𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

¹⁰

Päätin tänään yrittää pyytää anteeksi Sanilta.

Oli lauantai, joten aioin mennä katsomaan häntä kasvotusten.

Kävelin sillä hetkellä tietä pitkin kohti Sanin taloa, jonne meni noin kymmenen minuuttia. Hengitin sisään ja ulos syvään.

Minua jännitti.

Antaisiko hän sanani anteeksi?

Nielaisin kovaa, kun käännyin Sanin kotikadulle. Mutta sitten kuulin kimeän äänen.

"Oh, Julius! Mikä sinut tänne tuo? Mistä tiesit, että asun täällä?" Julia, joka ilmestyi kuin tyhjästä, kyseli innoissaan korkealla äänellä.

Jotenkin se toi päänsäryn minulle heti. En oikein tällä hetkellä kestänyt mitään häirköntekijöitä.

"Mulla on tekemisiä. Mä en edes tiennyt, että asut täällä", totesin ja yritin jatkaa matkaani, mutta hän astui tielleni.

"Älä valehtele, Julius. Mä ymmärrän, että sulla on ikävä, sun ei tarvitse valehdella siitä. Pyysit varmaan osoitettani ystävältäni?" Julia kysyi innoissaan, leikkien söpöä.

Huokaisin syvään ja ravistin hiuksiani käsilläni.

"Kuten mä sanoin, en tullut tänne tapaamaan sinua. En tiennyt, että asut täällä. Tämä on vain sattumaa, Julia. Mulla on muita tekemisiä, heippa", yritin pitää ääneni rauhallisena, mutta ärtyneisyyteni kuulsi tekaistun rauhallisen äänen takaa.

Julia pyöräytti silmiänsä ja astui minua lähemmäs.

"Mikset vain voi tunnustaa, että tulit pyytämään minua neljännelle treffille?" Juliua kiusoitteli ja yritti leikkiä söpöä, mutta epätoivo kuulsi hänenkin äänensä läpi.

"Kuten mä sanoin Julia, mulla on jotain tärkeää, mitä mun täytyy tehdä!" Toistin, nyt korottaen hieman ääntäni. Tyttö risti kätensä rinnalleen ja tuijotti ylös minuun ärtyneesti.

"Mikä voi olla minua tärkeämpää?!" Tyttö tivasi kimeällä äänellä. Hieroin ohimoitani, sillä hänen äänensä sattui päähäni.

"Mä en jaksa kuunnella sun ääntä. Ja en sano, ettetkö olisi tärkeä, mutta minulla on muitakin tärkeitä asioita!"

"Mutta mitä? Mitä oikein teet?"

"Se ei kuulu sinulle. Hyvästi!" Työnsin hänet pois tieltäni ja astelin kohti Sanin taloa, äkäisenä. Julia käyttäytyi niin ärsyttävästi. Hän oli kuin joku tungetteleva, kimittävä, pieni kakara. Ja tiesin, että hän tahalleen kimensi ääntään, sillä luuli sen olevan söpöä. Se ei ollut söpöä? Miksei hän voinut puhua tavallisesti? Se olisi suloisempaa!

Astelin Sanin pihaan ja yritin ravistella raivoni pois päästäni.

Sitten hengitin syvään, kävelin kuistille ja ovelle, sekä painoin ovikelloa.

Odotin hetken hermostuneena.

Sitten ovi aukesi, ja paljasti Sanin äidin. Hän katsoi minua ihmeissään.

"Öh, onko San kotona?" Kysyin hiljaa.

Nainen nyökkäsi ja lähetti minulle hymyn. Jän asteli peremmälle ja huusi Sanille, että hänen ystävänsä tuli tapaamaan häntä.

Sanin äiti hymyili minulle ja pyysi minua odottaa Sania. Sitten hän katosi keittiöön.

En uskaltanut astua peremmälle, joten päätin vain odottaa Sania.

Näin Sanin kävelevän portaita alas. Hänellä oli hänen tavanmukaiset yövaatteensa, eli lyhyet shortsit ja suuri huppari. Hänen jalkansa olivat sileät ja vaaleat, ja hänellä oli vieläkin ne samat, tutut, paksut reidet.