Kun Me Oltiin Kauniita

Luku 25

Perjantai 6.11

Hörppään mukista kylmää mehua jota Aino tarjosi minulle ja kaikille muille. Laitan mukin takaisin pöydälle josta sen otin samalla kun Jesse puhuu muille olohuoneessa. Itse en koe puhumista mukavaksi tällä hetkellä. En vain tiedä miksi. Ei vain tee mieli puhua toisille. Ehkä muut ymmärtävät miksi olen hiljaa.

Tuijotan vain käsiäni joista iho on hieman rikkoutunut ja yritän olla miettimättä kipua mitä tunnen joka puolella kehoani. Saatanan Olli tapan sen vielä ennen kuin hän tappaa minut. Miksi ihmeessä jähmetyin kun poika huusi minulle?? Olisin voinut hakata hänet ihan paskaksi, mutta ei... minä ja säikky persoonani huoh. Ainiin. Miten helvetissä selitän tämän vanhemmilleni tai kenellekään? No oikeastaan voin vain sanoa Adomille ja muille, että Olli hakkasi minut, mutta entä muut...? Hitto! Täytyy keksiä jotain.

"Paljonks kello on?" kuulen Jessen kysyvän. Vilkaisen poikaa, mutta nopeasti siirrän katseeni takaisin käsiini jotka räpläävät hihojani.

"Se on yheksän. Ei ees vielä nii myöhä" Tuomas vastaa katsoen kelloa kädessään.

"Okei hyvä" Jesse sanoo nojautuen sohvaan paremmin. Hän laittaa kätensä olkani ylitse tullen lähemmäs. En värähdäkkään vaan pysyn vain paikoillani. Oikeastaan en edes uskalla liikkua, koska se sattuu liikaa tai jaksa. En nyt jaksa mitään. Haluaisin vain peiton alle piiloon maailmaa ja sen vaaroja. Haluaisin vain nukahtaa ja unohtaa kaiken hetkeksi.. se olisi ihanaa.

"Ooksä Eemi aatellu et mitä sanot sun vanhemmille?" Jesse kysyy minulta yhtäkkiä. Käännän katseeni tuohon tuijottaen poikaa hetken, kunnes vastaan.

"En mä tiedä.. varmaan vaa sanon et mut hakattiin" vastaan.

"Mut sit ne alkaa kyselee iha hirveesti" Aino sanoo saaden vereni kiehumaan.

"No mitä mun sitte pitäs sanoo?! Vittu kaaduin portais vai häh?" huudan turhautuneesti, kunnes tajuan mitä juuri tein. Aino katsoo minua hieman alakuloisena ja muut katsovat minua ihmeissään. "S-sori oon vaa nii väsyny. Ei ollu tarkotus huutaa.."

"Ei se mitää. Uskon et oot vihanen ja tosi turhautunu ja saatki olla" Aino sanoo. Nyökkään vastaukseksi pysyen vain hiljaa. Ehkä se on vain parempi. "Haluisiks mennä nukkuu vaik mun vanhempien sänkyyn? Herätetään sut vaik yheltätoista ja voitte lähtee vaik sit jos vaa haluutte" Aino sanoo.

"Joo" vastaan lyhyesti nousten ylös sohvalta. Päähäni alkaa heti särkeä ja kaikkialle sattuu, mutta yritän sivuuttaa ne.

"Se on tos oikeel" tyttö sanoo hymyillen. Lähden pois olohuoneesta kohti tuon vanhempien huonetta. Huomaan, että Jesse tulee perässäni.

Saavun huoneen ovelle ja avaan sen näkien ison pari sängyn edessäni. Huoneessa on myös televisio, lipasto ja jotain muuta krääsää. Huokaisen astuen peremmälle huoneeseen ja ovi sulkeutuu perässäni. Tiedän sen, että Jesse on takanani.

"Ooks ok?" Jesse kysyy samalla kun kävelen sängylle mennen siihen makoilemaan.

"En ole" vastaan rehellisesti. Poika kävelee myös sängylle istahtaen sen toiselle puolelle.

"Haluutko sä mennä ollenkaan himaan?" tuo kysyy ja kääntää katseensa minuun. Itse vain katson kattoa.

"Katotaan ku oon saanu unta. Uskoisin, että en halua" sanon. Tunnen sängyn liikkuvan, kunnes Jessen käsi on poskellani ja tuon otsa poskellani. Pojan tasainen hengitys tuntuu kaulallani saaden taas itselleni turvallisen olon. Kyynel vierehtää silmästäni Jessen kädelle joka siveltää poskeani. Tuo pyyhkii kyyneleen pois kasvoiltani. Hitto minkälainen itkupilli minun pitää olla.