Me kaksi ja muut

6. Suklaasade

Perjantaihin mennessä mä olin käynyt Prismassa ostamassa itselleni valmiiksi perus suklaajoulukalenterin koristettuna muumien kuvilla. Ostin samalla six backin kaljaa ja kävin Alkossa hakemassa pullon viinaa meidän illanviettoa varten. Ei ollut järkevää ostaa viinaa, koska mulla lähti aika usein lapasesta sen kanssa, mutta en mä koskaan mikään älykkö ollut ollutkaan. Eikä se mua liikuttanut mua ollenkaan. Siedin alkoholia huonosti ja olin aina sekoilemassa kännipäissäni, joka oli vähän epätyypillistä suomalaiselle miehelle, jonka normaaleihin harrastuksiin kuului kolme viinapulloa viikossa. Mä en ollut viinalla läträäjä, koska viina oli tunnetusti viisaiden juoma. Sen sijaan bisse maistui. Sauna ja olut olivat ehkä kolmanneksi paras asia mitä mä tiesin.

Kolme päivää joulukuuhun, eikä maailma ainakaan aamusta ollut mitenkään normaalista poikkeava. Jos mä olisin kattonut ulos, enkä olisi tiennyt, että hitto kohta joulukuu alkaa, en olisi varmaan nähnyt muuta kuin syksyisen harmaan ja vaihteeksi taas vähän sateisen marraskuun.

Ulkona tiputteli taivaalta sellaista räntää ja alijäähtynyttä vettä. Se tahtoi itsepintaisesti jäätyä kiinni mun auton tuulilasiin, jolloin näkyvyys oli nolla. Ajokeli muutenkin ihan hiton huono. Asiaa ei auttanut se, että mä olin jo valmiiksi vähän myöhässä treeneistä ja aamun palaverista. Mä sain kaikessa rauhassa siis ajella sellaista kymmenen kilometrin tuntivauhtia puoli tuntia hallille ja kirota koko hiton maailman, koska mun päivä ei lähtenyt tänään hyvin käyntiin.

Mun saatua vihdoin parkkeerattua autoni tutun parkkipaikan rakoilevalle asfaltille, kello näytti jo lähemmäs yhdeksää. Mä olin saanut jo muutaman viestin meidän joukkueen ryhmään, jossa jätkät kyselivät mun perään. Mä olisin vähän pulassa, sillä yleensä myöhästymisistä sai tuntuvat sakot tai jonkun muun muiden mielestä hauskan rangaistuksen. Mä toivoin, että ne päästäisivät mut tänään helpolla. Viimeksi kun mä myöhästyin, jouduin laulamaan JVG:tä koko porukalle, enkä ollut heti tekemässä sitä uudelleen.

Useimmissa lätkäjoukkueessa, kuten meidänkin, oli sakotusjärjestelmä. Olin joutunut maksamaan kaikista mun rikkeistä ja myöhästymisistä ja unohduksista kohta lähemmäs nelinumeroisen luvun. Sen lisäksi, että sakoilla pidettiin jengi kurissa, ne oli huumoria meidän elämään. Käytiin välillä melkein vakavissamme joitain oikeudenkäyntejä ja sellaisia, ihan vain läpällä, mutta silti jollain tasolla tosi tosissaan.

Meidän joukkueen poliisi oli Valtteri tai tutummin, no Valtteri. Se ei ollut itse mikään puhdas pulmunen, enemmän sellainen rötöstelijä ja välillä vähän röyhkeä tai tiukkapipoinen. Sen valitseminen siihen hommaan oli ollut vähintäänkin kyseenalaista, mutta toisaalta olihan Jari Aarniokin johtanut Suomen huumepoliisin päällikkönä ja syyllistynyt itse ties mihin murhiin ja tynnyrikeisseihin.

Valtteri virnisti mulle oikein maireasri mun kävellessä sisään pukukoopiin. Välillä mua ärsytti se. Toisaalta mua välillä ärsytti vähän kaikki ihmiset, mutta Valtterissa oli vain jotain, mikä laittoi mut kiehumaan.

Mua usein suututti ajattelemattomat ihmiset, rasistiset ihmiset ja erityisesti homofobiset ihmiset, ehkä koska se kosketti mua itseäni ainakin jotenkin. Enhän mä ollut homo, mutta mä tiesin miltä tuntui tykätä pojasta tai pojista.

Se oli ihan vitun hankalaa.

Välillä mä vain mietin, että eikö me kaikki vain voitaisi elää meidän omia elämiämme, eikä tuomita toisia. Ei pitäisi vihata niin paljoa, koska maailma oli muutenkin jo täynnä vihaa. Sitten kentällä tuli vastaan joku ärsyttävä vastustaja ja haukuin sen kääpiöhintiksi. En ollut täydellinen mäkään.

Selvisin myöhästymisestä vähän normaalia suuremmilla sakoilla, koska Valtteri oli kuulema hyvällä tuulella. En sanonut siihen mitään. Joskus oli parempi olla ihan hiljaa vaan. En halunnut lisää sakkoja, kun olin faijallekin luvannut yrittää skarpata.