ettei tiedä sielunkumppaniaan, olin jostain syystä vajonnut pinnan alle.

Minulla oli vain epämukava ja huono olo.

Syytin huonon olon tulevan siitä, että olin surullinen Sanin puolesta. Hän oli toivonut tuntevansa sielunkumppaninsa, mutta sai jonkun, ketä ei tiennyt ollenkaan.

Mutta kaukaisesti tiesin, että se ei ollut ainoa syy huonoon olooni.

Tuijotin seinää ja tuhahdin. Haeyong Lee. Hänen nimensä oli typerä. Hän ärsytti minua.

Jossain vaiheessa näkisin heidät alttarilla suutelemassa toisiaan.

Löin seinää ja murahdin.

Se tuntui niin väärältä. Kun ajattelin Sania alttarilla jonkun kanssa, pääni kuumeni ja raivostuin, sillä se tuntui niin väärältä. San ei kuulunut heille.

Hän kuului minulle.

Enkä tiennyt miksi ajattelin niin. San ei kuulunut minulle. Hän oli vain pitkäaikainen ystäväni.

Mutta halusinko minä hänen kuuluvan itselleni?

Mietin hetken. En saanut vastausta.

Hän oli kaverini. Mutta, halusinko hänen olevan jotain muuta?

Halusinko hänen olevan sielunkumppanini?

En tiennyt.

Mutta tiesin, etten halunnut hänen päätyvän jonkun ihmisen luokse, jonka nimi oli Haeyong.

San ja Haeyong? Se ei kuulostanut oikealta.

San ja Zayn? Sekään ei kuulostanut oikealta.

San ja Julius? Se taas kuulosti oikealta. Kun ajattelin nimiämme vierekkäin, oloni oli jokseenkin helpottunut ja rintakehäni lämpeni.

Kysyin itseltäni uudelleen, halusinko Sanin sielunkumppanikseni.

San oli suloinen, hauska ja jekkuileva lyhyt mies. Vaaleat hiukset ja siniset silmät. Todella taitava melkein kaikessa, ja todella mukava sekä huolehtivainen.  Hänellä oli hienot reidet. Hän osasi tehdä ruokaa, toisin kuin minä. En koskaan kyllästynyt hänen läsnäoloonsa, enkä varmaan kyllästyisi siihen ikinä. Ajatus hänestä vierelläni koko loppu elämäni ajan ei kuulostanut pahalta. Se kuulosti jopa rennolta.

Eli, tykkäsinkö Sanista? Ehkä.

"Mutta sehän tarkoittaa, että tykkään myös pojista?" Mutisin itselleni, käteni olivat hiuksissani. Vedin hiuksiani ja karjuin äänettömästi.

Mikä minä olen?

Mutta ehkä minun ei tarvitsisi miettiä sitä, ehkä minun ei tarvitsisi lokeroida itseäni yhteen joukkoon. Oliko sillä väliä?

Millä oli väliä, oli että tykkäsin Sanista.

Minä tykkäsin Sanista!

Eikä hän ollut sielunkumppanini!

Silmäni alkoivat kostua.

Loppujen lopuksi sillä ei ollut väliä, tykkäsinkö hänestä vai en. En saisi häntä itselleni.

En halunnut sielunkumppania, jos se ei ollut San.

Purskahdin itkuun ja kaaduin sängylleni.

Hetken päästä ovi rämähti auki ja äitini juoksi sisään.

"Juli? Mikä on hätänä?"

Ravistin päätäni itkiessäni ja käperryin pieneen palloon sängylle, selkä häneen päin.

"Julius. Sä voit kertoa minulle", äitini totesi lämpimästi ja tunsin sängyn dippaavan takanani. Äitini alkoi silittää selkääni.

"Mä tykkään Sanista", kerroin hiljaa. Äitini humisi vastaukseksi. "Tiesin sen jo."

"Mutta..."

"Mutta?"

"En ole hänen sielunkumppaninsa", aloin taas itkeä. Äitini käsi pysähtyi ja hän jähmettyi.

"Hän ei ole sielunkumppanisi?!" Äitini huudahti.

Ravistin päätäni ja käännyin ympäri katsoakseni häneen. Hän näytti hämmentyneeltä.

"Mutta- tehän olette kuin... kuin valettu toisillenne, kuin palapelin palat!" Äitini tokaisi ällistyneenä, silmät suurina.

"En minä tiedä, sen tyypin nimi on joku Haeyong. Munkin mielestä se kuulostaa oudolta, ja väärältä, että hänen sielunkumppaninsa on joku muu kuin minä", kerroin äidilleni.

Äitini huokaisi, mutta ei sanonut mitään. Hän ei varmaan tiennyt mitä sanoa. Miten tällaisessa tilanteessa edes pitäisi lohduttaa toista?

"Hän ei varmaan vain ole se oikea sinulle, poikani", äitini sanoi epävarmasti.

Nousin ylös ja pyyhin kyyneleeni.

"Onko ton tarkoitus auttaa mun oloa? Toi vaan kertoo mulle, että mulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada häntä", mutisin matalalla äänellä.

"En tiedä mitä minun pitäisi sanoa, kullanmussukka. Tämä tilanne on hyvin... odottamaton. En olisi uskonut tämän tapahtuvan, olin melko varma, että olisitte sielunkumppaneita", äitini kertoi. Hänen olkapäänsä lysähtivät alas. "Minäkin olen nyt alakuloinen tämän takia, Julius."

Mutristin suutani ja kaaduin takaisin sängylle makaamaan.

"Miksi elämä on tämmöistä, äiti?"

"En tiedä."

"Onko väärin, jos yritän saada hänet itselleni, vaikka hänellä on sielunkumppani? Onko se pettämistä, jos olet toisen kuin sielunkumppanisi kanssa ennen kuin olet löytänyt sielunkumppanin?" Kyselin äitiltä.

"Jotkut tekevät niin. Mielestäni sitä ei voi laskea pettämiseksi. Jotkut joutuvat odottaa monia vuosia sielunkumppaneitaan, ja tulevat yksinäiseksi sen ajan aikana. Sitten he saattavat löytää jonkun muun. Yleensä kuitenkin he jättävät sen jonkun, kun vihdoin löytävät sielunkumppaninsa. Sielunkumppaniside on vahva. Vaikka vihaisisit sielunkumppaniasi, rakastaisit häntä", äitini selitti hiljaa.

"Tämä sielunkumppani-juttu on tosi sekavaa."