Kun Me Oltiin Kauniita

Luku 1

Eemi
__________

Keskiviikko 28.10

Herään siihen, kun puhelimestani kuuluu tuo ärsyttävä soittoääni ja aurinko paistaa silmääni verhojen välistä. Laitan äkkiä käteni silmieni eteen ja käännyn ympäri napaten puhelimeni yöpöydältä katsoen kuka soittaa. Se on kaverini Adom. Painan vihreää ja siirrän puhelimen korvalleni.

"Haloo?" sanon väsyneesti.

"Eemi! Oot taas tunnin myöhässä koulusta!" Adom huutaa korvaani. Siirrän puhelinta kauemmas korvastani irvistäen.

"Saatana! Joo mä tuun, nähää kohta" huokaisen nousten ylös sängystä.

"Vauhtia sit" Adom sanoo ja lopettaa puhelun. Itse laitan puhelimen pöydälle ja menen vaatekaapilleni ottaen ensimmäiset vaatteet jotka näen ja alan pukemaan niitä paniikissa.

"Ei ny taas, varmaa kolmas kerta tällä viikolla" puhun itsekseni saaden viimein puettua. Nappan äkkiä reppuni ja puhelimeni poistuen huoneesta. Juoksen eteiseen samalla näkien äitini ja veljeni keittiössä. Miten helvetissä he ovat kotona?? Istahdan eteisen lattielle ja alan tunkemaan kenkiäni jalkaan raivokkaasti, kunnes näen yhtäkkiä sivusilmällä äitini oven suussa.

"Et kai sä ole taas myöhässä?"

"No arvaa"

"Minä luulin, että sulla alkaa vasta kympiltä. Oisit sanonu monelta sulla alkaa koulu nii oisin tullu herättää!" äiti murahtaa laittaen kätensä puuskaan.

"Emmä edes tienny et oot kotona tänää" sanon ja vedän takkini vetskarin kiinni.

"No Villellä oli huono olo ja päätin jäädä kotiin tekemään etätöitä" tuo sano. Nyökkään vetäen vielä pipon päähän ja avaan oven ottaen reppuni lattialta sanoen heipat.

Suljen oven takanani ja lähden kapuamaan kerrostalon portaita alas, koska talon paska hissi on rikki varmaan viidettä kertaa.

Pääsen viimein ulos talosta ja lähden kävelemään kohti koulua, jonne ei ole kuin kymmenen minsan matka. Jestas täällä on kylmä. En todellakaan osaa pukeutua oikeaoppisesti talvella.. Katson hieman ympärilleni ja autoja menee ohitseni. Otan puhelimen käteeni ja katson kelloa. Perkele kohta olen jo myöhässä seuraavalta tunniltakin. Kävely vaihtuukin juoksuksi ja jos jotain vihaan, niin juoksua.

Hetken päästä kouluni häämöttää edessäni. Hidastan vauhtiani ja hengitän raskaasti kävellen koulun oville. Ei saatana missä rapakunnossa olenkaan. Ovien kohdalla kuitenkin huomaan, että koulun tupakkipaikalla on joku ryhmä ihmisiä tupakalla. Jään vanhingossa tuijottamaan heitä ja kohta monta silmäpäria tuijottavat tuimasti takaisin. Hitto! Käännän äkkiä katseeni ja astun ovista sisään tajuten, että nuo ihmiset kuuluvat Salmisen jengiin, eli siis kaikki koulun suosituimmat ovat tuossa ryhmässä. Itse siis Salmisen Olli on tämän ryhmän se 'johtaja'. Ja paskat se mitään johda, mutta sinsi sitä sanotaan. Aivan täysi kusipää ja ihan hullu äijä. Sitten on näitä Ollin kavereita, Jemina Peltola, Kassu Aarninen ja näitä nyt riittää vaikka muille jakaa, mutta ihan kummallista porukkaa. Ainiin ja tietysti tämä tyttöjen suosiossa oleva Jesse Airamo. Tuuheat tummat hiukset, ruskeat silmät, vaalea iho, terävät kasvonpiirteet ja hän on lähemmäs satayhdeksänkymmentä senttiä pitkä. Vaikeahan sellasta on olla huomaamatta ja kuolaamatta perään. Minä taas olen ehkä sataseitsemänkymmentäyhdeksän senttiä pitkä, blondit hiukset, todella vaalea iho ja harmahtavat silmät.