𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

¹⁶

Julius oli pyytänyt minulta anteeksi.

Pitäisikö minun vain antaa hänelle anteeksi?

Hänen selityksessään oli järkeä.

Julia oli kuin olikin kaiken tämän paskan aloittaja.

Mutta silti, en halunnut antaa hänelle anteeksi.

Mutta sitten, jostain syystä myös halusin antaa hänelle anteeksi?

En oikeastaan teinnyt mitä halusin.

Minua pelotti, että hänestä tulisi taas ystäväni. Entä jos hän saisi tietää, että tykkäsin hänestä? Entä jos hän ei halunnut taaskaan olla ystäväni?

Mutta pelon voitti kaipuu.

Kaipasin niitä päiviä, jolloin kyläilimme toistemme koteja koulun jälkeen ja pelasimme sylikkäin sohvan nurkassa. Kaipasin Juliuksen pränkkäämistä ja pieniä kinastelujamme.
Kaipasin hänen halejaan. Kaipasin hänen ääntään. Kaipasin hänen kosketustaan ja tuoksuaan.

Minulla vain oli kova ikävä häntä.

Kuulemani mukaan hän tunsi samoin.

Ehkä minun vain pitäisi antaa Juliukselle anteeksi.

Olisi hirveää, jos elämämme erosivat toisistaan vain jonkun typerän likan takia.

Kyllä, minun täytyi antaa Juliukselle anteeksi ja saada hänet takaisin elämääni.

Muuten Julia voittaisi.

Minun täytyi näyttää Julialle, että minun ja Juliuksen ystävyysside oli vahvempi kuin hän luuli.

Hyppäsin ylös sängyltäni ja vedin shortsieni päälle lökärit, sitten hyppelin portaat alas alakertaan. Oli myöhäinen ilta, mutta tiesin, että Julius meni aina nukkumaan puoliyöllä. Hiivin eteiseen ja vedin kenkäni jalkaani. Avasin oven hiljaa ja sujahdin yön pimeyteen.

Pyöräilin katuja pitkin kohti Juliuksen kotia ainoana valonani kuu sekä tähdet. Illalla oli satanut, joten tie oli märkä ja asfaltti kiilsi kuun himmeän valon ansiosta. Ulkona ripsi vielä vähän.

Saavuin Juliuksen talolle ja jarrutin nopeasti. Heitin pyöräni nurmikolle ja juoksin ovelle.

Olin juuri pimpottamassa ovikelloa, kun huomasin, että talossa ei ollut valot päällä. En voisi herättää Eskoa ja Mariaa.

Juoksin talon ympäri takapihalle. Nappasin maasta pari pientä kiveä ja aloin heitellä niitä Juliuksen ikkunaan.

Tämä oli kliseisin asia minkä olin ikinä tehnyt, mutta se toimi, sillä hetken päästä Julius ilmestyi ikkunaan. Hänen silmänsä suurenivat ja hänen suunsa aukesi ammolleen.

Virnistin pienesti ja osoitin takaovea.

Julius näytti hätkähtävän pois ajatuksistaan ja hätääntyneesti nyökytteli. Sitten hän katosi.

Hetken päästä hän ilmestyi takaoven ikkunaan ja yritti nopeasti avata oven lukkoa. Kun hän sai sen auki, hän astui ulos ja päästi minut sisään, lukiten oven perässämme.

"Mitä sä täällä teet?" Julius kysyi ihmeissään, kulmat kurtussa. Huokaisin syvään ja nielaisin kovaa.

"No siis..."

"Hmm?"

"No, mä ymmärsin, ettet sä sitä tarkoittanut. Me ollaan oltu ystäviä neljätoista vuotta. Ei se ole voinut olla valhetta. Me välitetään toisistamme ja tarvitaan toisiamme, vai mitä? Yksi pieni tyttö ei voisi noin vain pilata ystävyyttämme. Meidän ei pitäisi antaa Julian voittaa. Joten, mä annan sulle anteeksi", kerroin epävarmasti katsoen maahan.

Julius nosti leukani ylös sormillaan ja hymyili leveästi.

"Kiitos. Kiitos, kiitos, kiitos!" Hän toisti ja halasi minua tiukasti. Hätkähdin pienesti yllättävän halin takia, mutten valittanut. Siitä oli kauan, kun viimeksi halasimme ja tarvitsin halia sillä hetkellä.

"Mä oikeasti välitän susta todella paljon, San. Sä olet tärkein ihminen mun elämässä ja mä kaduin heti, kun se paska tuli ulos suustani. Anteeksi. Ja mä haluan sun tietävän, että en pysty elää ilman sua. Sä olet henkilö kenet mä vain yksinkertaisesti tarvitsen mun elämään, muuten mä olen eksyksissä", Julius kuiskasi korvaani vilpittömästi.

Poskiani alkoi kuumottaa.

"Mäkin olen eksyksissä ilman sua", mutisin hänen olkapäähänsä.

Mutta hän silti näki minut vain ystävänä.

"Nyt mennään nukkumaan. Ja mä haluan sut mun viereen, jotta mä voin halata sua. Viime kerrasta on niin kauan", Julius totesi ja veti minut yläkertaan. Katsoin alas nolona.

Astuimme hänen huoneeseensa. Kun hän veti paitansa pois päältään, katsoin pois punaisena. Tiesin, että hän nukkui aina ilman paitaa, mutta se silti sai minut hermostuneeksi.

Vedin lökärini pois shortsieni päältä, ja huomasin Juliuksen katsovan minuun. Sivuutin hänen katseensa ja liitostelin lökärit tuolille. Tunsin sisäreidessäni outoa kihelmöintiä.

Julius sammutti huoneensa valot ja ohjasi minut sängylleen. Sitten hän veti peiton syrjään ja tönäisi minut sängylle. Kikatin pienesti.

Hän hyppäsi viereeni sängylle ja veti peiton päällemme.

Sitten tunsin hänen halaavan minua tiukasti.

"Älä edes harkitse karkaamista."