𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

¹⁵

Löin päätäni lokeroon sen jälkeen, kun San lähti tunnillensa.

Valuin lokeroa pitkin maahan itkien ja piilotin naamani käsiini.

Miksi minun täytyi pilata kaikki?

Ja minkä takia?

Jonkun mitättömän, pakkomielteisen kimittäjän takia?

Se oli niin tyhmää.

Jos vain olisin suostunut mennä sinne kolmoistreffille Sanin kanssa, en olisi edes koskaan tavannut Juliaa! Olisin vieläkin Sanin ystävä!

Löin päätäni taas taakseni lokeroon.

"Mä olen niin tyhmä!" Huusin kovaan äänen tyhjällä käytävällä. Ääneni kaikui käytävää pitkin kuuroille korville.

Mutta sitten näin vessahuoneen oven avautuvan ja ulos astui Dean. Hän katsoi minuun ihmeissään ja katsoin takaisin.

Hän huomasi kyyneleeni, jolloin käveli ripeästi luokseni.

"Mitä tapahtui?"

"Ei, mä vain en tiedä miten korjata kaiken. Sä varmaan jo tiedät mitä tein", itkin hänelle heikosti.

Dean silitti hiuksiani hetken.

"Joo, mä tiedän. Ehkä mä voisin puhua Sanille järkeä päähän. Mä huomaan, ettet tarkoittanut sitä. Te olitte todella hyviä kavereita, erottamattomia. Ei se kaikki voi lentää taivaan tuuliin vain tuosta asiasta, usko minua. Kaikki järjestyy tuota pikaa", Dean totesi, hymyillen kuivasti.

Nyökkäsin itkuisesti ja pyyhin silmäni.

Dean istui alas viereeni ja tuijotimme hetken hiljaa käytävän toisella puolella olevia lokeroita.

"Miten sä näet Sanin?" Dean kysyi yhtäkkiä varovasti.

"Mitä sä tarkoitat?" Kysyin, rypistäen hänelle kulmiani. Nojasin päätäni käsiini, ja kyynärpääni nojasivat reisiini.

"No, näetkö hänet ystävänä... vai jonain muuna?"

"Öh, parhaana ystävänä?"

"Ei muuta?"

"Ei?"

"... okei sitten", Dean mutisi ja huokaisi.

Olimme taas hetken hiljaa.

"Entä... miltä sinusta tuntuu, kun näet Sanin Zaynin kanssa?"

"Zaynin kanssa? Sen skeittaripojan kanssa?"

"Niin?"

"No, öh... minusta tuntuu hirveältä. Hän on Sanin uusi ystävä ja minusta tuntuu, että San vuorostaan täytti minun paikkani Zaynilla."

"No, miltä sinusta tuntuisi, jos tietäisit, että he ovat sielunkumppaneita?" Dean kysyi hiljaa.

Silmäni suurenivat ja pääni tippui kädeltäni. Katsoin Deaniin hämmentyneenä, silmät suurina.

"Ovatko he sielunkumppaneita?!" Kysyin kovaan ääneen. Dean hätkähti.

"Ei! Mutta kysyin sinulta, miltä sinusta tuntuisi, jos he olisivat!" Dean tarkensi.

"Ai...

no...

ah, en mä tiedä. Zayn... ja San... ei, he eivät voi olla sielunkumppaneita, se ei tunnu sopivalta. Heitä ei vain ole tehty toisillensa", tokaisin ärtyneesti ja katsoin maahan.

"Miksei?" Dean kysyi.

"En tiedä, se ei vain tunnu oikealta!"

Dean huokaisi ärtyneenä.

"Okei, miltä sinusta tuntuu, kun mietit Sania hänen sielunkumppaninsa kanssa. Se sielunkumppani et ole sinä", Dean huomautti lopussa.

"No tietenkään se en ole minä", tuhahdin. Sitten yritin miettiä.

San jonkun kanssa.

Murahdin pienesti ja avasin silmäni.

"Minusta se ei vain tunnu oikealta, että Sanilla olisi sielunkumppani!" Tokaisin, mutristaen suutani.

"Yritätkö sä sanoa, että Sanilla ei oikeasti ole sielunkumppania, vai yritätkö sä vihjata, että sä et halua hänen sielunkumppaninsa olevan joku muu... kuin sinä", Dean kysyi salamyhkäisesti.
Löin häntä takaraivoon.

"Miksi minä niin haluaisin? Ehkä hänellä ei oikeasti olekaan sielunkumppania! Ehkä hänen sielunkumppaninsa on jo menehtynyt!" Valitin.

Dean pyöräytti silmiään.

"Okei, no miltä susta tuntuu kun ajattelet itseäsi jonkun kanssa? Sielunkumppanisi kanssa? Sulje silmäsi ja kuvittele suutelevasi sielunkumppaniasi", Dean ohjeisti.

Tuhahdin ärtyneesti ja suljin silmäni.

Avasin silmäni nopeasti ja haukoin henkeäni.

"Kuka se o-"

"Ei kukaan! Miksi edes kyselet minulta tämmöistä?! Mitä tämä on?" Huusin raivoissani, mutta hämmentyneenä.

Dean kohautti harteitaan. Nousin ylös ärtyneenä.

"Mä lähden kotiin. Mua ei huvita olla täällä!"

Kävelin käytävän päähän, potkaisin oven auki ja astuin koulun pihalle. Hengitin syvään ja suljin silmäni, nautin tuulesta. Mutta kulmani olivat rypyssä.

Miksi helvetissä minä näin Sanin pääni sisällä?!