𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

¹²

Koulu loppui ja juoksin ulos nopeasti.

Minun ei tehnyt mieli tavata Juliaa tällä hetkellä. Hän seurasi minua kuin koira, ja nyt en voinut edes viettää aikaani kenenkään muun kuin hänen kanssaan. Hän oli tylsä ja puhui vain asioista, jotka eivät kiinnostaneet minua. Meillä ei ollut ollenkaan yhteisiä miekenkiinnonkohteita.

Hän oli myös käyttäytynyt, kuin suudelma ei olisi tapahtunut. Hän ei edes selittänyt minulle, miksi niin teki.

Olin juuri astumassa ulos koulun pihalta, kun eteeni astui kaksi tyttöä. He kuiskailivat toisilleen ja sitten katsoivat ylös minuun hermostuneina. Toinen tytöistä työnsi toista eteenpäin minua kohti.

"Hei, J-julius. Onko totta, että sä ja Julia o-olette yhdessä?" Tyttö kysyi hiljaa.

Kulmani rypistyivät.

"Mistä te olette tuollaista kuulleet?!" Tivasin heiltä ärtyneenä.

Tytöt katsoivat toisiinsa ja nauroivat epävarmoina.

"Itseasiassa me ollaan myöhässä yhdestä... jutusta. Heippa!" He huusivat ja juoksivat pois.

Katsoin heidän peräänsä turhautuneena ja ravistin hiuksiani.

"Mitä hemmettiä he oikein selittävät?!" Mutisin vihaisesti.

Olin taas kerran astumassa pois koulun alueelta, kun jonkun kädet kiertyivät ympärilleni.

"Julius~ voidaanko me hengailla koulun jälkeen teillä?" Julia kysyi korkealla äänellä ja yritti kuulostaa söpöltä. Kun käännyin ympäri näin hänen mutristavan huuliaan.

Pyöräytin silmiäni pienesti ja sitten vedin Julian sivummalle.

"Miksi joku kysyi multa äsken, ollaanko me yhdessä?" Tivasin blondilta tytöltä kulmat rypyssä.

Hän katsoi alas epävarmasti ja leikki hameensa helmalla.

"Öh, e-eikö me olla yhdessä?" Hän kysyi ihmeissään, hiljaa. Silmäni suurenivat.
"Miksi me olisimme yhdessä? Eihän me olla sovittu mitään?!"

"No kun, me suudeltiin!" Julia tivasi takaisin ja katsoi ylös minuun uhmakkaasti. Siristin hänelle silmiäni ja asetin käteni lanteilleni.

"Ei, sä suutelit mua. En mä edes olisi ehtinyt vastata siihen suudelmaan, sä vaan juoksit pakoon sen jälkeen! Me ei olla sovittu olla yhdessä, joten miksi sä olet huudellut valheita ympäriinsä?! Toi on lapsellista, pieni yksipuolinen suudelma ei tarkoita mitään!"

Julian silmiin tuli kyyneliä.

"Etkö sä tykkää musta? Etkö sä välitä musta? Mehän ollaan jo menty neljälle treffille, miten sä et halua olla jo mun kanssa yhdessä!" Julia kyseli epätoivoissaan.

Nipistin nenänvarttani nopeasti ja suljin silmäni ärtyneenä, sitten käännyin katsomaan takaisin Juliaan. En tiennyt mitä kertoa hänelle.

Mieleeni tuli Sanin ja minun viimeinen keskustelu, sekä hänen kysymyksensä.

Tuntuuko se sinusta oikealta?

Että Julia olisi sinun sielunkumppanisi?

Tuntuuko sinusta siltä, että voisit elää hänen kanssaan koko loppu elämäsi?

Mietin kysymyksiä hetken ja pohdin. Julia alkoi näyttää kärsimöttämältä, mutta sivuutin sen, sillä minun täytyi miettiä.

Näinkö minä elämän Julian kanssa?

Näinkö itseni vuosien päästä hänen kanssaan naimisissa, omistamassa omakotitalon sekä kolme lasta?

Ajatus tuntui niin väärältä.

Kun oikeasti mietin, Julian läsnäolo ei tuntunut täyttävän minua, kuten sielunkumppanin kuuluisi. Sielunkumppani oli joku, joka täytti meidät ja sai meidät tuntemaan itsemme kokonaisiksi. Ilman sielunkumppania oli kuin jokin puuttuisi.

Ja minusta tuntui siltä, että jokin puuttui.

Julia ei vain voinut olla sielunkumppanini.

"Julia, sä olet mukava ja kaunis, kyllä. Mutta... minusta tuntuu, että et ole se oikea minulle. Et ole sielunkumppanini, minä tunnen sen."