Kun Me Oltiin Kauniita

Luku 29

Lauantai 14.11

"Syötä tänne!" Niklas huutaa Jesselle vastustajan puoleiselta maalilta. Jesse syöttää tuolle ja kiekko menee jalkojeni välistä suoraan Niklakselle, joka tekee maalin. "Jes!!" pojat huutavat yhtä aikaa ja nostavat mailat ilmaan suuret hymyt kasvoillaan.

"Hei junnu miten se kiekko meni sun jalkojen välistä! Keskity!" Juho huudahtaa huvittuneena laittaen kätensä olkapäälleni.

"Mähän sanoin, että en osaa pelata!" vastaan ja tuo naurahtaa.

"Voit sä silti ottaa mailasta otteen ja estää kiekkoa menemästä maaliin. Osaat sä sen varmaa tehä" poika sanoo taputtaen vielä olkapäätäni ja lähtee muiden luokse. Jumalauta.

"Ja mä en mikää junnu ole!" huudan vielä tuon perään ja saan vastaukseksi vain käden heilautuksen.

Huokaisen luistellen omalle maalilleni ja nojaudun siihen samalla, kun muut menevät jo penkeille. Kaivan puhelimeni taskusta alkaen selaamaan sitä, kunnes näen sivusilmällä, että Jesse tulee luokseni.

"Onko ollu kivaa?" tuo kysyy tullen eteeni hölmö ilme kasvoillaan.

"No joo, mut oon vaa iha paska pelaa. Viime otteluki päätty sillee et sun tiimi sai kymmenen ja mun kolme. Nii ja sun kaverit kiusaa mua koko ajan, koska oon lyhyin"" vastaan katsoen edelleen puhelinta.

"Äh ne vaa tykkää vittuilla ja ei se haittaa vaikka et osaa pelata. Tärkeintä on vaa et sul on mukavaa" Jesse sanoo ja nappaa puhelimeni laittaen sen omaan taskuunsa.

"Hei!"

"Et sä ny tarvii tota senki puhelinriippuvainen. Aateltii lähtee poikie kaa viel syömää, nii tuu säki" poika sanoo.

"Hmm no mun pitäs kyl mennä vahtii Villee, mut se nyt saa luvan oottaa" sanon. Jessen kasvoille ilmestyy hymy ja tuo vilkaisee äkkiä taaksensa, kunnes yhdistää huulemme antaen nopean suukon. Vilautan itsekkin hymyn hämmästyen Jessen teosta. Tuo poika on ihan uskomaton.

"Hei jätkät haittaaks jos Eemiki tulee?" Jesse kysyy, kun menemme nelikon luokse penkeille, jossa he ottavat luistimiaan pois. Kaikki pudistavat päätään ja sanovat, että se sopii.

Nuo pojat eivät oikeasti ole mitään sellaista mitä kuvittelin. Luulin, että he olisivat ihan mulkkuja, jotka heittävät jotain paskaa läppää koko ajan ja jättävät minut sivuun, mutta he ottavat minut kaikkeen mukaan, eivätkä jätä ulkopuolelle. He puhuvat minulle ihan rohkeasti ja uskaltavat olla omia itsejään. Vaikka tapasimme tunti sitten niin uskon, että saan näistä jätkistä ihan kelpo kavereita, kun niitä nyt puuttuu.

Ehkä näistä neljästä Juho puhuu minulle eniten ja se on vain hyvä juttu, koska hän vaikuttaa minun mielestäni kaikkein kivoimmailta ja fiksuimmalta koko nelikossa. Ovat muutkin kivoja, mutta eivät puhu minulle niin paljoa kuin Juho.

Saan revittyä nuo pirun hokkarit jalastani ja jalkoihini ei ole ikinä sattunut näin paljon. Pelasimme ehkä joku kaksi tuntia ja jalkani ovat ihan paskana. Ehkä pitäisi liikkua enemmän tai jotain niinkuin nämä urheiluhullut.

"Jaahas mihis me mentäis syömää?" Valtteri kysyy venytellen käsiään. Hän katsoo meitä kaikkia vuorotellen, kun yritämme miettiä ruokapaikkaa.

"Mäkki?" Hugo ehdottaa ja se kelpaa meille. Se on ihan tarpeeksi hyvä.

**

Saavumme viimein mäkkäriin ja astelemme peremmälle. Matka oli ihan helvetin pitkä, mutta viihdyttävä. Niklas ja Valtteri perseilivät jotain ja sitä oli hauska seurata. Muutenkin juttelimme kaikesta mahdollisesta matkalla ja sain kaikkien poikien snäpit.

