𝓢𝓲𝓷𝓬𝓮𝓻𝓮𝓵𝔂, 𝔂𝓸𝓾𝓻𝓼

¹⁸

Koulun jälkeen kävelin Sanin kanssa ulos koulusta.

Olin ehdottanut hänelle, että menisimme Rainbow Cafeen pitkästä aikaa.

Avasin tapani mukaan Sanille kahvilan oven. Hymyilin astuessani hänen perässään sisään. Siitä oli kauan, kun täällä viimeksi kävin. Paikka näytti vieläkin samalta, mutta väliaika oli ollut vain parisen viikkoa. Kävelimme vakioloosiimme kahvilan perällä.

Nappasimme menut, jotka olivat pöydällä.

Päätettyämme tilauksemme, nousin ylös ja menin kertomaan tilauksemme. Cappuccino ja latte, sekä mansikka- ja suklaajuustokakku. Odotin hetken, kun työntekijä teki meille kahvimme ja nappasi lasikuvun alta kakkumme. Kiitin häntä ja maksoin.

Vein tilauksen pöytäämme ja istuin alas Sania vastapäätä.

"Miten sulla on mennyt?" Kysyin häneltä.

"Uh... en aio valehdella, ei kovin hyvin. Mulla oli ikävä sua", San totesi nauraen epävarmasti. Hymyilin hänelle alakuloisesti.

"Mullakin oli ikävä sua... tosi ikävä", kuiskasin ja katsoin alas huokaisten turhautuneena. Tämä kaikki oli minun vikani. Minun ei olisi pitänyt mennä toisille treffeille Julian kanssa, tai ylipäätään kutsua häntä ekalle.

Maistoimme kakkujamme ja kahvejamme. Se oli hyvää, kuten aina. Parempaa siitä teki myös sen, että San istui minua vastapäätä.

Otin lusikalla palan suklaajuustokakkuani ja työnsin lusikan Sanin naaman eteen. San katsoi alas lusikkaan ja takaisin ylös minuun hämmentyneenä. Hymyilin pienesti ja heilutin lusikkaa. "Lentokone tulee."

"Julius! Mä en ole lapsi enää", San valitti nolona. Nostin hänelle kulmiani ja työnsin lusikan Sanin suun eteen. San pyöräytti silmiään ja avasi suunsa. Työnsin lusikan hänen suuhunsa ja hän haukkasi palan, mutustaen sitä posket punaisena.

"Ihan hyvää", San mutisi suu täynnä kakkua, vältellen katsettani. Hymyilin pienesti. "Minun vuoroni."

"Sinun vuorosi mitä?"

"Maistaa sun mansikkajuustokakkua."

"A-ahaa", San mutisi. Hän otti lusikallaan palan kakkuaan ja työnsi sen suuni eteen. Nappasin palan suuhuni ja pureskellessani sitä virnistin samalla Sanille.

San nielaisi ja joi kahviaan.

"Saanko mä maistaa sun kahvia, niin sä saat maistaa omaani?"

"Miksi?"

Mutristin suutani.

"Meillä oli aina tapana tehdä niin. Heitätkö sä meidän tavan roskikseen noin vain?"

"E-en!" San huudahti.

Hän ojensi kahvinsa minulle. Hymyilin ja työnsin kahvini hänen eteensä, ja nappasin hänen mukinsa käteeni. Maistoimme toistemme kahveja, ja huomasin Sanin poskien punertavan.

Miksi hän punastui?

Sitten mieleeni tuli se aika, kun Dean pyysi minua kuvittelemaan suutelevani sielunkumppaniani ja näin Sanin. Silloin minunkin poskeni punersivat. Olimme juuri suudelleet epäsuorasti.

Ravistin kuvan pois päästäni ja katsoin ylös Saniin, joka pureskeli kakkuaan hymyillen söpösti.

"San."

"Hmm?"

"Sun synttärit on parin päivän päästä. Ja sä saat tietää sielunkumppanisi. Onko sulla mitään tietoa mihin sun tatuointi tulee?" Kysyin hiljaa.

Ennen 18-vuotis syntymäpäiviä, jolloin saatiin sielunkumppani-tatuointi, ihmiset pystyivät tuntea, mihin tatuointi tulisi. Tatuoinnin tuleva paikka olisi herkkä ja sitä kihelmöisi pienesti.