𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

⁷

Se oli virhe.

Heti kun näin kivuliaan ja kärsivän ilmeen Sanin kasvoilla, hätäännyin. Hänen kyyneleensä satuttivat minua psyykkisesti.

En tiennyt miksi sanoin sen.

Kyllä minä häntä tarvitsin. Hän oli paras kaverini! Oli ollut jo pienestä asti! Eikä Julia ottanut hänen paikkaansa! Kaikilla oli elämässäni oma paikkansa.

Katselin katuvana, kun San asteli pois koulun pihalta. Sitten tunsin pienet kädet ympärilläni.

"Mitä tapahtui?" Kimeä äänin kysyi.

Katsoin taakse ja näin Julian. Yhtäkkiä minua ärsytti. Hän provosoi minua ja sanoi, että San oli uhkani. San ei ollut uhka, vaan henkilö, jolle pystyin aina puhua ja josta välitin.

Minun ei tehnyt enää mieli mennä Julian kanssaan minnekään. Se olisi ollut kolmas treffimme.

Käännyin ympäri nähdäkseni Julian kokonaan.

"Mä en halua enää mennä", totesin.

Julian ilme muuttui ärtyneeksi.

"Miksi?"

"En jaksa."

"Sä et välitä musta!" Julia kimitti.

Tuijotin häntä hetken.

"Kai sä vielä muistat, että me ollaan tunnettu vasta viikon?" Tiuskaisin tytölle.

Julia risti kätensä rinnalleen ja mutristi huuliaan. Hänen punaiset poskensa kertoivat, että hän oli kiusaantunut.

Huokaisin syvään ja asetin käteni hänen olkapäälleen.

"Ehkä jonain toisena päivänä, Julia. Mutta ei tänään", pyysin. Sitten lähdin itsekin pois koulun pihalta.

Astelin raivostuneena kotiin. Astuin eteiseen ja paiskasin oven kiinni.

"Vittu mä olen tyhmä", mutisin itselleni ja löin pääni seinään.

"Perit sen isältäsi."

Hätkähdin kuullessani äitini äänen ja vilkaisin olohuoneeseen. Televisio oli päällä ja sieltä tuli kokkausohjelma, jota äitini seurasi.

"Mitä sä kotona teet? Eikö sulla ole töitä?" Kysyin hämmentyneenä. Äitini kikatti.

"Mulla on tänään vapaapäivä, etkö muista?"

"Mutta on viikonpäivä?"

"En jaksa selittää, miksi sain tänään vapaapäivän. Anna asian olla. Keittiössä on muuten mangojuustokakkua ja kahvia, lemppareitasi", äitini ilmoitti ja osoitti peukalollaan taakseen keittiöön.

Heitin reppuni sohvalle ja astelin keittiöön.

Otin itselleni juustokakkua ja kahvia. Minua ärsytti, että aina kun söin juustokakkua ja kahvia, mieleeni ilmestyi San. Jos en olisi pilannut ystävyyssuhdettamme, hän voisi olla tälläkin hetkellä meillä kylässä ja syömässä hänenkin lempiherkkujaan.

Mutristin suutani ja nappasin lusikalla palan kakkua, haukkasin sen suuhuni. Se oli hyvää, kuten aina. Äitini oli mahtava kokki. Hän oli maailman paras äiti.

Hörppäsin kakkya ja vajosin ajatusten maailmaan.

Julia.

Miksi tykkäsin hänestä?

Hän oli mukava... hieman ärsyttävä tosin, ja kaunis. Eikö ollut muuta?

Hän muistutti minua Sanista. Mutta hän ei ollut San. Tai no, hänen ulkonäkönsä oli samankaltainen kuin Sanin. Sanilla oli vain asteen vaaleampi iho, punaisemmat huulet ja hänen hiuksensa olivat lähes valkoiset, kun taas Julian hiukset olivat blondit.

He olivat molemmat miellyttäviä silmille, mutta tietenkin valitsisin heistä Julian sillä... no, hän oli tyttö ja olin hetero.

Huokaisin syvään ja join kahvia.

Mutta Sanin ja Julian luonteet ja persoonallisuudet olivat aivan erilaiset, tietenkin.

Julia oli ujo, kohtelias, mutta välillä liian suorasanainen. Julia valitti paljon asioista.

San oli taas sopivan rehellinen, veti välillä jekkuja minulle, mutta omalla tavallaan se oli suloista, kuinka nenäkäs hän oli. Ja San oli mukava.

Halusin uskoa, että pystyisin korjata välimme. Ajatus siitä, että juuri menetin parhaan ustäväni maailman typerimmästä syystä, ärsytti ja järkytti minua.

En ymmärtänyt miksi Julialla oli niin iso ongelma Sania kohtaan. Vain koska paras ystäväni oli homo, ei välttämättä tarkoittanut, että hän tykkäsi minusta. Hän oli vain ystäväni. Hänestä ei olisi uhkaa Julialle edes silloinkaan, jos hän tykkäisikin minusta.

Huokaisin taas syvään ja mättäsin kakkua suuhuni alakuloisena. Join loput kahvista.

Äitini sammutti television ja asteli ruokapöytään, sekä istui minua vastapäätä.

"Höpönassu, onko kaikki hyvin?" Äitini kysyi huolissaan, ottaessaan kädestäni kiinni. Hänen katseensa oli vakava.

"Älä kutsu mua tolla nimellä", tokaisin ja mökötin pienesti. Äitini kikatti pienesti. "Höpönassu~"

Huokaisin syvään ja katsoin ylös häneen vakavana.

"Mä...."

En tiennyt halusinko kertoa tästä äidilleni. Joutuisin kertoa Juliasta ja hän suuttuisi, koska en kertonut aiemmin. Ja hän suuttuisi myös siitä, että satutin Sania, sillä Sani oli hänelle kuin toinen poika, jota hän ei koskaan omistanut.

"Mä en ole valmis puhumaan vielä", mutisin. Nappasin kakun käteeni ja sohvan ohi mennessäni nappasin laukkuni. Vein ne mukanani yläkertaan huoneeseeni.

Istuin sängylle ja söin kakkua. En tiennyt mitä tehdä, enkä pystynyt päästää itseäni itkemään. Minä en ollut itkemisen asemassa, San oli se, johon sattui ja minä olin se joka häntä satutti. Minulla ei ollut oikeutta itkeä tästä asiasta.

Olin vain hyvin turhautunut, enkä tiennyt mitä tehdä.

Pitäisikö minun pyytää anteeksi häneltä?

Uskoisiko hän minua?

Ehkä voisin kokeilla.

Kun söin viimeiset kakun muruset, olin surullinen. Halusin lisää, mutta en jaksanut mennä alakertaan hakemaan lisää.

Tein vain iltatoimeni ja menin nukkumaan, mielessäni pyöri San, Julia, äitini ja se, mitä tänään tapahtui.

Toivoin vain, että pystyisin korjata asiat mahdollisimman nopeasti, sillä minulla oli jo nyt ikävä Sanin nenäkkyyttä ja söpöyttä, sekä niitä vaaleita, tuuheita hiuksia.