Ruoan tuoksu leijailee nenääni saaden minut melkein hulluksi. Jestas, että minulla on nälkä. Olemme juuri menossa kassalle, kunnes kuulen puhelimeni soittoäänen. Alan kaivamaan taskujani, kunnes muistan, että Jesse oli ottanut puhelimeni. Poika ottaa puhelimen käteensä ja katsoo näyttöä nostaen kulmat ylös.

"Aino soittaa" Jesse sanoo ja ojentaa puhelimen minulle. Suorastaan revin sen tuon kädestä ja vastaan puheluun. Lähden äkkiä ulos ovesta toivoen, että ulkona on hiljaisempaa, kuin tuolla sisällä.

"Moi" sanon.

"Moi Eemi. Sori ku en oo aiemmin ehtiny soittaa, mutta ootko sä kunnossa?" Aino kysyy minulta huolestuneen kuuloisena. "Mä kuulin et mitä kävi siel bileis" tuo vielä jatkaa ennen kuin ehdin edes sanoa mitään.

"Oon kunnos, kai" vastaan lyhyesti. Ei Aino edes ole tehnyt mitään väärää, mutta silti vituttaa puhua tuolle tytölle.

"Eemi eiku ihan oikeesti. Miten sul menee?"

"No vittu arvaa, että mitenköhän mulla menee?! Mul ei oo frendei ja kaikki tietää sen mikä ois pitäny olla salaisuus!" huudan puhelimeen ja joku pariskunta katsoo minua vinosti. Helvetti aivan sama.

"No ei kaikki kuullu sitä"

"No kyllä se on jo kaikkien korvilla se asia! Se lähtee aika nopeeta leviämään, jos joku sen edes kuuli!!"

"Okei sori Eemi.. elä pliis vedä muhun välejä, vaikka oonki Lean, Adomin ja Jamilan kavereita! Mä voin yrittää puhuu niille järkee" Aino sanoo äkkiä, koska varmaan luulee, että painam kohta luuria.

Pysyn hetken hiljaa, kunnes vastaan aloittaen syvällä huokauksella. "En mä haluu enää olla sen yhen mulkun kaveri.. se sano mulle jotaki tosi pahaa" sanon.

"Mä ymmärrän. Voin silti yrittää saada ne tajuamaan miltä susta tää juttu tuntuu, ok?" tyttö sanoo.

"Ihan vitun sama" murahdan ja lopetan puhelun tunkien puhelimen taskuuni. Kävelen takaisin sisälle näkien, että pojat ovat jo syömässä. Menen heidän luo ja istahdan raivokkaasti penkkiin Jessen viereen.

"Wouu sieltähä se junnu tuli. Missä sä oikee kävit?" Juho kysyy katsoen minua, kun itse pidän katseen tiukasti maassa.

"Onko äijällä muija ongelmia vai??" Valtteri vitsailee naurahtaen ja muutkin naurahtavat. Jesse vain tuijottaa tuota murhaavalla ilmeellä.

"No jotaki turhaa draamaa kavereitten kaa" vastaan ja nostan katseeni poikiin. He vain katsovat minua ihmeissään.

"Tilasin sullekki" Jesse sanoo osoittaen sormellaan edessä olevaa ateriaa. Otan sen ja alan syömään turpa kiinni. Vittu, että voikin vituttaa saatana.

**

Avaan kotioveni huokaisten ja nostan katseeni näkien äidin edessäni. Säikähdän hypäten taaksepäin törmäten Jesseen, joka on takanani. Hänen oli aivan pakko päästä mukaani meille vahtimaan Villeä.

Äidillä on joku ihme juttu, että hän aina ilmestyy jostain ja säikäyttää minut. Esimerkiksi olen yksin keittiössä niin hän on yhtäkkiä takanani ja saan melkein jonkun sydärin. Näin on käynyt erittäin monta kertaa ja en tiedä kuinka kauan sydämeni jaksaa enää.

"Hui saatana" sanon katsoen äitiä, joka katsoo minua vihaisesti.

"Jaa missä sitä ollaan oltu?" tuo kysyy kulmat pystyssä.

"Jessellä" vastaan. No onhan se sillä tavalla totuus. "Joo unohin et sun piti lähtee sinne jonnekkin"

"No niimpä tietenkin. Minun olisi pitänyt olla siellä parturissa jo puolituntia sitten!" äiti huutaa minulle ja nappaa laukkunsa tullen ovesta ulos. "Tulen muutaman tunnin päästä. Hei Jesse, kiva ku tulit kylään. Jutellaan sitten kun tulen takaisin" äiti sanoo ensin minulle ja sitten siirtää katseensa Jesseen ja hänen ilmeensä muuttuu heti lempeäksi.

"Juu heippa" Jesse sanoo ja äitini lähtee. "Haahaa" poika takanani kiusoittelee. Astun tuon varpaille saaden Jessen huudahtamaan kivusta. "Ai vittu"

Hymähdän mennen sisälle ja poika tulee perässäni.

_________________________________